Gomorra valkokangas

Gomorra on Raamatun luomiskertomuksessa mainittu myyttinen synnin kaupunki, jonka Jumala vihoissaan tuhosi. Matteo Garronen elokuvassa tämän päivän Gomorraa edustaa Camorra-rikollisjärjestön hallitsema Napoli Italiassa. Tarinan pohjana on Roberto Savianon samanniminen paljastusromaani, jonka todenmukaisuus on pakottanut tekijänsä elämään loppuelämänsä poliisivartiossa.

Elokuvassa lomittuvat viisi eri tavoin mafian puuhiin liittyvää tarinaa. On mukava havaita, että aiheeseen usein liitetyt Kummisetä-ja Scarface-stereotypiat saavat kyytiä heti elokuvan alussa, letkeistä Sopranos-tunnelmista puhumattakaan. Garrone näyttää kaunistelemattomasti Italian takapihojen todellisuuden: miltä siellä näyttää, millaisia ihmisiä niillä elää ja millaisessa asenneympäristössä. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää, ettei likaisiin puuhiin sotkeutumista voi näillä kulmilla välttää, vaan jokaisen on valittava puolensa.

Gomorran hahmoista järkyttävät erityisesti siinä esiintyvät lapset ja nuoret, kuten mafian juoksupojaksi ryhtyvä 13-vuotias Totò (Salvatore Abbruzzese) sekä teiniuhoa uhkuvat Marco (Marco Macor) ja Ciro (Ciro Petrone). Mieleenpainuvissa kohtauksissa poikien miehisyys testataan ampumalla heitä kohti sekä laittamalla heidät myrkkyjäterekkojen kuskeiksi. Garronen ansioksi on kuitenkin todettava, ettei hän mässäile näillä seikoilla. Elokuvassa toki tehdään moraalittomia, inhottavia ja väkivaltaisia tekoja, mutta niitä ei kuvata inhorealistisesti tai itsetarkoituksellisesti.

Elokuvanperinteisestä kerronnasta poikkeavalla, Savianon romaanin dokumentaarista tyyliä tavoittelevalla ilmaisulla on hyvien puolien lisäksi heikkoutensakin. Yli kaksituntinen elokuva on ensinnäkin melko vaativaa seurattavaa, sillä pysyäkseen kärryillä lukuisten eri henkilöhahmojen välillä risteilevässä motivoimattomassa tarinassa katsojan pitää todella terästää huomiotaan. Se ei myöskään tarjoa tarvittavaa tarttumapintaa, sillä hahmoja kuvataan vain siltä osin, kun he liittyvät itse kokonaiskuvaan. Vasta lopussa on jonkinlaista punaisen langan löytymisen tuntua, kun kunkin henkilön tahoillaan tekemät valinnat ja niistä mahdollisesti johtuvat kohtalot selviävät.

Gomorran kunnianhimoisen ja kosiskelemattoman tyylin vuoksi sen kuvaamat tapahtumat jäävät melko etäisiksi. Varsinainen viesti onkin säästetty elokuvan loppuun, jossa valistetaan katsojaa Italian järjestäytyneen rikollisuuden laajuudesta, sen laittomuuksilla hankkimien summien suuruudesta ja siitä ristiriitaisesta seikasta, että nämä ongelmajäte- ja huumebisneksellä saadut voitot sijoitetaan usein laillisesti edelleen. Teoksen voidaan katsoa kysyvän implisiittisesti, mitä näin korruptoitunut ja takapajuinen maa tekee EU:ssa.

Ennakkoluuloton ja uskalias Gomorra on ansiokas elokuva, mutta hieman liian raskassoutuinen, jotta sitä uskaltaisi suositella aivan kaikille.