Pystyssä valkokangas

Digitaalitekniikka on avannut kokonaan uusia mahdollisuuksia riippumattomille elokuvantekijöille. Elokuvien tekeminen ei ole enää vakiintuneiden tuotantoyhtiöiden yksinoikeus. Kun kalliista filmille kuvaamisesta on siirrytty muistikorteille tallentamiseen ja kameraksi soveltuu laadukkaampi järjestelmäkamera, ovat elokuvan tekemisen tekniset kustannukset laskeneet tasolle, jolla voivat operoida asiasta innostuneet harrastajat ja puoliammattilaiset.

Suomessa riippumattomaksi tuotannoksi eli indie-elokuvaksi mielletään elokuva, jonka tekijät eivät ole saaneet Elokuvasäätiön tukea eikä elokuvalla ole levityssopimusta. Näin ollen riippumattoman elokuvan lokeroon niputetaan niin kaveriporukoiden kohellukset kuin ammattilaisten omalla rahoituksellaan tekemät elokuvat. Jälkimmäisiä on Suomessa tehty vähän, joten mielikuva suomalaisesta indie-elokuvasta on rakentunut lähinnä harrastelijoiden puuhasteluista, joita on esitetty korkeintaan elokuvafestivaalien kuriositeetteina.

Tulevaisuus näyttää kuitenkin toisenlaiselta. Jarmo Lampelan alkuvuodesta ensi-iltansa saanut Miesten välisiä keskusteluja osoitti, että ammattilaiset kykenevät riippumattomana tuotantona tekemään pienelläkin budjetilla korkealuokkaisen elokuvan. Nyt nuoremman polven ammattilaiset osoittavat saman. Unkarilaissyntyisen ja aiemmin kuvaajana toimineen Márton Jelinkón esikoisohjaus Pystyssä on suomalainen independent-elokuva, joka kestää helposti vertailun tuotantojärjestelmämme tuotoksiin.

Pystyssä on itse asiassa monta kertaa rohkeampi ja kiinnostavampi elokuva kuin tylsällä mukavuusalueella tehdyt tusinakotimaiset. Kotimaista elokuvaa on jo vuosia vaivannut rohkeuden ja persoonallisuuden puute, mikä on seurausta varman päälle pelaamisesta, kun katsojamäärät pyritään kalkyloimaan mahdollisimman tarkkaan jo etukäteen. Laskelmoidusti syntyy harvoin mitään kiinnostavaa. Riippumattomilla tuotannoilla ei tätä painolastia ole.

Jelinkón elokuva vahvuus on käsikirjoituksessa, joka on Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa opiskelevan Eira Virekosken käsialaa. Tarinan keskiössä on kaksi velkaantunutta naista. Toinen pyrkii samaan raha-asiansa kuntoon myymällä itseään, toinen suorittaa velkojaan toimimalla velkojansa laskuun väkivaltaisena velanperijänä. Naisten tarinat kohtaavat, kun he ihastuvat samaan mieheen.

Asetelma on paljon enemmän kuin kliseinen kolmiodraama. Hahmot ovat hyvälle rikostarinalle ominaisesti melko yksiulotteisia, mutta tarinan edetessä heistä kuoriutuu esiin tarvittavaa tarttumapintaa ilman rautalankamaista taustoittamista. Tarinassa on myös hyvin kantava jännite, sillä juonenkäänteitä ei ole suoraan apinoitu Hollywoodista. Päähenkilöt eivät ole avuttomia uhreja vaan itsenäisiä, omia ratkaisujaan tekeviä ihmisiä, joissa on hitunen samaa kuin aikanaan Thelmassa ja Louisessa.

Vahva tarina kannattelee elokuvaa ja pelastaa sen pikkubudjetin elokuvien tyypillisimmiltä karikoilta. Pystyssä-elokuvassakin näyttelijätyö ontuu paikoin ja kuvallisessa kerronnassa turvaudutaan kliseisiin ratkaisuihin. Nämä puutteet on helppo painaa villaisella, kun tarina vie ja elokuvaan on saatu hyvä rytmi. Täysin turhia tai paikallaan polkevia kohtauksia elokuvassa ei ole.

Tärkeintä on kuitenkin tarvittavien inhimillisten piirteiden löytäminen päähenkilöistä, mikä tekee heistä samaistuttavia. Vaikka naisten tarinat ovat sinällään kaukana keskivertosuomalaisen elämänmenosta, heidän kohtaloonsa kiteytyy olennaisia tekijöitä tästä velalla kuluttamisen ajasta. Kuluttamisen ja suorittamisen maailmankuvassa elämän todelliset asiat unohtuvat turhan usein, ja tämä problematiikka on vahvasti läsnä niin elokuvan fiktiivisessä tarinassa kuin ympäröivässä todellisuudessa.

Elokuvasäätiö on elokuvan nähtyään ottanut sen vientituen piiriin. Pystyssä onkin esitetty jo useammilla kansainvälisillä festivaaleilla ja Lontoon Raindance-festivaalilla se palkittiin parhaana esikoisohjauksena. Pääsy teatterilevitykseen on tälle suomalaiselle indie-elokuvalle täysin ansaittua.