Her valkokangas

Spike Jonzen ura on liikkunut vankasti eteenpäin, vaikka työskentelytahti ei ole päätä huimaava. Adaptation. Minun versioni (2002) ja Hassut hurjat hirviöt (2009) elokuvien välillä aikaa kerkesi vierähtämään seitsemän vuotta ja ohjaajan uusin Her onkin vasta hänen neljäs pitkä elokuvansa. Vaikka Jonze on kaikissa elokuvissaan käsitellyt todellisuuden rajoja, muistuttaa Her ehkä ajatusmaailmaltaan eniten esikoispitkää Being John Malkovichia (1999). Herissä todellisuuden simulaatioita lähestytään konkreettisemmilla tavoilla, mutta kysymykset tunteiden universaaliudesta ja toisen todellisuuden jakamisesta ovat pitkälti samankaltaisia.

Tuore avioeroprosessi on eristänyt Theodoren (Joaquin Phoenix) maailmalta. Ystävät yrittävät turhaan saada miestä mukaansa illanviettoihin, eivätkä työt kirjeiden kirjoittajana innosta entiseen malliin. Lohduksi yksinäisyyteensä Theodore hankkii tietokoneelleen älykkään käyttöjärjestelmän Samanthan (Scarlett Johansson), jonka uuttera ote saa niin työinnon kuin yksityiselämänkin kukkimaan. Ystävyys syventyy kuitenkin nopeasti orastavaksi rakkaudeksi, mikä yllättää kummatkin.

Lähitulevaisuuteen sijoittuva Her on älykäs yhdistelmä tieteiselokuvien filosofisia kysymyksiä sekä pehmeää satiiria nykypäivän teknologiariippuvaisuudesta. Tulevaisuudesta rakennettu kuva on hyvin lähellä nykypäivää ja teknologisiin edistysaskeleisiin totuttelu ei vaadi suuria ajatushyppyjä, vaikka ne hieman utopistisilta tuntuvatkin. Yksinäisyys ja eristyneisyys eivät koske vain Theodorea, vaan koko yhteiskuntaa. Ihmiset virtaavat läpi kaupungin töihinsä ja käyvät keskusteluja tietokoneidensa kanssa tai yrittävät löytää lohtua yksinäisyyteensä chat-huoneista. Kun maailma on napin painalluksen takana, ei sen kokeminen enää kiinnosta.

Käyttöjärjestelmät toimivat eräänlaisina ihmisyyden lähettiläinä aikana, jossa elämyksellisyys tuntuu unohtuneen. Keinoälyn osa ei rajoita Samanthan halua kokea maailmaa Theodoren rinnalla. Ero tieteiselokuvien ajatteleviin androideihin ja replikantteihin on merkittävä, sillä Samantha ei kuvittele olevansa jotain muuta kuin mitä hän on. Hän on vapaa tekemään valintoja ja oppimaan kokemuksistaan. Samanthan aito ja vilpitön ilo herättää elämänjanon myös Theodoressa ja saa hänet kääntämään katseensa tietokoneen näytöltä auringonlaskuihin.

Jonzen tapa käsitellä keinotekoisia tunteita on läsnä Herin kerronnassa monella tasolla. Theodore ylläpitää työkseen tuntemattomien ihmisten yksityistä kirjeenvaihtoa. Työ vie hänet keskelle muiden ihmisten perhe-elämää sekä parisuhteita ja antaa hänen elää useita elämiä samanaikaisesti. Myös Theodoren naapurin Amyn (Amy Adams) dokumenttiprojektia koskevissa keskusteluissa heräävät henkiin kysymykset todellisuuden jakamisesta ja toisen tunteiden ymmärtämisestä. Teemat toistuvatkin oivaltavasti useiden eri hahmojen ja tilanteiden kautta tuoden erilaisia näkökulmia keskusteluihin.

Joaquin Phoenix yllättää pienieleisellä ja lempeällä otteellaan Theodoren hahmossa. Se on iso hyppäys pinnan alta pulppuilevasta aggressiosta, joka usein välittyy hänen rooleistaan. Samoin varmaa roolityöskentelyä tekee Scarlett Johansson, jonka kevyen mutkaton Samantha on uskottava rakkaudenkohde. Hänen ruumiittoman henkilöhahmonsa rakentaminen vain äänen avulla nostaa haasteellisuutta kummankin näyttelijän kohdalla, mutta Pheonixin ja Johanssonin välinen kemia toimii kuitenkin vaivattomasti.

Futuristinen Los Angeles on tarttunut kuvaan Ystävät hämärän jälkeen (2008) ja Pappi lukkari talonpoika vakooja (2011) elokuvat kuvanneen Hoyte Van Hoyteman kauniin kameratyöskentelyn ansiosta. Valoisa ja värikylläinen maailma on virtaviivaisesti suunniteltu ja näkemys lähitulevaisuudesta on uskottava. Kuvallinen maailma on yhtä vivahteikas kuin Jonzen käsikirjoituskin.

Her on omanaikansa romanttinen tieteiselokuva. Sen raikas tyyli ei kaihda isoja kysymyksiä, eikä se suhtaudu teknologiaan vahvoilla pelon tai ihannoinnin sekaisilla tunteilla. Romanttinen elokuva muistuttaa, että rakkaus on ainoa hyväksytty hulluuden muoto yhteiskunnassamme ja järkisyitä sille on turha etsiä. Kaunis ja oivaltava käsikirjoitus ei kulje odotettuja polkuja vaan uskaltaa olla erilainen.