Kirjava lintu – The Painted Bird valkokangas

Vaikka sotakertomuksia on jaettu maailman sivu, on hyvän sellaisen rakentaminen vaikeaa. Elokuvan pitäisi oikeuttaa olemassaolonsa olemalla viihdyttävä, mikä kuitenkin on jokaisen rainan perimmäinen tarkoitus. Toisaalta konfliktin estetisointi ja taiteellinen kunnianhimoisuus ovat harvoin korreloineet keskenään. Motiivejakin olisi olennaista käsitellä, jotta katsoja voisi ymmärtää eri näkö- ja kuulokulmia.

Tšekkiläinen Kirjava lintu – The Painted Bird voisi koruttomalla tyylillään haastaa käsityksiä siitä, minkälainen taide on niin sanotusti laadukasta ja haluttua. Václav Marhoulin tuottamassa, ohjaamassa ja kirjoittamassa elokuvassa seurataan amoraalisen naskalin (Petr Kotlár) matkaa kuolleen maalaisrouvan luota kotiin. Matka kotiin on kuitenkin pitkä, ja poika kohtaa matkallaan monia ihmisiä papeista partisaaneihin. Kertomus sijoittuu slaavilaisten kansojen keskuuteen, toisen maailmansodan vaiheisiin.

Orpolaisen reissu ei kuitenkaan ole muuta kuin kimara iljetyksiä. Kaikki on hirveää, loputonta piehtarointia väkivallassa. Eläinten rääkkäystä, ihmisten pieksämistä, raiskaamista, murhaamista, zoo-, nekro- ja pedofiliaa kohtaus toisensa jälkeen. Provosointi valuu jo tahattoman komedian puolelle, koska sitä on vain niin älyttömästi. Mikäli tällaiset aiheet ovat lähellä sydäntä, Kirjava lintu on toki hintansa arvoinen. Sadisteillekin tosin on internet pullollaan ilmaisia, ennen kaikkea aitoja, päänleikkuu- ja kidutusklippejä. Pelkkä kivulla mässäily ei pitkässä elokuvassa riitä. Muutenhan pornokin olisi ansiokasta taidetta, kun kerran Body Heatkin (1981) sitä on.

Tiedän eräänkin kuvailleen Kirjavaa lintua elegantiksi. Adjektiivi käy kuvaaja Vladimír Smutnýn ällistyttävään kameran käyttöön, mutta ei koko elokuvaan. Ohjaaja Marhoul on ilmeisesti yrittänyt tuoda jotain järkeä tarinaansa muutamalla kohtauksella, jotka usein liittyvät eläimiin tai joskus Jumalaan. Metaforiset erikoistilanteet jäävät kuitenkin yksinään kovin louhikkoisiksi. Ne tuntuvat viittaavan enemmän muihin teksteihin kuin todellisuuteen.

Pääosan poika on aikuisen versio lapsesta, mutta Petr Kotlár tulkitsee häntä kuin mallinukkea, johon katsoja voi piirtää omat tunteensa. Poika onkin ainut hahmo, jonka mahdollisiin tunteisiin katsoja pääsee syventymään. Muut jäävät vaille huomiota, kun sivuhahmot vaihtuvat niin tiuhaan. Kärsimyksen vaikutuksia käsitellään läikähtelyn kautta. Ihmisten välille ei jää kuin ruumiinnesteitä: verta, hikeä, kyyneleitä, oksennusta, spermaa ja löysää sontaa. Kaikille kaikkea. Joitain teeman ja sanoman siemeniäkin filmissä on vallasta ja mukautumisesta, mutta ne tukehtuvat eritteisiin eivätkä pääse kasvamaan.

Elokuva on sovitus Jerzy Kosińskin kiistellystä romaanista (1965). Alkuperäisteoksessa poika toimii tarinan kertojana, filmissä hän on taas lähes täysin mykkä. Marhoulin identiteettitarina ei onneksi selitä menneisyyttä, eikä se edes pohjimmiltaan ole tarina. Tarinat tuovat ennustettavuudellaan manipuloidun turvallisuuden tunteen. Kirjava lintu ei tee niin. Sen katselukokemus on primitiivinen suoritus, jonka päätteeksi voi onnitella itseään sinnikkyydestä. Tämä sillä oletuksella, ettei ole hypännyt matkasta, kun ensimmäistä silmämunaa kaivetaan lusikalla tai koska vaitonainen, loputon polku ei tunnu päättyvän koskaan.

Jos odotat Marhoulilta ikkunaa ihmisen mielenmaisemaan, joudut pettymään. Tämä on ikkuna ei mihinkään. Syntyy väärä vaikutelma. Ihan kuin ohjaajalle itselleen olisi tullut yllätyksenä, että maailmalla tapahtuu kammottavuuksista kammottavimpia kammotuksia. Henkilöhahmotkaan eivät liikaa ilmoja sanoilla täyttele, he ovat hiljaa antaakseen katsojalle aikaa sisäistää näytetyt asiat. Sisäistää mitä? Marhoul luulee sanovansa jotain, mitä ei sanokaan.

Vielä samana iltana teatterivierailun jälkeen bingetin Muumilaakson tarinoita. Silloin minulle heräsi kysymys: Onko hyvä tietää, miten luotaantyöntävä ihminen voi olla? Vai onko parempi nähdä, miten hellyttävä sodaton maailma on? Kun olemassaolon kysymyksiä ympäröi autuus ja onni. Kumpi ajaa asiansa paremmin? Anti-sotaelokuvakin on sotaelokuva.