Grizzly Man valkokangas

Ohjaaja Werner Herzog on ehkä maailmansotien jälkeisen Saksan kiinnostavin ohjaaja yhdessä Rainer Werner Fassbinderin kanssa. Hänen tuotannostaan löytyy sellaisia elokuvia kuin Aguirre – Jumalan viha ja Fitzcarraldo. Hieman pienemmälle huomiolle ovat jääneet ohjaajan dokumentit, joita on ilmestynyt 1960-luvun lopulta lähtien tasaiseen tahtiin. Grizzly Mania edeltäneessä Valkoisessa timantissa Herzog kuvasi Guyanassa tohtori Dorringtonia, jonka unelmana oli tutkia sademetsän kasvistoa puiden latvojen tasalta itse rakentamallaan ilma-aluksella.

Grizzly Manin pääosassa on vieläkin voimakkaampi poikkeusyksilö, Timothy Treadwell, jonka elämään kuului asua Alaskassa harmaakarhujen keskellä keväästä syksyyn kolmenatoista peräkkäisenä vuotena. Sekä Valkoisessa timantissa että Grizzly Manissa paetaan sivilisaatiota unelmien pariin ja samalla asetetaan ihmishenkiä vaaralle alttiiksi. Kun ensiksi mainitussa luontokuvaaja Dieter Plagen kuolema kummittelee Dorringtonin omaatuntoa, jälkimmäisessä uhreina ovat päähenkilö Timothy Treadwell sekä hänen seuralaisensa Amie Huguenard.

Herzogin luoma tulkinta Treadwellista on mielenkiintoinen ja monipuolinen. Se rakentuu muun muassa Treadwellin ottamasta videomateriaalista viiden kesän ajalta, päiväkirjoista, läheisimpien ihmisten haastatteluista, patologin mietteistä sekä tv-esiintymisistä. Dokumentti lähestyy kohdettaan kolmesta näkökulmasta. Ensimmäinen käsittelee häntä luontoaktivistina, toinen elokuvantekijänä ja kolmas ristiriitaisena ihmisenä. Pääpaino on näistä viimeisellä, mutta myös perfektionismiin viittaava, ottoja toisensa perään ottava, elokuvantekijä tulee huomioiduksi.

Treadwellin tavoitteena oli suojella karhuja. Toisesta suunnasta katsottuna hänen voi sanoa paenneen Alaskaan omaa alkoholistin menneisyyttään sekä koko ihmiskuntaa. Yksinkertaisemmilla säännöillä toimiva, joskin raaka ja väkivaltainen maailma avasi Treadwellille uusia merkityksiä elämiseen. Hän halusi tulla karhuksi ja unohtaa ihmisyyden. Karhujen maailma toimi Treadwellille heikkouden hetkellä eräänlaisena uskonnon korvikkeena, jonka kautta hän onnistui kokemaan rakkauden ja puhdistautumisen.

Melko usein dokumenttielokuvat pyrkivät kuvaamaan kohdettaan näennäisen objektiivisesti, jolloin ohjaajan mielipiteet häivytetään taustalle. Tästä on kuitenkin poikkeuksia, kuten Michael Mooren dokumentit, jotka käyvät suorastaan päälle pyrkiessään vaikuttamaan katsojaan sentimentaalisin keinoin. Herzogin dokumentti ajelehtii näiden kahden tyylin välillä. Toisinaan se on hyvinkin viileä ja niukka ilmaisussaan, mutta silloin tällöin ohjaaja käyttää myös tunteisiin vetoavuutta ja tyylittelyä. Elokuvaa voi sanoa kriittiseksi suhteessaan päähenkilöön, mutta toisaalta se luo Treadwellista tulkinnan yhteiskuntaan sopeutumattomana, eräänlaisena nykyajan James Deanina.

Grizzly Manissa on kiinnostavaa Timothy Treadwellin videomateriaalin yhdistäminen Werner Herzogin dokumentaariseen näkemykseen. Herzog antaa videomateriaalin virrata näyttävää luontokuvaa karhujen uljaista ja näyttävistä elämänmuodoista, mutta toisinaan hän haluaa myös kommentoida ja tulkita tapahtumia. Kuolleen miehen jäämistöstä hän on koonnut luontoa, mutta ennen kaikkea ihmisyyttä tutkivan dokumentin. Katsojalle hän tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää Treadwellin toimintaa, mutta samalla hän osoittaa tämän heikkouksia ihmisenä.