Kokeilunhalun puolesta

Tiede ja teknologia nähdään elokuvissa useimmiten uhkana. Tappajaroboteista ja hulluksi tulevista tekoälyistä saa kyllä vetäviä tarinoita aikaan ja uusiin teknologioihin liitettyjä perusteettomiakin uhkakuvia on luonnollista käsitellä massaviihteessä. Liian harvoin tiedettä ja tieteentekoa kuitenkin tuodaan esille positiivisena asiana. Jo pelkästään siitä syystä Walt Disneyn uuden tietokoneanimaation Big Hero 6:n tiedemyönteisyys on hyvä asia.

Big Hero 6Elokuva sijoittuu San Fransokion kaupunkiin, joka on sekoitus San Fransiscoa ja Tokiota. 3D-tulostimien arkipäiväisyydestä päätellen elokuva tapahtuu lähitulevaisuudessa.

Hiro on 14-vuotias näprääjä, joka isoveljensä innoittamana hakee ja pääsee robotiikan opiskelijaksi. Veli kuolee tapaturmaisesti ja jättää jälkeensä Baymaxin, puhallettavan ja pehmeän parantajarobotin. Baymaxin ja Hiron suhde on elokuvan ydin: Hiro masentuu ja sulkeutuu itseensä, Baymax tekee parhaansa piristääkseen häntä ja on vastuussa pitkälti myös elokuvan huumorista.

Big Hero 6Baymax on vielä fiktiota, mutta tekijöiden mukaan he halusivat käyttää tosimaailman keksintöjä elokuvan perustana. Baymaxin esikuva on tällä hetkellä pelkkä puhallettava käsivarsi, joka osaa pyyhkiä naaman. Viiden vuoden päästä asiat ovat toisin.

Lähes tuntemattomaan Marvel-sarjakuvaan perustuva Big Hero 6 kertoo nimellisesti supersankariryhmän alkuperästä. Tämä on vähiten kiinnostavin asia elokuvassa, minkä tekijätkin tuntuvat tajunneen. Kyllä, elokuvassa on näyttäviä toimintakohtauksia ja pahis jota vastaan taistellaan. Kiinnostavampaa on päähahmon kasvutarina ja se, mitä tarinan liepeillä tapahtuu. Elokuva kun käsittelee surun ylitse pääsemistä. Hiron suhtautuminen veljensä kuolemaan vie tarinaa eteenpäin ja nivoutuu yhteen supersankarijuonen kanssa. Käänteentekevimmät hetket liittyvät anteeksiantamiseen ja luomisen riemuun, ei siihen kumpi osapuoli voittaa taistelun.

Big Hero 6Samalla käsitellään salakavalammin ja vailla saarnaamista muun muassa sitä, että teknologiaa voi käyttää yhtä hyvin huonoihinkin tarkoitusperiin. Hiro käskee vihaisena ollessaan Baymaxin tappamaan. Pääpahis taas varastaa Hiron keksinnön ja käyttää sitä täysin päinvastaiseen tarkoitukseen.

Sankareilla ei ole supervoimia, vaan he pärjäävät älynsä turvin. James Bond -elokuvissa Q ojentaa Bondille aina uusia ja valmiita leikkikaluja. Big Hero 6:ssa sankarit tekevät ne itse – kokeilevat, epäonnistuvat, ja yrittävät uudelleen. Ei hassumpia esikuvia.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,6 / 5 henkilöä