Miss Pettigrew - Päivä täynnä elämää valkokangas

Frances McDormandin esittämä neiti Pettigrew etsiskelee lastenhoitajan paikkaa ja vastahankaisesta välitystoimistosta viekkaudella saamansa osoitteen mukaan hän löytää itsensä Amy Adamsin esittämän Delysia Lafossen ovelta. Läpimurtoaan tavoitteleva yökerholaulajatar Delysia on kolmen miehen loukussa ja vaikuttuneena Pettigrew’n topakasta miehenkäsittelytaidosta tekee tästä yksityissihteerinsä. Ja niin päivä täynnä elämää alkaa…

Erilaisten ei-blockbuster- ja ei-hollywood-elokuvien tekemistä ja levitystä täytynee aina tervehtiä jonkinlaisella ilolla, mutta toisaalta kyseisten pikkuelokuvien on jo oman uskottavuutensa vuoksi oltava jotain muuta kuin vain pikkufilmejä, jotain muuta kuin vain ikiaikaisten narratiivisten konventioiden pikkusievää toistoa. Niissä on oltava joko vimmaista auteur-uhoa, sisällön substanssia, olemassaolon rajoja kyselevää tyyneyttä tai elokuvan muodon uudelleenrajauksia. Ihan mitä vaan, mikä saisi elokuvakokemuksen olemaan jotain muuta kuin vain kivan pienen elokuvan katsomista.

Ja Miss Pettigrew – Päivä täynnä elämää ei ole mitään muuta kuin kiva pieni elokuva. Elokuvan maailma on muotoiltu onnistuneesti, tosin huolestuttavan paljon muistuttaen Kyllä Jeeves hoitaa -sarjasta tuttua tapaa. Sen näyttelijäsuoritukset ovat hyviä, käsikirjoitus ja ohjaus kohtalaisia, kuvaus hyvää ja kivaa.

Tällaista kivuuden kliinistä taustaa vasten elokuvan synnit kuitenkin näyttäytyvät valitettavan suurina: Alun – ei edes hauskan – komediallisen otteen muuttuminen arkipäivän traagisten valintojen sävyjä etsiväksi tekosyvällisyydeksi on vain haparoivaa substanssin teeskentelyä. Rakkaustarinoiden päätepisteet ovat katsojan tiedettävissä niiden ensi-ilmauksista alkaen ja elokuvan pintatäydellinen historiallisen maailman rekonstruktio ei ole muuta kuin vain täyttymätön toive siitä, että tällaisia menneet päivät olisivat ehkä joskus voineet olla. Elämä tosin jää odottamaan vuoroaan eikä fiktion maailma sulkeuta katsojaa mukaansa, vaan ajelehtii omin päin kaukana valkokankaalla.

Winifred Watsonin ennen toista maailmansotaa kirjoittaman kirjan filmatisointi on antanut odottaa itseään pitkään ja ehkä olisi voinut antaa odottaa vieläkin pitempään, sillä mitään erityistä syytä en tämän elokuvaversion olemassaololle keksi. Amerikkalainen koomikko Lewis Black pitää maailman helpoimpana työnä sandiegolaisen säätoimittajan työtä; ainoa asia mitä tämän tarvitsee tehdä kun on vain toteamus säästä: "Nice… and back to you, Bob". Samanlainen tiedote pätee myös Miss Pettigrew’sta: kiva – eikä mitään enempää.