Kostonenkeli

Pari viikkoa sitten ensi-iltansa saaneen Mile 22:n yhteydessä tuli todettua, että kovaotteisella toimintaelokuvalla menee hyvin. Fraasi ei ole tänä aikana väljähtynyt, vaikka Peppermint ei lajinsa onnistumisiin lukeudukaan. Molemmat elokuvat ovat kiinalaisella rahalla taustoitetun STXfilmsin tuotantoja ja kummassakin on yritystä freesata toimintakenttää. Siinä missä Mile 22:ssa uudistumisessa oli hienoista konkretiaa, Peppermintissa pirteys on pinnallista. Kyse on sangen konservatiivisesta elokuvasta vaikka pyssysankarin rooliin onkin laitettu nainen.

PeppermintMuutamia toimintarooleja aiemminkin tehnyt Jennifer Garner esittää puolisonsa ja tyttärensä ampumista lähietäisyydeltä todistavaa naista. Syylliset pääsevät kuin koira veräjästä ja Garnerin kostonenkeli palaa vuosien jälkeen tasaamaan tilejä.

Nainen vigilante-elokuvan pääosassa ei ole uusi asia. Muun muassa Jodie Foster nähtiin kymmenisen vuotta sitten varsin samankaltaisessa roolissa likilaskuiseksi jääneessä Stranger in Youssa (2007), joka oliVäkivallan vihollisen (1974) suora perillinen. Luontevinta asetelmassa on motiivi, sillä perheensä menettäneen kostonhaluun ja jopa koston oikeutukseen on helppo samaistua, kun vastapuolena ovat kurjat ja väkivaltaiset rikolliset. Äidin kosto voi olla klisee, mutta uskottavana toiminnan motiivina sitä on kostofantasiassa vaikea kiistää.

PeppermintPeriaatteessa Peppermintin lähtökohdat ovatkin hyvät, mutta lapsellisen läpilaiska käsikirjoitus yhdistettynä tolkuttomaan ammuskeluun vievät elokuvasta terän ja jännitteen. Mitä suuremmaksi kostonenkelin uhripino nousee, sen joutavammaksi elokuva taantuu. Hahmot ovat lajityypissäänkin paperisia ja vaikka äidin kostonhalu ei suurempaa kakistelua aiheutakaan, niin samaa ei voi sanoa pankkirouvan muutoksesta aseet ja ammuskelun läpikotaisin taitavaksi supertappajaksi.

Peppermintin ohjaaja, ranskalainen Pierre Moral nousi tunnetuksi kymmenen vuoden takaisella Takenilla (2008), joka oli aikansa onnistujia suoraviivaisena toimintaelokuvana. Peppermint on käytännössä Takenin toisinto, pääroolin ja väkivaltaisen sankarin sukupuolta on vain vaihdettu eikä tällä kertaa olla enää tytärtä pelastamassa vaan kostamassa tämän kuolemaa.

PeppermintDetaljit ovat sivuseikka, sillä pääasia eli toiminta on suoraa ja kovaa. Takenissa tämä oli virkistävää ja myös motivoitua sankarinsa, Liam Neesonin esittämän entisen CIA-agentin toimien kautta. Peppermintissa pyssyralli on vuosikymmenen mittaan jo moneen kertaan nähtyä ja toimijansa osalta myös heikosti perusteltua. Takeniin verrattuna tappaminen on Peppermintissa myös enemmän mättöä, ja elokuva jättääkin väistämättömän mielikuvan, että kun liipaisinta vetää nainen, voi lopputuloksilla mässäillä vielä enemmän. Asepornosta ei olla kaukana.

Lopulta elokuvassa kiinnostavinta onkin vigilantismi, joka tuntuu säilyttävän ajankohtaisuutensa vuosikymmenestä toiseen. Vigilantti-tarinat on helppo leimata vaaralliseksi populismiksi oman käden oikeutuksen hyväksyttävyydestä väärintekijöitä kohtaan, mutta osaltaan vigilantti-tarinat ovat myös aina oire yhteiskunnan epäonnistumisesta kansalaistensa suojelemisessa, mikä on järjestäytyneen yhteiskunnan ydintehtäviä.

PeppermintYhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus ja kahtia jakautuneisuus hyvä- ja huono-osaisiin on Peppermintin alkuasetelmassa vielä läsnä ja näiden ulottuvuuksien luotaaminen niin tarinan kuin päähenkilönsä kautta omaa potentiaalia. Harmi vain, että kiinnostavat teemat ammutaan alas hetimiten, kun kostonenkeli on tarttunut asearsenaaliinsa. Loppu on lajityypissäänkin älytöntä ja turruttavaa räiskimistä, jota katsoessa tuli ikävä Takenia.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:1 /2 henkilöä