Colombiana valkokangas

Vaikka naiset kykenevät häikäilemättömään väkivaltaan siinä missä miehetkin, niin julkisuudessa sorrutaan turhan usein siihen yleistykseen, että naiset olisivat vain väkivallan uhreja. Fiktiopuolella sen sijaan on jo kauan esitetty naiset yhtä kykenevinä henkirikoksiin kuin miehetkin. Toki toimintaelokuvien juonet ovat täyttä fantasiaa, mutta onhan siinä omanlaistaan tasa-arvoa, kun tappava osuma lähtee naisen kädestä.

Ranskalainen elokuvantekijä Luc Besson on erikoistunut tarinoihin, joissa hentoinen nuori nainen joko on tappaja, haluaa tappajaksi tai antaa muuten vain turpasaunoja kanssaihmisille. Tyttö nimeltä Nikitan (1990), Leonin (1994) ja Fifth Elementin (1997) perusteella miestä voisi epäillä jopa fetissistä. Colombiana jatkaa samaa sarjaa. Besson on tällä kertaa vain tuottanut ja osin kirjoittanut elokuvan, itse ohjaustyö on jätetty Olivier Megatonin käsiin.

Tarinan piti olla alun perin jatko-osa kulttimaineen saaneelle Leonille, jossa Natalie Portman teki ihastuttavan ensiesiintymisensä palkkatappajaksi haluavana kostonhimoisena esiteinityttönä. Jatko-osahanke meni puihin, mutta sen pohjalta syntyi tarina kolumbialaistytöstä Cataleyasta (Zoe Saldana). Cataleyan vanhemmat kuolevat rikoslordin toimesta ja tyttö päätyy ammattirikollisena toimivan setänsä hoiviin. Viisitoista vuotta myöhemmin Cataleya jo tappaakin ihmisiä rahasta. Sivutoimisena harrastuksenaan hän sarjamurhaa rikoslordin apulaisia ja jättää näihin oman orkideasymbolinsa.

Väkivaltaisissa kostotarinoissa ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta sisällöltään varsin tavanomainen Colombiana tarjoaa sekä–että-asetelmaa, kun sen pitäisi tarjota joko–tai-asetelmaa herättääkseen kunnolla ajatuksia. Elokuva antaa näennäisesti ymmärtää, että varsinaisen päivätyön eli salamurhaamisen kohteet ovat kaikki ”pahoja”, mutta tämä on melko kyseenalaista.

Eräänkin kohteen ainoa rikos tuntuu olevan se, että hän on vienyt mafialta rahaa. Se ei tee hänen surmaamisestaan mitenkään oikeutettua. Uhri on kuitenkin lihava seksinhimoinen ukko, ja tokihan se jo riittääkin kuolemantuomioon kerronnallisten kaksoisstandardien mukaisesti. Jos asetelma olisi ollut toisin päin ja uhrina kuvankaunis girl power -prototyyppi, niin pulska setämies ei taatusti olisi voinut olla tarinan sankari vaan sadistinen roisto.

Cataleya olisi toisaalta voinutkin olla reilusti kylmäverisempi hahmo. Käsikirjoitus olisi voinut avoimesti painottaa, kuinka lapsena traumatisoitu tyttö kasvoi tunnekuolleeksi psykopaatiksi ja muuttui osaksi samaa väkivallan kierrettä, jonka osana hänen perheensäkin oli. Tällöin olisi ollut selvää, että Cataleyalla ei ole sen suurempaa oikeutusta tekoihinsa kuin muillakaan keskenään sotivilla rikollisilla.

Samaan aikaan ei voi kuitenkaan olla sekä symppis tyttölapsi, joka itkeä tihrustaa poikaystävälleen puhelimessa, että viattomia uhkaava fanaatikko. Kun Cataleya uhkailee tappavansa rehellisen poliisimiehen vaimon ja lapset yksi kerrallaan, on varsin vaikea tuntea myötätuntoa Cataleyaa ja hänen kostoaan kohtaan, vaikka elokuva on nimenomaan kostotarinaksi kirjoitettu.

Zoe Saldana tekee silti roolihahmonsa eteen parhaansa ja onnistuu tuomaan hahmoon monipuolisuutta silloinkin kun käsikirjoitus ei sitä tarjoa. Huonomman näyttelijättären käsissä Cataleyasta olisi voinut tulla paljon sietämättömämpi. Urheilijamaisena, pienirintaisena naisena Saldana kykenee myös fyysisesti uskottavampaan toimintaan kuin Hollywoodin suosimat silikonitissiset törröhuuli-toimintabarbiet. Kylmäverisestä Cataleyasta ei kuitenkaan ole haastamaan Nikitan, Mathildan tai Leeloon kaltaisia vahvoja, särmikkäitä ja mieleenpainuvia naishahmoja, jotka ovat takavuosina olleet Bessonin käsikirjoitusten tavaramerkki.

Teos hukkuu kokonaisuutena lajityyppinsä keskikastiin, mutta se kestää kyllä yhden katselukerran ja täyttää minimitavoitteensa toimintaviihteenä. Tarinan rytmitys on riittävän nopeatempoista ja mäiske kaavamaisuudestaan huolimatta näyttävää. Parhaimmillaan elokuva on alun poliisiasemakohtauksessa, jossa on Bond-henkistä agenttitunnelmaa. Megaton ei ole kuitenkaan oppi-isänsä Bessonin veroinen toimintaviihteen ohjaaja, vaikka saman koulukunnan edustajia onkin.