Gagarine – Kiertoradalla valkokangas

Majesteetillisena nousevan asuinalueen futuristiset betonimuodot olivat täynnä lupausta, kun Cité Gagarine vihittiin käyttöön vuonna 1963. Ranskan kommunistisen puolueen vireille asettaman rakennusprojektin tarkoituksena oli rakentaa Pariisin esikaupungissa Ivry-sur-Seinessä asuntojen lisäksi yhteisö. Vuodet kuitenkin kuluivat ja rapistunut ihanneyhteisö sai purkupäätöksen 2010-luvulla. Gagarinen aukion viimeiset hetket ja erään yhteisön pirstaloituminen on ikuistettu Fanny Liatardin ja Jérémy Trouilhin fiktiivisessä Gagarine – Kiertoradalla -elokuvassa (2020), joka sekoittaa maagista realismia hiljenevän asuinalueen arkeen.

Gagarine ja sen muuttaminen takaisin entiseen loistoonsa ovat nuoren Yourin (Alseni Bathily) elämän kiinnekohta. Hän hoitaa taloa maalamalla graffitit piiloon, vaihtamalla lamppuja pimeisiin käytäviin ja yrittää korjata jatkuvasti reistailevia hissejä. Häätöuhka on toisille asukkaille ainoa mahdollisuus uuteen asuntoon, mutta Youri ei ole valmis jättämään kotiaan. Kun purkupäätös tulee, alkaa yhteisö murentua pikkuhiljaa, kun ihmiset toistensa jälkeen muuttavat pois. Hiljenevän rakennuksen seinät ja porraskäytävät alkavat muistuttaa Yourin mielessä hylättyä avaruusasemaa, jonka elintoimintoja hän yrittää viimeiseen asti pitää yllä.

Himmenevät halogeenilamput asbestin huuruisilla käytävillä tuovat aavemaista avaruudentuntua Victor Seguinin kauniissa kuvauksessa. Vaikka kuvista näkyy, että scifiklassikot on nähty, on viittauksilla onnistuttu tuomaan esiin jotain uutta vanhasta kuvastosta. Hitaasti kieppuva kamera ja jyrkät kuvakulmat nostavat esiin betonin kauneuden. Elokuvan visuaalisuus tuntuu ammentavan samasta lähteestä kuin The Florida Projectin (2017) pastellinvärinen fantasia, jossa motelliasuntojen rosot tuovat lisää taikaa nuorten lasten elämään.

Äidin lähtö on jättänyt aikuisuuden kynnyksellä olevan Yourin yksin ja hän koteloituu tiukemmin asunnon seinien sisään. Jos hän pysyy paikallaan, niin kenties äiti palaa takaisin. Tyynen ulkokuoren alta ei pelko tulevasta näy ja ulkopuolisille hänen taistelunsa näyttäytyy vain yhden miehen sotana asuinalueen keskiluokkaistamista vastaan. Vaikka Youri ei tunteitaan pystykään näyttäytymään, alkavat ne muuttua osaksi arkkitehtuuria. Suljetut ovet ja murretut seinät ovat hänen tapansa ilmaista tunteitaan ja yritys kanavoida ne muun maailman tietoisuuteen.

Gagarine on huikean kaunis ja kunnianhimoinen elokuva, joka jäi koronavuoden varjoon. Cannesin 2020 viralliseen elokuvavalikoimaan kuuluva elokuva ei saanut osakseen sitä festivaaliboostia, jolla olisi saanut luotua itselleen ja uransa alussa oleville ohjaajilleen nimeä. Liatad ja Trouilh aloittivat uransa Gagarinin tarinan lyhyen version kautta jo 2015, kun he olivat tutustuneet alueen asukkaiden tarinoihin niitä arkkitehtiopiskelijoille taltioidessaan. Tämä henkilökohtainen suhde alueeseen ja yhteisöön loistaa läpi elokuvasta ja tekee siitä inhimillisen ja vahvan tarinan.