Pahuuden kartano valkokangas

Ennen varsin innovatiivisen kauhuelokuvan puitteissa ei viime aikoina ole The Blair Witch Projectin kaltaisen poikkeuksen ohella tuntunut tapahtuvan minkäänlaista uudistumista. Parin vuosikymmenen takaista innostuksen kipinää ei ohjaajien parissa enää näytä löytyvän. Sen sijaan on jämähdetty uskomaan siihen, että horror-genren sydänveri löytyy yhä vain syvenevistä verisammioista ja vääristyneemmistä kuvatuksista. Ehkä yhtenä ajalle tyypillisenä oireena voi nähdä myös osallistumisen siihen kierrätyskulttuuriin, jossa alan perusteoksia tuotetaan pelkiksi attraktioiksi pintaa palvoville kuluttajille.

Tässä suhteessa elokuva House on Haunted Hill ei ole poikkeus sanan missään merkityksessä. Television kauhusarjojen parissa työskennelleen William Malonen uudelleenfilmatisointi William Castlen vuonna 1958 ohjaamasta samannimisestä klassikosta ei enää edes pyri alkuperäisen atmosfääriin tai mysteerin keskellä tunnelmointiin, vaan etsii pelkoreaktioita yksinomaan toinen toistaan vastenmielisimmillä kuvilla. Ehkä se silti oman aikansa tuotteena - ja juuri edellä mainituista syistä - kertoo jotakin lajityyppinsä iltahämärästä ja itseluottamuksen puutteesta.

Huvipuistokeisari Steven Price (Geoffrey Rush) saa tehtäväkseen järjestää vaimonsa Evelynin (Famke Janssen) syntymäpäiväjuhlat autioksi jääneessä mielisairaalassa, jonka menneisyyteen kuuluu tietysti jos minkälaisia kyseenalaisia hoitomenetelmiä sekä potilaiden kidutuksia itsekin mieleltään järkkyneen lääkärin, tri Vannacuttin toimesta. Aattona paikalle saapuu kuitenkin neljä isännille ja toisilleen täysin vierasta juhlijaa, joille kaikesta huolimatta luvataan miljoona dollaria, mikäli he selviävät talossa yön yli hengissä. Tästä eteenpäin asetelmat tuntuvat vaihtuvan nopeasti tilanteesta toiseen, ja pian ei enää olekaan selvää, onko tapahtumien takana toistensa kurkkuihin kiinni käyvä aviopari vai joku täysin tuntematon osapuoli.

Henkilöhahmot ja miljöö, joka sinänsä tarjoaisi monia kiinnostavia kauhistuttavien rinnastusten mahdollisuuksia, on tässä rainassa jätetty täysin heitteille. Naiset ovat nättejä ja kiintiömustallekin on varattu ihan kiva rooli. Famke Janssenkin tyytyy lähinnä näyttämään tosi kivalta ja kuulostamaan tosi pahalta. Ainoa, joka saa edes pientä värinää kuvassa aikaiseksi on Geoffrey Rush ambivalentin hupi-kauhumogulin osassa. Keskeisimmän osan elokuvassa saakin yllätyksettömästi paholaistalon kellari, jossa möyryävä "paha" saa meuhkata ihan itsekseen, kunnes pahaa-aavistamattomat kutsuvieraat päästävät henget esiin. Ja arvaahan sen, mitä tästä seuraa: verta ja suolenpätkiä - yllätys yllätys. Ainoa vähän edes karmiva juttu tässä elokuvassa tiivistyy nykivään tohtori Vannacuttin (Jeffrey Combs) hahmoon, josta ei onneksi paljasteta liikaa ja jota kuvaavat pätkät ujutetaan ovelasti mukaan muuten niin vaisuun pelotteluun.

Jo legendaksi venähtänyt tarina kertoo, että alkuperäisen House on Haunted Hill -elokuvan näytöksissä lenteli vaijereilla tuettuja luurankoja yleisön joukossa. Sinänsä sääli, että samaa tempausta ei kokeiltu myös uuden version suhteen. Näin olisi ainakin ollut teatterista ulos lähtiessä tunne, että oli kokenut jotakin tavallisuudesta poikkeavaa tai hätkähdyttävää.

Tanja Sihvonen &