Julmia juonia

Aikuisempaankin makuun istuvaa komediaa ei valkokankailla ole vähään aikaan näkynyt. Puuduttavien teinihörhötysten ja muiden mekastusten joukossa näyttelijöidensä varaan rakennettu perinteikkäämpi komedia on tervetullut ja raikas tuulahdus helteiden painostamiin kesäkatsomoihin. Mistään teoksesta isolla T:llä ei ole kysymys, mutta hyvin näytelty on jo puoliksi hyvä, ainakin vallitsevassa ensi-iltojen laatunotkahduksessa. Sydäntenmurskaajat naurattaa ja paikoin ihan asiastakin pohtiessaan huijaamisen, suojelemisen ja lojaliteetin veteen piirrettyjä viivoja.

© 2001 MGMMuutama aika sitten ensi-illassa nähtiin miehiä vamppaava Liv Tyler, nyt isketään pari pykälää kovempi julmiajuoninen pyörittelemään miehiä pikkusormensa ympärille. Sigourney Weaverissa on monin verroin enemmän karismaa ja uhkeutta miehiä nielemään kuin hentoisessa Tylerissa. Weaverin hahmo elättää itseään huijaamalla miehiä naimisiin ja repimällä tahvanoilta kunnon erorahat. Sidekickinä äitihuijarilla on oma tytär (Jennifer Love Hewitt) ja temperamenttinen äiti-tytär-suhde luotsaakin tarinaa eteenpäin, kun kumpikin tahoillaan yrittää järjestää sen viimeisen kunnon pokan itselleen. Mammalla kokemus puhuu ja helmoihin lankeaa haudan partaalla yskivä tupakkakuningas (Gene Hackman), kun taas tytär parka retkahtaa miehistä arvoa ja kunniaa elokuvan maailmassa ylläpitävään baarinomistajaan (Jason Lee).

© 2001 MGMTarina kolisee kohtuullisesti eteenpäin, kunnes käsikirjoituksesta loppuvat rahkeet ja viimeiset puolituntia pyöritään yhdessä ja samassa ongelmasuossa. Ilman hyviä ja kantavia näyttelijäsuorituksia elokuva olisi uuvahtanut kokonaan. Vahvojen naisroolien rinnalla miehiset suoritukset vievät välillä mukavasti huomiota. Erityisen hupaisasti yskähtelee Gene Hackman, ja Jason Leen kunniaksi täytyy sanoa, että hän ei ole ainakaan vielä ryvettänyt itseään Ben Affleckin tapaan hulluvuutin uutena suklaapoikana, vaan jatkaa vahvaa roolityöskentelyään. Benin ja Jasonin muistaa Kevin Smithin elokuvista ja erityisesti pienestä mestariteoksesta Amyn jäljillä (1997).

Naimisiin meneminen tuntuu olevan Hollywoodin haikailemassa maailmassa kova sana, sillä lähes jokaisessa vähääkään romanttiselle puolelle vivahtavassa elokuvassa syöksähdellään alttarille tuon tuostakin. Ensi alkuun Sydäntenmurskaajat avautuu leppoisasti koko naimainstituutiota piikittelevänä sivalluksena, mutta mitä pidemmälle tarina vie, sitä selkeämmäksi käy tämänkin elokuvan piilohuuhaa papin aamenen autuudesta. Stereotypioille ja karikatyyreille nauramista ei voi pitää kovin omaperäisenä, mutta paremman puutteessa sekin menettelee katsomisen arvoisesti.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3 /2 henkilöä