Dina kotikatsomo

Pohjoismaiset yhteistuotannot ovat viime vuosikymmeninä painottuneet pääasiassa historiallisiin draamoihin. Yhteisillä rahoilla on tuotettu kansainvälisesti kilpailukykyistä, mutta kompromisseihin kompastelevaa mahtipontista kuvaa pohjoisesta, jossa kaikki on toisin. Ikuiselta tuntuva talvi ja usein ahdistavina esitetyt pohjoiset kylä- ja perheyhteisöt ovat tuoneet elokuviin jäistä angstia, jota tarinoiden henkilöt haluavat paeta. Skandinaavisten tekijöiden silmissä ovat siinnelleet Hollywoodin kultamaat. Isoja ympyröitä ovat päässeet kokeilemaan näyttelijöistä muun muassa Pernilla August, Peter Stårmare, Stellan Storgård ja Marie Bonnevie, ohjaajista Jerusalemilla läpilyönyt Bille August ja Nattevagten-trillerinsä Hollywood-versioksi asti saattanut Ole Bornedal. Tanskalainen Bornedal valjastettiin myös tämän Skandinavian suurimman elokuvatuotannon peräsimeen. 1800-luvun Norjaan sijoittuva eeppinen Dina perustuu Herbjørg Wassmon menestysromaaniin Dinan kirja.

Kuusivuotiaana äitinsä (Pernilla August) kuoleman aiheuttanut Dina Greenlow (Marie Bonnevie) elää omassa äärimmäisten emootioiden maailmassaan, jossa menetetyt lähimmäiset ilmestyvät muistuttamaan olemassaolostaan. Onnettomuuden takia isänsä rakkauden menettänyt neito hyvästelee myös ensimmäisen aviomiehensä hurjalla tavalla; hän työntää sairaan Jacobin (Gérard Depardieu) alas jyrkänteeltä. Dinasta tulee miehensä kuoltua talon nuori matriarkka, joka hallitsee ympäristöään vimmaisen intuition voimalla. Miehiseen mahtiin tottuneessa yhteisössä Dinan vahvuus herättää kummastusta. Samalla päättäväisyydellä hän ottaa myös haluamansa miehet. Rakkaus salaperäiseen Leo Zhukovskiin (Christopher Eccleston) muuttaa kuitenkin hänen elämänsä, joka on aiemmin tuntunut kulkevan kärsimyksestä toiseen.

Dina on väkevä epookin kuvaus, joka luottaa laatunäyttelijöihin ja Norjan jylhien vuonomaisemien vangitsemiseen. Bornedal antaa Marie Bonnevielle (mm. Jerusalem, Insomnia ja Kolmastoista sotilas) hänen ansaitsemansa aseman psykoottisen omistushaluisena Dinana. Haavoittuvuudesta mielipuolisuuteen taipuva Bonnevie huokuu koko olemuksellaan hengästyttävää karismaa, jolla valkokankaita täytettäisiin varmasti myös Hollywoodissa. Muut näyttelijät jäävät auttamatta hänen varjoonsa. Sivuosiin on haalittu Depardieun ja Ecclestonin kaltaisia tunnettuja kasvoja ilmeisesti kansainvälisiä markkinoita silmällä pitäen.

Elokuva sortuu kuitenkin pukudraamojen kliseisiin, joista lähimpänä vaani Jane Campionin palkittu Piano, jossa naisen ahdistus sävytti koko kuvan ajoittaisella synkkyydellään. Musiikki toimii Pianon tapaan Dinassakin päähenkilön patoutuneiden tunteiden kanavointikeinona, Dinan instrumenttina on sello. Väkevän alun jälkeen suurien tunteiden väkevyys haalistuu aikakauden kuvauksen alle. Puhuttu kieli osoittautuu kuitenkin elokuvan häiritsevimmäksi kompromissiksi. Eksoottisten aksenttien kirjo ei edesauta uskottavuusongelmassa, joka syntyy ainakin näin pohjoismaisesta näkövinkkelistä. Eurooppalainen elokuvamaailma olisi uskoakseni niellyt kompromissittoman, norjan- tai ruotsinkielisenkin Dinan.