Paha Pukki valkokangas

Päällisin puolin Paha pukki lähinnä lunastaa nimensä yhden idean poskettomana venytyksenä, jossa joulupukki kiroilee, nussii, dokaa ja tappelee. Sarjakuviin mieltyneen, ennen omaäänistä Ghost World -elokuvaa dokumenttiohjaajana (Crumb) kunnostautuneen Terry Zwigoffin huonon maun kuvalento elää spiidillä.

Kerrotaan, että elokuvassa lauotaan sana vittu 147 kertaa, sana paska 37 kertaa ja rumia sanoja yhteensä 243 kertaa. Filmi rullaa 93 minuuttia, mistä päästään jakolaskulla Pahan pukin komedialliseen hermoon, toistoon ja tahdin kiihdyttämiseen. Näköjään jo joulupukin asun kytkeminen mauttomuuksiin luo perustavanlaatuista naurupohjaa. Känninen pukki harrastamassa tavaratalon sovituskopissa anaaliseksiä lihavan naisen kanssa – repliikillä "et tule paskantamaan viikkoon" – luo melko hupaisaa vastakohtaisuutta, puhumattakaan itse elokuvan asettumisesta multipleksien joulusesongin orastavaan nosteeseen.

Kaikesta huolimatta, siis vaikka vähämielisimmänkin spermailun ystävät viihtyisivät tämän pukin reessä, Zwigoff kääntää selkänsä ja osoittaa pitkää sormea American Pie -ala-asteen touhoilulle. Kyseessä on yksi viime aikojen originelleimmista Hollywood -elokuvista, joka kiilaa ohi jopa useammasta Coen -veljesten – Pahan pukin tuottajien – ohjauksesta.

Kun jo mainittu surullisen kuuluisa filmi teinien piirakkapanoista sai jatko-osia, niistä toisen ohjasi, jotenkin masentavan osuvasti, Bob Dylanin poika Jesse. Pahan pukin takana on isukin kulta-ajasta krapulaa kärsivät äijät, Zwigoffin kolkutellessa kuudenkympin portteja ja pääosanesittäjä Billy Bob Thorntonin avartaessa viskillä viidenkympin alatilaa. Curtis Hansonin ohjaaman ja Michael Douglasin nukkavierusti tähdittämän, niinikään jouluaikaan sijoittuvan ja kadonnutta elämänmieltä etsivän Wonder Boysin alussa Dylan laulaa: "I used to care, but things have changed". Suunnilleen samoista fiiliksistä lähdetään Pahan pukin kohdalla, vaikkei nyt liikutakaan sivistyneessä yliopistomaailmassa.

Zwigoff ja Thornton ylläpitävät oudon mietteliästä, itseironista pohjavirtausta. Aivan kuten Steve Buscemin sisäänpäin kääntynyt keski-ikäinen jazz-diggari elokuvassa Ghost World oli väärään maailmanaikaan syntynyt luuseri, joka heräävässä rakkaudentunteessaan sai maistaa itsekeskeisten nuorten elämäntajua, on Thorntonin alkoholisoitunut ja itsemurhaviettinen, joulupukiksi pukeutuva kassakaappikonna mentaliteetiltaan täysin epätodennäköinen kaaho haahuilemaan Pahan pukin tapahtumamiljöissä. Pukin työmaata on tietysti amerikkalaisittain hehkuva jumbomarketti, jossa jouluostosten helvettiin tarrautuneiden ihmisten kakarat saavat esittää lahjatoiveensa. Kimaltelevassa materiaparatiisissa päähenkilömme voi innostua vain opettaessaan teinityttöä pelaamaan flipperiä ilman käsiä.

Kun pukin rikoskumppani – haltijaksi pukeutunut pienikasvuinen musta mies – on äärimmäisen motivoitunut ja rahanahneudessaan valmis vaikka murhaan, itse pukki ei oikeastaan edes muista, kuinka on omaan tilanteeseensa ajautunut. Väsymyksessään ja kehkeytyvässä ihmisvihassaan hän uhkaa pilata koko ryöstösuunnitelman, kun pukin peitehommissaan muun muassa hakkaa lasten edessä Petteri Punakuonon tuhannen pillun päreiksi.

Jos Rosencranz ja Guildenstern sulatettaisiin yhteen kärsimään rapajuoppouden viimeisiä vaiheita, päästäisiin lähelle Thorntonin loistavaa joutilaisuuden tulkintaa. Tässä on mies, joka ei tajua omasta roolistaan tai tarkoituksestaan mitään. Pahaan pukkiin on iskenyt aimo läjä kyynisyyttä ja luovuttamisen meininkiä. Ympärillä tapahtuvat jatkuvat räävittömyydet eivät nakerra elämäntuskaista perusviritystä; näennäinen kahtiajako pinnan ja pinnanalaisen välillä toimii oikeastaan hedelmällisen vuorovaikutteisesti. Eihän Russ Meyerin The Immoral Mr. Tease -elokuvan hiirulaiselle voi kuvitella karmeampaa kohtaloa, kuin yhtäkkiä nähdä kaikki maailman naiset alastomina.

Mutta koska on joulu, olisi löydettävä joulumieli, sanoo Pahassa pukissa ainakin pieni pullea ja ilmeisen omituinen poika, joka inttää päähenkilömme olevan oikea joulupukki. Olisiko tämän roolin syvemmässä omaksumisessa mahdollisuus tarkoituksen löytämiseen ja elämänilon tuottamiseen? Ei, mutta kenties oman asenteen vaalimisessa, puolensa pitämisessä keskellä pinnallistuvaa kulutushysteerista maailmaa voi olla jotain arvoa. Paha pukki kykenee etenemään tilasta "I used to care, but things have changed" tilaan, jossa asioita voi vielä muuttaa, esimerkiksi jatkamalla perinnettä eteenpäin, kuten pienen pojan potku kiusaajansa nivusiin antaa lopussa ymmärtää. Joulun alla on hyvä tietää, ettei ole yksin.