Intimacy valkokangas

Mies ja nainen tapaavat keskiviikkoisin tiettyyn kellonaikaan. Paikka on aina sama ja kohtaaminen kulkee samalla kaavalla. Claire (Kerry Fox) tulee empien Jayn (Mark Rylance) asunnolle. Toisilleen he ovat nimettömiä, tuntemattomia. He vaihtavat muutaman haparoivan, tyhjänpäiväisen sanan, kumpikaan ei kosketa toista. Hetken he kyräilevät toisiaan, yrittävät lukea toistensa eleitä, odottavat. Vaivihkaa he siirtyvät lähemmäs ja sitten suorastaan hyökkäävät toistensa vartaloiden kimppuun. Rakastelu on kiivasta, eikä se ole kaunista nähtävää. Valaistus on kolkko, ruumiit takertuvat toisiinsa kummallisissa asennoissa.

Jay lähtee varjostamaan naista. Clairen historia alkaa paljastua, kun vakoilija päätyy pubin alakerran harrastajateatteriin, jossa esitetään Tennessee Williamsin Lasista eläintarhaa. Claire on näytelmän hauras ja käpertynyt Laura, lasista tehty tyttö. Jay tutustuu myös Clairen aviomieheen, leppoisaan taksikuski Andyyn (Timothy Spall), joka kuluttaa iltojaan samaisessa pubissa. Pariskunnan pieni suloinen poika ihailee äitinsä jokaista esiintymistä. Jay itse on vuosia sitten lähtenyt kävelemään vaimonsa ja kahden poikansa luota sanomatta sanaakaan. Hän asettaa Clairen samaan valintatilanteeseen, mutta naisen päätökseen vaikuttavat hyvin eri asiat eri tavalla. Nainen haluaa syrjähypyistään huolimatta pitää kiinni perheestään ja elämästään "pystyyn kuolleen" miehensä rinnalla. Marianne Faithfulilla on pieni rooli Clairen elämänviisaana teatterioppilaana ja ystävänä.

Ranskalainen Patrice Chéreau on tehnyt elokuvansa Intimacy Lontoossa. Elokuva pohjautuu Hanif Kureishin teksteihin, novelliin Nightlife sekä kertomuksiin Strangers When We Meet ja In a Blue Time. Joissakin kohden tulee väistämättä mieleen toisen ranskalaisen, Agnès Jaouin vastikään Suomeen ensi-iltaan tullut Kukin makunsa mukaan. Siinä vietetään myös paljon aikaa teatteriympyröissä ja mies rakastuu näyttämöllä esiintyvään naiseen. Naisen ja miehen väliset suhteita käsitellään, mutta nyt enimmäkseen lohduttomina. Intimacy onkin huomattavasti vakavamielisempi elokuva ja miljöö sekä henkilöiden sulkeutuneisuus saavat sen vaikuttamaan jokseenkin epäranskalaiselta. Elokuva on rujoudestaan huolimatta esteettinen ja tyylikäs isorakeista kuvaa ja savuisia värisävyjä myöten.

Mark Rylancen kasvoilla on herkkä ja hieman eksynyt katse. Hänen turhautunut asenteensa ja pirstaleinen elinpiirinsä tekevät hänestä ajelehtijan, joka kenties haluaisi ankkuroitua. Perhe-elämä on hänelle kuitenkin ollut tukahduttavaa aikaa, ja siksi hän hakeutuu epäsovinnaisiin suhteisiin. Seksi tuntuu olevan hänelle tärkein läheisyyden muoto. Avioliitossa sen näytetään olleen säälittävää pikkuhousujen nuuhkimista ja käteenvetämistä. Siinä ei ollut intohimoa, jonka ympärille hänen koko nykyhetkensä rakentuu. Intohimon kokeminen herättää miehen eloon, hetkeksi.

Intimacy kertoo siitä, kuinka ainakin miehellä ruumiin himo muuttuu vähitellen joksikin muuksi, naisen mielen ja todellisen läsnäolon, läheisyyden kaipuuksi. Elokuvan ainoa ranskalainen, baarimikkona työskentelevä empaattinen homo lausuu triviaaleja mutta osuvia huomioitaan parisuhteesta. Hänen mukaansa kaksi ihmistä haluaa hyvin harvoin, jos koskaan, samaa asiaa. Ja parisuhteessa saa vain hyvin vähän mitään ilmaiseksi, koska miltei heti aletaan esittää vaatimuksia, eikä parisuhde lopulta ole muuta kuin vaatimuksia.