Numeromurha valkokangas

Pitkän linjan ohjaaja ja tuottaja Barbet Schroeder on toiminut alalla jo 1960-luvulta lähtien. Tyttömäisestä nimestä huolimatta kyseessä on iranilaissyntyinen mies joka on kaveerannut Godardin, Rohmerin ja Bukowskin kanssa. Amerikkaan siirryttyään hän on ohjannut muiden muassa Barflyn (1987) ja Single White Femalen (1992) ja nyt Numeromurhan.

Cassie Mayweather (Sandra Bullock) on tehokas mutta ailahtelevainen etsivä joka saa uudeksi työparikseen nynnyhkön Sam Kennedyn (Ben Chaplin). Murhatutkimuksissa Cassien epäilykset alkavat kohdistua kahteen terävään high school -opiskelijaan (Ryan Gosling ja Michael Pitt), vaikka työtoverit uskovat toisin. Numeromurha kuulostaa hieman omituiselta suomennokselta. Elokuva käsittelee kaavamaisuutta: etsivät yrittävät istuttaa syyllisen tiettyyn muottiin ja rikoksen tekijät luovat keinotekoisen profiilin murhaajalle.

En ole koskaan ollut mikään Sandra Bullockin ihailija, mutta varsinkin elokuvan alkupuolella hän yllättää positiivisesti. Bullock on toiminut yhtenä Numeromurhan tuottajista, joten ymmärrettävästi hänen roolinsa painottuu. Sandra tekee katkeroituneen ja traumatisoituneen naishahmon joka käyttää realistisen "miehekkäästi" hyväkseen työpariaan. Näyttelijäntyö on muutenkin uskottavaa, kemiat pelaavat. Kauniit koulupojat Pitt ja Gosling saavat suhteensa toimimaan.

Kaksituntisessa elokuvassa tarinalinjat ehkä leviävät liian moneen suuntaan. Cassien menneisyyden pohtiminen vie paljon tilaa. Lopussa tuntuu tulevan suorastaan hoppu ja moniaita juonenkäänteitä riittää myös. Perusteineilyyn verrattuna Numeromurha on silti mielenkiintoinen, vakava trilleri. Vaikutteita voi löytää Amerikan kouluissa tapahtuneista verisistä välikohtauksista. Minkäänlaista yhteiskuntakritiikkiä elokuvassa ei tietenkään esiinny. Motiivit jäävät jotensakin epäselviksi ihme filosofisiksi hymistelyiksi.

CSI-televisiosarjan faneille Numeromurha tarjoaa mielenkiintoa koska näkökulma on samanlainen. Etsivät nyppivät pinseteillä karvoja, analysoivat dna:ta ja yrittävät aihetodisteiden avulla saada syylliset kiikkiin. Itsekin olen CSI:n ystävä. Schroederin elokuvaan on kuitenkin ahdettu niin paljon tavaraa tarinoihin, että huomio voi herpaantua.