Kuolema ei jätä yksin

Herbørg Wassmonin romaaniin perustuva Dina on elokuva vahvasta ja intohimoisesta naisesta, joka on samaan aikaan elämää täynnä ja kuolemaa lähellä. Kuolema ja rakkaus tanssivat piirileikkiä tulisieluisen naisen ympärillä. Pikkutyttönä Dina aiheuttaa tahattomasti äitinsä kuoleman, eikä isä kykene antamaan tyttärelleen tapausta anteeksi. Dina ei saa aikuiseksi kasvettuaankaan äitinsä tuskanhuutoja pois mielestään ja hakee lohtua sellosta ja miehistä. Lapsuuden trauma ei koskaan jätä Dinaa rauhaan menneisyyden aaveiden seuratessa häntä kaikkialle.

DinaKyynikko voisi todeta Dinan olevan tyypillinen akkojen leffa, ensi vuoden takuuvarma äitienpäivän lahjavinkki. Tämä voisi olla juuri niitä elokuvia, jossa kaunis ja himoittu nainen kieputtaa miehiä sormensa ympärille rynnäten tragediasta toiseen ja yltiösentimentaalisuudessaan aiheuttaa niiskuttavia räkä-ääniä yleisössä. Dina erottuu tämäntyyppisistä historiallisista pusunyyhkydraamoista syvyydellään. Dinaa ei tarkastella miesten kautta ulkopuolisin silmin, vaan Dina kertoo itse omaa tarinaansa omilla ehdoillaan ja tarina ulottuu syvälle hänen haavoittuneeseen sieluunsa asti. Hänen elämäänsä kuuluvien miesten sielunmaiseman tarkasteluun ei turhia tuhlata aikaa, sillä tämä on vain ja ainoastaan Dinan tarina, hänen todellisuutensa, muistojensa ja uniensa virtaa. Pääteemana ei olekaan rakkaus ja miehet, vaan lapsuuden trauma ja kuolema.

DinaDina on norjalaista, ruotsalaista, tanskalaista, saksalaista ja ranskalaista yhteistyötä. Kansainvälinen näyttelijäkaarti on nimekästä ja lahjakasta, joista erityisesti pääosan esittäjä Maria Bonnevie (Jerusalem, 1996) antaa kaikkensa eikä takuulla jätä kylmäksi. Monilla henkilöhahmoilla intohimoinen ja ilmeikäs näytteleminen tosin sortuu välillä huvittavaksikin ylinäyttelemiseksi huohotuksineen ja naamanvääntelyineen. Kiihkeää tunnelmaa valitettavasti rikkoo myös varsin väkinäisen kuuloinen englannin kieli. Ilmeisesti elokuvan tekijöillä ei riittänyt luottamusta lukutaidon yleistymiseen, kun norjan kieltä ei uskallettu käyttää.

Liioittelevasta melodramaattisuudestaan huolimatta Dina on visuaalisesti lumoava ja aikamoinen herkkupala kauneudenpalvojan silmille. Elokuvassa keskivaiheen pientä suvantokohtaa lukuunottamatta on vahva tunnelataus ja välillä katsoja ei enää tiedä pitäisikö Dinaa rakastaa vai vihata. Tanskalaisella Ole Bornedalilla (Yövartija, 1998) on taito saada elokuva soljumaan rauhoittavista ja kauniista kohtauksista yhdessä hetkessä kammottaviin tapahtumiin. Dina on yhtäaikaa kaunis ja kauhistuttava, kuten kuolema Dinan mielessä.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,8 / 4 henkilöä