Lightyear valkokangas

Vuodesta 1995 ilmestyneet neljä Toy Story -elokuvaa ovat muodostaneet kohtuullisen laadukkaan elokuvasarjan. Alkuperäinen Toy Story oli tietokoneanimaation pioneeri, jossa oli myös hieno tarina. Andy-pojan lelujen elämästä kertoneiden elokuvien päähahmon, cowboy-nukke Woodyn, aisaparina toimi avaruusmies Buzz Lightyear, jonka taustatarina oli monia muita leluhahmoja kiinnostavampi. Buzz saikin 2000-luvun alussa oman tv-sarjan Buzz Lightyear of Star Command, ja nyt vuorossa on elokuva Lightyear.

Lightyear-elokuvaa voi pitää Toy Storyjen spin-offina ja halutessaan sen voi tulkita jonkinlaiseksi esiosaksikin. Lightyear ei kuitenkaan kerro leluista vaan kyse on siitä Andyn suosikkielokuvasta, jonka oheistuote Buzz Lightyear -lelu on aikanaan ollut. Lightyear on siis itsenäinen teos, jonka katsominen ei edellytä Toy Storyjen tuntemista. Ja hyvä niin, sillä elokuvilla ei muutoinkaan ole juuri yhteistä.

Toy Storyt olivat aidosti koko perheen elokuvia, mutta Lightyearista ei sellaiseksi ole. Alle kouluikäisille elokuva ei sovellu monimutkaisen tarinansa sekä paikoin synkkien sävyjen ja ahdistavien kohtaustensa takia. Salissa olleet alle kouluikäiset pitkästyivät korvin kuultavasti elokuvan aikana, mikä ei ole ihme, sillä niin pitkästyivät vanhemmatkin lapset, jopa avaruusseikkailuista innostuneella varhaisteinillä kävi aika pitkäksi. Koko perheen animaation sijaan Lightyear onkin enemmän puhdas scifi-toimintaelokuva, jolla ei tosin ollut paljoa annettavaa edes tieteiselokuvat tuntevalle aikuiskatsojallekaan.

Lightyear alkaa lupaavasti. Avaruusrangerit Buzz ja Alisha luotsaavat isoa avaruusalusta, joka lähtee tutkimaan vieraalta planeetalta havaittuja elonmerkkejä. Planeetan elämä ei osoittaudu kovinkaan ystävälliseksi, joten paikalta paetaan nopeasti. Äkkilähtö kuitenkin tussahtaa planeetan kamaraan ja aluksen voimanlähde vaurioituu. Ei auta kuin yrittää tulla toimeen ja selviytyä oudossa ja vaarallisessa paikassa. Testilennoilla Buzz alkaa kokeilla uudelleen tuotettua voimanlähdettä, joka mahdollistaisi paluun kotiin. Muutamien minuuttien lennot avaruudessa ovat kuitenkin planeetan ajassa vuosia, mikä muuttaa Buzzin suhdetta muihin.

Tieteiselokuvien perinteessä ajan käsittely on Lightyearissa aluksi jopa ansiokkaan selkeää. Ajalla on tarinassa ymmärrettävä merkityksensä, joka kuitenkin hukataan elokuvan loppukolmanneksella turhaan monimutkaistamiseen, mikä on monien aikaa käsitelleiden scifielokuvien helmasynti. Tämä on suuri sääli, vaikka ratkaisulla koetetaankin tuoda esiin eri kokemusten tuomaa merkitystä sille, miten elämässä asioihin suhtautuu ja mitä niistä ajattelee. Teemallinen kunnianhimo pitäisi kyetä lunastamaan myös käytännön tason kerronnassa.

Puolivälin jälkeen tarina ajautuu muutoinkin sekavammille ja viime vuosien scifitoimintaelokuville tyypillisille linjoille, joissa nopeatempoinen toiminta hautaa alleen idullaan olleet syvemmät teemat. Lightyearissa tämä ei palvele edes nuorempaa katsojaa, pikemminkin päinvastoin. Sekavasta toiminnasta on vaikea saada otetta varsinkin, kun Buzzin kumppaneiksi marssitetaan kokonaan uusi hahmogalleria. Buzzin entisen ranger-kollega Alishan lapsenlapsi Izzy on sentään jotenkin motivoitu tarinaan, mutta Izzyn mukana tulevat muka-humoristiset sivuhahmot ovat täysin turhaa ja tarpeetonta painolastia.

Itse asiassa Buzzissa ja hänen seuranaan olevassa robottikissa Soxissa olisi ollut kaikki tarvittava tarinan teemallisten kuin filosofisempienkin kysymysten käsittelyyn. Tiukemmalla fokusoinnilla nuoremmatkin katsojat olisivat pysyneet paremmin tarinan matkassa mukana.

Muodollisesti Lightyear on loistelias kuten aiemmatkin Pixar-animaatiot, mutta pelkkä pinta ei riitä. Kuvastollisesti elokuva on käytännössä kokonaan lainaa muista tieteiselokuvista, eritoten viime vuosikymmenten scifi-elokuvista. Osaltaan tämä on toki perusteltavissa, sillä Toy Storyjen viitoittamassa aikajanassa Lightyear on vähintään 30 vuotta vanha elokuva, ja ilmeinen aikansa hittielokuva, jonka voisi olettaa toimineen vaikuttimena sen jälkeen tehdyille elokuville. Tällä ajatusleikillä vaikutteiden asetelma on käännettävissä, mutta se ei silti palvele lopputulosta.

Tieteiselokuvan lajityypille on ominaista, että elokuvat rakentuvat edeltäjiensä luomille perustuksille. Olennaista on, että teemat ja sisällöt kehittyvät, mikä ansiokkaimmissa teoksissa näkyy uusina tarinallisina innovaatioina ja näkökulmina. Tässä perspektiivissä Lightyear jää valovuosia Pixarin aiemmasta avaruusseikkailusta Wall-E:sta (2008). Tieteiselokuvan näkövinkkelistä Lightyear on pääasiassa lainaa muualta vailla mainittavia omia oivalluksia. Ajan suoman eletyn elämän mahdollistavien kokemusten merkitys identiteetille ja ajattelulle olisi ollut hieno teema, joka kuitenkin hukataan juonen turhaan monimutkaistamiseen ja sekavaan toimintaan.

Elokuvallisten ansioidensa sijaan Lightyear jääneekin historiaan kohtaamansa sensuurin takia. Elokuva on kielletty useissa lähinnä islamilaisissa maissa. Syynä Buzzin kollegan Alishan naissuhde. Ilman aiheen uutisointia pohjoismaalainen katsoja olisi tuskin kiinnittänyt asiaan edes huomiota, sillä naisparisuhdetta ei elokuvassa mitenkään alleviivata vaan se esitetään hyvin neutraalisti ikään kuin normina. Tämä onkin elokuvan suurin arvo eli tämän tyyppisten asioiden normalisointi, missä Disneyn tuottamat elokuvat ovat viime aikoina kunnostautuneet ainakin siltä osin, mitä suurelta viihdejätiltä voi odottaa. Sitä herkkyyttä, jolla sensuurinappia on tietyissä Lähi- ja Kauko-Idän maissa painettu, voi lähinnä ihmetellä, sillä niin vähäeleisesti koko naissuhde on elokuvassa käsitelty niiden muutamien minuuttien aikana, jona asia on tarinassa esillä.

Pixarin elokuvien taso on jo vuosia ollut niin korkea, että Lightyear jää tässä seurassa auttamattomasti altavastaajaksi. Sen perimmäisin ongelma konkretisoituu kysymykseen, kenelle elokuva on oikeastaan suunnattu? Lapsille elokuva on pitkästyttävä ja aikuiselle elokuvan moneen kertaan nähdyt ja koetut tieteiskuvastot ja -teemat eivät paljoa anna. Ero vaikkapa teemallisesti rikkaaseen ja lapsiakin puhutelleeseen Souliin (2020) on huomattava.