Trombisambaa heiluvalla kameralla

Löydetyn kuvamateriaalin käyttö elokuvallisena tyylikeinona ei osoita laantumisen merkkejä. Autenttisuutta ja läsnäolon tuntua hakeva tyylittely löysi alun perin kotinsa kauhuelokuvista, mutta vuosien vieriessä lajityyppi hakeutui genren rajojen ulkopuolelle, kuten vuoden 2008 hirviöelokuvassa Cloverfield. Nyt siirtymä tapahtuu katastrofielokuvien pariin Steven Qualen ohjaamassa Myrskyn silmässä.

Into the StormSilvertonin kaupungissa ollaan valmistautumassa koulun päättäjäisjuhlaan. Yksi opettajista Gary Fuller (Richard Armitage) on pyytänyt kahta poikaansa tekemään videotaltioinnin, jossa haastatellaan opiskelijoita heidän tulevaisuuden näkymistään. Toinen pojista, Donnie (Max Deacon) on kuitenkin lupautunut auttamaan Kaitlyn (Alycia Debnam Carey) nimistä ihastustaan dokumentin kuvauksissa paikallisessa hylätyssä tehtaassa. He ovat autuaan tietämättömiä kaupunkia lähestyvästä tornadosta.

Samaan aikaan Pete Moore (Matt Walsh) nimisen dokumentaristin johtama kuvausryhmä metsästää Silvertoniin iskevää tornadoa meteorologi Allison Stonen (Sarah Wayne Callies) avustuksella. Mooren unelma on saada taltioitua videomateriaalia suoraan pyörteen keskeltä, eli myrskyn silmästä. Paikan päällä tilanne kuitenkin alkaa välittömästi riistäytyä käsistä.

Into the StormMyrskyn silmässä on ohjaaja Steven Qualen toinen pitkä ohjaus, ja John Swetnamille kyseessä on kolmas elokuvakäsikirjoitus. Qualen aikaisempi ohjaus Final Destination 5 toimi hyvin pitkälti visuaalisen tuhosirkuksen ehdoilla, joten tehosteisiin ja massiiviseen näyttävyyteen painottuva katastrofielokuva pitäisi istua miehen osaamiskenttään ongelmitta.

Lopputulos ei kuitenkaan puhu tämän puolesta. Myrskyn silmässä on umpityperä, laiskasti kyhätty ja katsojaa aliarvioiva tehoste-elokuva, joka puskee eteenpäin hyvin vajavaisten meriittien saattelemana. On lähes hämmästyttävää kuinka epäkelpo kokonaisuus valkokankaille on saatu loihdittua.

Tahattoman huvittava elokuva olisi arvostelijalle helppo sylkykuppi, mutta hedelmällisempää on tarkastella, miksi teos epäonnistuu näin pahasti. Ongelmat korostuvat erityisesti ohjauksessa ja käsikirjoituksessa.

Quale kapsahtaa katajaan tyylivalinnan kanssa. Löydetty kuvamateriaali on tyylikeinona haastava, sillä jos katsoja ei uppoudu osaksi autenttishakuista ilmaisua, niin visuaalinen tehokeino sulkee hyvin nopeasti ulkopuolelleen.

Into the StormKatastrofielokuvan suuren hahmomäärän takia kameroita Myrskyn silmässä ei ole vain yksi tai kaksi, vaan päälle kymmenen. Qualella ei ole kuitenkaan tunnu olevan käsitystä siitä, että tällainen multikamera operointi vaatii kuvanlaadun vaihtelua. Ohjaaja kummallisesti olettaa, että kuvalähteillä ei ole mitään laadullista eroa, oli sitten kyse kännykkä- tai televisiokameroista. Kuva ja ääni pysyvät täsmälleen samanlaisina, jolloin koko löydetyn kuvamateriaalin uskottavuus tuhoutuu. Jäljelle jää vain surkeasti aseteltuja kuvia heiluvalla kameralla ja kömpelöllä leikkauksella varustettuna.

Hampaiden kiristelyä aiheuttaa myös Swetnamin luokaton käsikirjoitus. Yhtään kliseepurkkia ei ole jätettyä kääntämättä, kun elokuvan hahmot tuskastelevat menetysten, perheongelmien ja ensi-ihastusten parissa. Naurettavan kornia dialogia sönkkäävät näyttelijät tekevät heikkoa työtä, ja ponnettoman kynäilyn viimeistelee loppuun pakotettu idioottimainen opetus yhteiseen hiileen puhaltamisesta ja hetkeen tarttumisesta. Draaman hetket musertuvat väkinäisyyden jalkoihin.

Into the Storm1990-luvulla uudelleen käynnistynyt katastrofielokuvien sarja on ollut tietokone-efektien ylistyslaulua. Lajityypin teokset ovatkin suuren kankaan ihmeitä, joissa visuaalista silmänkarkkia riittää nautittavaksi, eikä Myrskyn silmässä ole tässä suhteessa poikkeus. Elokuvan suurimmat ansiot lepäävät toimivan efektiosaston puolella, mutta elokuvakokemuksen pelastajaksi niistä ei ole kuin nimeksi.

Myrskyn silmässä kun on äärimmäisen surkea elokuva, jonka virheitä on vaikea antaa anteeksi edes lajityypin puitteissa. Eiväthän katastrofielokuvat koskaan ole elokuvataiteellisilla saavutuksilla ratsastaneet, mutta ne kuitenkin onnistuvat edes jossain määrin myymään lapsellisen konseptinsa katsojalle, ilman että kokonaisuus tuntuu täysin riman alta vedetyltä. Mikään uusi Twister tämä ei missään nimessä ole.

Elokuva ottaa myös itsensä aivan liian vakavasti. Ryppyotsainen efektipläjäys tavoittelee autenttisuutta ja jotain suurempaa sanomaa, mutta kaikki tämä kääntyy kokonaisuutta vastaan. Elokuva muistuttaa Sharknadon kaltaista b-luokan ihmettä, mutta ilman että se tajuaa olevansa vain typerä vitsi.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:1,5 /2 henkilöä