Riddickin aikakirjat valkokangas

David Twohy on action-rainoihin erikoistunut käsikirjoittaja, jonka käsialaa ovat mm. Takaa-ajettu (1993), Waterworld (1995) ja Sotilas Jane (1997). Hän on myös ohjannut pari vähemmän muistettavaa elokuvaa. Kutkuttava kysymys onkin, miten mies sai aikaiseksi käsikirjoitukseltaan ja ohjaukseltaan ilmavantyylikkään scifi-pläjäyksen Pimeän uhka (Pitch Black, 2000), joka onnistui saavuttamaan uskottavan maineen jopa paatuneiden scifistien parissa. Pimeän uhka on yksinkertaisesti mutta tehokkaasti elokuvallistettu jännäri, joka ratsastaa klassisella kaavalla: vieras ympäristö, verenhimoiset hirviöt ja pienen yhteisön sisäiset ristiriidat uhkaavat ajaa ryhmän jäsenet yksitellen tuhoon. Elokuvassa ryhmän johtajuuskamppailuun ottaa osaa entinen väkivaltarikollinen Riddick (Vin Diesel), jonka läsnäolo on muovattu kihelmöiväksi harkittujen kuvakulmien ja miehen salaperäisten erikoiskykyjen avulla.

Riddickin hahmo toimii Pimeän uhassa erityisesti sen takia, että Iso-Arskan manttelinperijäksi povatun Dieselin pullistelu on maltettu pitää kurissa. Toisin on nyt ensi-iltaan tulevassa Pimeän uhan jatko-osassa Riddickin aikakirja, joka rakentuu yksinomaan nimihenkilönsä varaan. Muskeleita kyllä riittää ja niiden mukana lyöntivoimaa, mutta yhtä hyvin Riddickin nahan sisältä olisi voinut paljastua androidi – sen verran kelmeänohut persoonallisuus päähenkilöstä rakentuu. Asiaa eivät auta Dieselin ilmiömäinen yksi-ilmeisyys ja "auktoriteettia luova" kumiseva ääni. Okei, en todellakaan kuulu elokuvan kohdeyleisöön, mutta en edes positiivisen asenteen voimalla keksi, miksi monenlaisia kauhun ja jännityksen mahdollisuuksia tarjoava lähtöasetelma on ohjailtu suuntaan, jossa keskeisintä on se, miten iso mies lyö toista isoa miestä kovaa.

Riddickin aikakirjan taustatarina on sorvattu lähinnä antamaan tehoste-, lavaste- ja puvustusammattilaisille tilaa toimia. Sopivan synkkä tapahtumaplaneetta Helion Yksi (Helion Prime) joutuu ilkeän rodun, nekromangien (Necromongers), vallanhimon ja hävitysvimman kohteeksi. Viattomille ihmisille annetaan mahdollisuus kääntyä valloittajien puolelle tai kuolla. Pahisten johtaja on todella paha, sillä hän on käynyt toisen todellisuuden, Underversen, porteilla ja palannut sieltä erityistaitavana puolikuolleena. Hänen diktaattoriasemaansa havittelevat päällikkö Vaako (Karl Urban) ja tämän kieroileva vaimo Lady Vaako (Thandie Newton). Nekromangeilla on tuhdit haarniskat, jotka näyttävät asiaankuuluvilta niin kauan kun onnistuu olemaan ajattelematta pömpöttävää muovia. Lady Vaako käy vaihtamassa vaatteita jokaisen kohtauksen välillä.

Riddick lähinnä kulkeutuu paikasta toiseen, vaikka hänen tehtävänään on tietysti pahan tappaminen ja maailman pelastaminen. Välillä Riddick käväisee Crematoria-planeetan vankilassa hakemassa mukaansa Kyran (Alexa Davalos), joka onkin Pimeän uhan Jack-poika. Mukana tapahtumissa seikkailevat epäonnistuneesti myös jo Pimeän uhasta tuttu Imaami (Keith David), Purifier-nekromangi (Linus Roache) ja Aereon (Judi Dench). Toivottavasti näyttelijät ovat edes kääräisseet roolihuiskaisuistaan sievoiset palkkiosummat, sillä sen verran nolostuttavia nämä ammattilaisille tarjotut työtehtävät ovat. Elokuvan tarina on täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja outoja yksityiskohtia, sen henkilöhahmot ovat teatraalisia repliikkejä pamisevia karikatyyrejä ja elokuvan pääosassa on kehonrakentaja. Varsin 1980-lukulaista. Elokuvalla ei ole sanottavammin edes camp-arvoa. Vielä.