Sairaan onnellinen valkokangas

Sundancen elokuvafestivaalilla 2011 parhaan ulkomaalaisen elokuvan palkinnon voittanut Sairaan onnellinen ei ole yllätyksellinen voittaja. Norjalaiselokuvan esteettinen maailma on pohjoismaista eksotiikkaa, mutta tarinaltaan se on lähempänä amerikkalaista itärannikon indie-elokuvaa. Sen teemat vaikeista ihmissuhteista ja identiteetin etsimisestä yhdistettynä toteuttamistapaan tekivät varmasti vaikutuksen amerikkalaiseen yleisöön tutulla ja turvallisella otteella.

Alkuasetelma on yksinkertainen. Pariskunta saapuu kaupungista maaseudulle aloittamaan uuden elämän vaimon syrjähypyn jälkeen. Heidän uusia naapureitaan kiehtoo kaupunkilaisten näennäisen vahva parisuhde, kun oma on ajautunut karille. Neljän onnettoman ihmisen väliset suhteet karkaavat pian käsistä ja tunteiden myllerryksessä lasten edesottamuksetkin jäävät aikuisilta täysin huomiotta.

Pariskuntien välisten harha-askelten tavoitteena on onnellisempi elämä, mutta kosto tai kiitollisuus eivät ole toimivia pohjia parisuhteelle. Jännitteiden luominen ei olekaan Sairaan onnellisen ongelma. Se on niiden purkaminen. Lähtökohdat eivät juuri muutu juonen edetessä ja se kulkeekin tasapaksuna kohti ennalta arvattavaa loppuaan. Sähköinen ilmapiiri ei pääse purkautumaan, mutta toisaalta sähkövaraus ei koskaan noussutkaan kovin korkealle.

Moraalitarinasta ei Sairaan onnellisessa ole kyse. Se ei lähde arvostelemaan henkilöhahmojensa valintoja, mutta se ei myöskään nosta esiin minkäänlaisia kysymyksiä. Näkökulman puuttuminen onkin elokuvan suurin kompastuskivi. Henkilöhahmot jäävät yksiulotteisiksi ja problemaattisten tilanteiden pohtiminen loistaa poissaolollaan.

Kiinnostavan, vaikkakin pitkälti paitsioon jäävän tarinan muodostaa parikuntien poikien välinen ystävyys. Kaupunkilaisparin adoptoima Noa etsii afrikkalaisia juuriaan Theodorin avulla. Positiivisten samaistumispintojen puuttuessa ainoan taustakertomuksen hänelle tarjoaa kirja orjuudesta ja Theodorin kanssa leikitty orjaleikki. Vaikka roolileikissä osat välillä vaihtuvatkin, toimii se kuitenkin ensisijaisesti väylänä Theodorille purkaa ahdistustaan. Vanhempien keskittymiskyky ei riitä lasten kaitsimiseen, koska omat ongelmat tuntuvat isommilta.

Sairaan onnellinen on rohkeahko ihmissuhdedraama, joka ei kuitenkaan eurooppalaisella tasolla enää hätkähdytä. Sen arktinen eksotiikka ei ole tarpeeksi etäistä suomalaisille katsojille ja kokonaisuutena elokuva vaikuttaa vanhanaikaiselta. Näkökulman puuttuminen estää tarinaa kehittymästä alkuasetelmista eteenpäin.