Kolme iloista rosvoa valkokangas

”Nyt hiljaa hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä / On kaikki kansa pötköllään, vain rosvot raataa työssä” (Rosvolaulu, säv. Thorbjørn Egner)

Norjalainen Thorbjørn Egner (1912–1990) kirjoitti ja kuvitti ajattoman lastenkirjaklassikon Kasper, Jesper ja Joonatan – kolme iloista rosvoa. Vuonna 1955 kirjoitettu teos on kestänyt ajan hampaan mainiosti. Sekä siitä tehdyt näytelmät että erityisesti Egnerin itsensä tekemät lastenlaulut ovat rakastettuja ja suosittuja useassa sukupolvessa. Kirja filmatisoitiin ensi kerran Norjassa 1988, ja nyt teoksesta on tehty uusi animaatioelokuva.

Rasmus A. Sivertsenin ohjaus on leppoisan luonteva ja sujuva. Animaatiotyyli on mukavan perinteinen, ja käsikirjoitus noudattaa alkuperäiskirjan rytmiä ja tapahtumia hyvin uskollisesti. Pyörää ei ole suotta keksitty uudestaan, vaan elokuva pitäytyy Egnerin kuvaamassa miljöössä, hahmoissa ja juonenkäänteissä. Elokuvassa ei ole modernisoitu turhaan sellaista, mitä ei pidäkään modernisoida.

Egnerin alkuperäislaulujen käytöstä suuri plussa, tarinaa olisikin karmea kuvitella lapsille muka-sopivan rap-renkutuksen tai pop-viisun säestämänä. Se on jämpti niin, että Egnerin Rosvolaulu on mitä parhain ja tarttuvin, oli sen kuulijana sitten nostalgiaan vajoava keski-ikäinen kriitikko tai kolmevuotias kanssakriitikko.

Kanssakriitikon mielestä Kolme iloista rosvoa oli ”sellainen sopiva elokuva”, jonka jaksoi katsoa keskittyneesti ja varsin intensiivisesti. Rosvojen hurjaksi väitetty mutta varsin säyseä leijona oli kanssakriitikon mielestä elokuvan parasta antia, samoin kuin pirteä papukaija, joka pelastettiin vaarasta. Vain keskivaiheen suvantokohdassa oli lievää kiemurtelua, mutta kaiken kaikkiaan elokuva osoittautui ikäryhmälle sopivaksi koko perheen elokuvaksi.

Rosvot ovat tarinassa pitkälti väärinymmärrettyjä ja väärille teille joutuneita eivätkä paatuneita taparikollisia. Egnerin näkemyksessä rosvojen hyvä ja asiallinen kohtelu ja kannustus parempaan elämäntapaan kaunistaa rikostilastoja paremmin kuin kovat otteet ja pitkät tuomiot. Kirjan onkin katsottu jopa vaikuttaneen norjalaiseen kriminologiaan, rikollisuuden taustojen sosiologiseen analyysiin ja osaltaan lyhyempiin tuomioihin. Paatuneisiin väkivaltarikollisiin ja psykopaatteihin helläkätisyys tai ehdollisten jakaminen ei tietystikään auta, joten tosielämässä ei välttämättä kannata ottaa tuomioistuinkäytäntöihin oppia hyvän mielen saduista.

Hyvän mielen sadusta on yhtä kaikki kyse, ja pienten saduissa on aivan paikallaan, että hyvyys palkitaan. Klassikkotasoon ei animaatio yllä, mutta elokuva on paikkaansa puolustava sovitus alkuperäiskirjasta, joka kunnioittaa Egnerin tyyliä. Liikaa jännitystä Kolmessa iloisessa rosvossa ei ole, joten se sopii mainiosti ensielokuvaksi noin kahdesta vuodesta ylöspäin, riippuen toki katsojan kypsyystasosta.

Pienempien lasten elokuvissa eli S- ja K7-ikärajojen elokuvissa dubbaus on useasti paikallaan. Dubbaajien roolia elokuvan tunnelmanluonnissa ei kuitenkaan juuri nosteta esiin kuin muutamissa poikkeustapauksissa, kuten vaikkapa Aladdin-elokuvassa (1992) esiintynyt Vesa-Matti Loiri. Kolmen iloisen rosvon suomenkielisistä ääninäyttelijöistä ei ole mainintaa edes levittäjä Nordisk Filmin sivuilla. Nimet vilahtavat pikaisesti elokuvan lopputekstien perässä, mutta harva niitä sieltä ehtii lukemaan. Ääninäyttelijöitä saisi levittäjien ja elokuvateatterien toimesta kunnioittaa sen verran, että heidän nimensä julkaistaisiin selkeämmin.