Saint Maud valkokangas

Kissaihmiset (1942), Rosemaryn painajainen (1968) tai Under the Skin (2013)… Kautta kauhuelokuvan historian on ajatus naisten hallitsemattomien ruumiiden sisältämästä kauhusta ollut läsnä. Rose Glassin esikoinen Saint Maud asettuu samaan jatkumoon. Se edustaa uutta eurooppalaista kauhua, kuten Julia Ducournaun Raw (2016) tai Joachim Trierin Thelma (2017), joissa tukahdutettu seksuaalisuus saa ympärilleen yliluonnollisen viitan.

Erään traumaattisen työvuoron jälkeen nuori hoitaja Maud (Morfydd Clark) yrittää löytää rauhaa siirtymällä sairaalan käytäviltä yksityiselle puolelle saattohoitajaksi. Uusi työpaikka vie hänet entisen tanssijan Amanda Köhlin (Jennifer Ehle) luokse. Askeettista ja harrasta elämää viettävä nuori nainen uskoo vakaasti, että hänet on luotu suurempiin tehtäviin kuin siivoamaan dekadentin taiteilijan jälkiä. Maudilla on kuitenkin salaisuus. Hän saa suoria viestejä Jumalalta ja nyt ne kehottavat häntä pelastamaan kuolemaa pelkäävän Amandan sielun keinolla millä hyvänsä.

Maud on uskossaan vankkumaton. Hän on valinnut pyhimyksekseen käännytettyjen ja uskossaan pilkattujen suojelijan Maria Magdalenan. Demoniensa kanssa hän tahtoo kuitenkin painia yksin kirkon vallan ulkopuolella. Vaikeina aikoina hän todistelee itselleen uskoaan lihallisen kurituksen ja kivun kautta, jotka keskittävät häntä uskossaan. Saint Maud tutkii monisyisesti uskon, kivun ja ekstaasin leikkauspintoja.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Rose Glass lähestyy Saint Maudissa ajatusta uskonnollisesta hurmiosta elokuvallisesti. Hengellinen ekstaasi saa kuvat sykkimään ja kallistumaan Maudin hurmoksellisten kohtausten tahtiin. Lähikuvat rajaavat muun maailman ulkopuolelle ja taustalla kuuluva hiljainen humina voimistuu muuttuen musiikiksi. Glassin tapa korostaa Maudin tuntemuksia kietoo kiinnostavasti yhteen fyysisen ja hengellisen maailman.

Maudin tarina ja tuntemukset ovat elokuvan keskiössä. Kamera näkee vain sen, miten Maud tilanteen kokee ja katsoja imaistaan mukaan hänen harhaiseen maailmaansa. Glass väläyttelee Maudin uskonnollisille kokemuksille lääketieteellisiä ja psykologisiakin selityksiä, mutta niitä ei missään vaiheessa lähdetä avaamaan lähemmin. Elokuva elää hetkessä, eikä sitä kiinnosta uskonnollisen hurmostilan takana vaikuttavat voimat.

Morfydd Clarkin hento olemus tuo Maudin uhkaavuuteen yliluonnollisen vivahteen. Hiljainen roolityö on hypnoottista katseltavaa ja eroaa suunnattomasti juuri valkokankailla nähdystä roolityöstä David Copperfieldin elämä ja teot -elokuvassa (2019). Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjasta (1995) parhaiten muistettava Jennifer Elhe on kiehtova kuolemaan tylsistyneenä Amandana, joka pilkkaa hymyillen Maudin vilpitöntä uskoa.

Saint Maud on pieni kauhuelokuva, jonka voima perustuu uhkaavaan ilmapiiriin, ei säikyttelyyn. Sen napakka kesto kannattelee jännitteitä toimivasti. Heikkojen ihmiskuorien alle piiloutuva voima purkautuu vimmaisella tavalla, kun rapistuvan eleganssin keskellä Amandan sielusta käydyt taistelut kulminoituvat vääjäämättömään loppupisteeseensä.