Nälkäpeli valkokangas

Nälkäpeli perustuu Suzanne Collinsin suomennettuun nuorisolle suunnattuun kirjatrilogiaan. Collins on ollut itse mukana työstämässä kirjansa adaptaatiota ja tuottamassa elokuvaa, joten lopputuloksen pitäisi tyydyttää ainakin kirjan lukeneita. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Gary Ross oli luomassa jo 1998 upeaa ja älykästä televisioviihdettä kommentoivaa elokuvaklassikkoa Pleasantville.

Jonkinlainen katastrofi on kohdannut Pohjois-Amerikkaa, vaikkei sen luonnetta selkeästi tuodakaan esiin. Katastrofin seurauksena yhteiskunta on joutunut sekasorron valtaan ja on syttynyt sisällissota. Keskusvalta eli Capitol on selvinnyt voittajana ja sitä ympäröivät kapinoivat alueet on jaettu kahteentoista eri vyöhykkeeseen ja alistettu Capitolin alaisuuteen. Raunioista syntynyttä uutta valtiota kutsutaan nimellä Panem. Vyöhykkeet tuottavat hyödykkeitä Capitolin tarpeisiin ja joutuvat itse tyytymään rippeisiin. Asetelma muistuttaa kolonialismia räikeimmillään.

Muistutuksena mahdistaan Capitol on lanseerannut ihmisten opiksi ja ojennukseksi, sekä tietenkin viihdyttämiseksi, vuotuisen koko maassa nähtävän tosi-tv-show’n nimeltä Nälkäpeli. Säännöt ovat yksinkertaiset: jokaisen vyöhykkeen on arvottava yksi poika ja yksi tyttö, jotka lähetetään peliareenalle, periaatteessa uhrattavaksi, sillä vain yksi voi selviytyä voittajana. Idea perustuu muinaiseen kreikkalaiseen tarinaan, jossa Kreikan nuorukaisten parhaimmat lähetettiin kuningas Minoksen käskystä Kreetalla sijainneen Minotauros-hirviön labyrinttiin, josta nämä eivät palanneet.

Hiilikaivosvyöhykkeellä numero 12 asuva Katniss Everdeen ilmoittautuu vapaaehtoiseksi pikkusiskonsa tilalle, kun tämä tulee valituksi mukaan peliin. Katnissia näyttelee luonnollisen oloinen ja herkkäpiirteinen Jennifer Lawrence, joka nähtiin jo paria vuotta aiemmin samanlaisissa Appalakkien hiilikaivosmaisemissa, Oscar-ehdokkuudella palkitussa roolissa elokuvassa Winter's Bone. Toisena osallistujana samalta vyöhykkeeltä peliin lähtee mukaan Peeta (Josh Hutcherson). Parivaljakon välillä on jännitteitä, jotka tulevat esiin jo ennen kilpailun alkua.

Nälkäpeli alkaa lupaavasti, mutta jossain vaiheessa meno alkaa hyytyä. Elokuvan toimintakohtaukset sisältävät väkivaltaa, mutta ovat sinällään melko surkea kompromissi, joka selittyy tietenkin alhaisella ikärajalla. Olisi ollut ehkä järkevämpää jättää väkivalta kokonaan näyttämättä kuin yrittää peitellä sitä. Nyt taistelut ovat läheltä kuvattua nopeutettua mössöä, josta ei saa mitään tolkkua. Elokuvan pituutta olisi myös voinut harkita uudemman kerran, lyhyempi kesto olisi varmasti jäntevöittänyt sinänsä mielenkiintoista tarinaa.

Moni aikuiskatsoja kaipaisi elokuvaan varmasti myös hieman lisää älyllisiä virikkeitä, ne kun eivät koskaan ole viihdyttävyydestä pois, päinvastoin. Nälkäpeli ei onnistu analysoimaan tosi-tv-formaattia ja sen luomaa ihmiskuvaa sen enempää. Survival of the fittest -mentaliteetti on ilmeisesti nykyään niin arkipäivää, ettei sitä tarvitse sen enempää pohtia, toisin kuin tosi-tv:n kultakauden alkuvuosina, jolloin tehtiin sellaiset elokuvat kuin EDtv (1999) ja Truman Show (1998).

Perusasetelma elokuvaan on lainattu Paul Michael Glazerin ohjaamasta ja Arnold Schwarzeneggerin tähdittämästä dystopiaklassikosta Juokse tai kuole (The Running Man, 1987), jossa totalitaarinen yhteiskunta on kehittänyt hienon tosi-tv-show'n, jossa tuomituille rikollisille tai muuten epätoivotuille tyypeille annetaan näennäinen mahdollisuus juosta vapauteen tappavan temppuradan läpi. 

Nälkäpeli on isolla rahalla hyvin tehtyä ja näyttävää viihdettä, jonka jaksaa sujuvasti katsoa kerran. Elokuva lainailee puitteita ja ideoita tarinalle sieltä täältä historiasta, esimerkiksi antiikin Rooman spektaakkeleista. Jo muinaiset roomalaiset sen tiesivät; leipää ja sirkushuveja on se, mitä kansa tarvitsee. Jos Nälkäpelin kaltainen ohjelmaformaatti, jossa kilpailijat listivät toinen toisiaan, lanseerattaisiin vaikka ensi viikolla, olisi sen menestys taattu, moralistien vikinöistä viis veisaten. Juuri tätä ajatusta hieman enemmän pohtimalla olisi Nälkäpelikin voinut nousta kertakäyttöviihteen yläpuolelle.

[Tekstistä poistettu lause: "Schwarzeneggerin tunnuslauseeksi muodostunut ”I'll be back!” on muuten lähtöisin tästä elokuvasta." 26.3.2012.]