Minisankarit 2 – Matkalla maailman ääriin valkokangas

Hienoon Ruohonjuuritasolla-sarjaan pohjannut elokuva Minisankarit – Ruohonjuuritasolla (2013) on saanut jatkoa. Minisankarit 2 – Matkalla maailman ääriin on ensimmäisen elokuvan tavoin visuaalisesti upea, mutta sitä vaivaavat samat tarinankerronnalliset ongelmat kuin edeltäjäänsäkin.

Visuaalisessa kerronnassa, joka perustuu käytännössä mimiikkaan, on omat rajoitteensa. Minisankareissa kuten ei alkuperäisessä sarjassakaan ole lainkaan puhuttua kerrontaa. Hyönteiset toki ääntelevät, mutta eri tavoin painotetut surinat toimivat lähinnä kerronnan yksityiskohtien nyansseina. Tarinan suurempi kuva nojaa yksinomaan visuaaliseen kerrontaan.

Lyhytanimaatioihin tämä riittää hyvin, mutta pitkä elokuva vaatii enemmän. Ensimmäisessä elokuvassa visuaalinen kerronta riitti selittämään rajatussa ympäristössä tapahtuvan tarinan, mutta mukaan lomitettujen sivupolkujen myötä kerronnassa oli tarpeetonta tyhjäkäyntiä. Jatkoelokuvassa tyhjäkäyntiä aiheuttavaa rönsyilyä on vieläkin enemmän.

Toisessa elokuvassa kaikki on suurempaa, kuten jatko-osissa yleensäkin. Tarina on hajautettu, kun hyönteiset seikkailevat tahoillaan maantieteellisesti eri paikoissa. Kokonaistarina on toki ymmärrettävä, mutta sekavuudelta ei ole vältytty. Varsinkin nuoremmille katsojille tarinan hahmottaminen voi olla jo vaikeaa.

Minisankarit 2 jatkaa löyhästi ensimmäisen elokuvan päähahmojen tarinaa. Erinäisten sattumien myötä talveen valmistautunut leppäkerttuperhe joutuu erilleen, kun perheen yksi lapsista päätyy kuljetuslaatikossa valtameren taakse Karibianmeren saarelle, josta häntä on lähdettävä pelastamaan.

Pienille päähahmoille on kirjoitettu sangen suureellinen seikkailu, josta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Seikkailun suuruus on vienyt mennessään sen, mikä teki aikanaan animaatiosarjasta ja vielä ensimmäisestä elokuvastakin viehättävän: meille tuttua arkista maailmaa ja ympäristöä tarkasteltiin hyönteisten näkövinkkelistä. Jatko-elokuvassa tämä ulottuvuus on saanut väistyä mahtipontisen seikkailun tieltä.

Valitettavasti samanmoisia seikkailuja on nähty lukuisia, eikä vetovoimaksi riitä pelkästään se, että päähahmot ovat hyönteisiä. Antautuessaan geneeristen animaatioseikkailujen valtavirran vietäväksi Minisankareista on kadonnut persoonallisuutta. Toki hyönteiset surinoineen sekä visuaalisesti oivaltava kerronta ovat edelleen läsnä ja tärkeässä osassa, mutta nämä elementit ovat nyt kuin lainassa jossain tusinaseikkailussa.

Tarinaan on sisällytetty tärkeitäkin teemoja siitä, miten kaikkialle lonkeronsa ulottanut ihmiskunta levittää tietämättään muuta eliöstöä paikasta toiseen. Osansa saa myös luonnonympäristöjen uhraaminen matkailulle. Teemat ovat selkeästi tarkoitettu ajatuksia herätteleviksi sivujuonteiksi, mutta ne eivät aivan saumattomasti sovi kokonaisuuteen, vaikka tapahtumien moottorina toimii nimenomaan ihmisten toimesta tapahtuva eläinten siirtyminen paikasta toiseen.

Visuaalisesti Minisankarit 2 on parhaimmillaan lumoavaa katsottavaa, mutta tarinankerronnallisesti kokonaisuus on tarpeettoman sekava, mikä saa puolitoistatuntisen elokuvan tuntumaan välillä varsin pitkältä.