Eva & Adam valkokangas

Eva & Adam tuskin tulisi ensi-iltaan ilman ruotsalaisen elokuvan nykyistä buumia. Ei elokuva ole laaduton, mutta ruotsalaisen lastenelokuvan tuomista valtaohjelmistoon ei viime vuosista päätellen olla pidetty kovin kannattavana vaihtoehtona. Eva ja Adam ei ole mitenkään erityinen ruotsalainen varhaisnuorten elokuva.

Ensi-illan ajankohta on loistava. Kun Eva & Adam kilpailee amerikkalaisen Elukan kanssa koko perheen yleisöstä, voi vain olla onnellinen siitä, että kilpailua kerrankin on - ja tarjottavien tasoissa eroa. Amerikkalaisten yrittäessä naurattaa lapsia satuttamattomalla väkivallalla ja päähenkilön muuttamisella täydeksi eläimeksi, ruotsalaiset elokuvantekijät yrittävät saada nuorelta yleisöltään kunniaa kuvaamalla vakavin aikein heidän omia ihmissuhteitaan. Metodi paljastuu jo hienosta alkukohtauksesta, jossa seurustelevat nuoret parit istuvat limubaarin tiskillä hihitellen omille aikuismaisiksi muuttuneille seurustelutavoilleen. Kahvi ei sentään muuta lasta eläimeksi.

Evan ja Adamin perusteella ei välttämättä tuntuisi kovin mukavalta elää murrosikäänsä ruotsalaisessa tiptoppen-perheessä. Evan (Ellen Fjaestad) äiti ja isä ovat ruotsalaisen lastenelokuvan arkkityyppivanhempia, alituiseen hassutteluun taipuvaisia, räikeästi pukeutuvia keski-ikäisiä. Eva sulattaa vanhempiensa vaihteen yllättävän hyvin, onhan hän tosin vasta neljätoistavuotias.

Vaikeampaa Evalla on hänen suhteensa poikakaveriinsa Adamiin (Carl-Robert Holmer-Kårell), jonka kanssa on seurustellut kolme vuotta. Yhtäkkiä Eva tajuaa, ettei mikään olekaan kuin ennen, joten hän jättää Adamin yllättäen kesken kokkauspuuhien. Seuraa molemminpuolista ihmetystä, surua ja epävarmuutta. Eva tahtoo olla vapaa, mutta ei kestä, kun Adam löytää pian uuden tyttöystävän, Petran (Rosanna Munter).

Evan ja Adamin pohjana on samanniminen tv-sarja vuodelta 1999. Kummankin takaa löytyy käsikirjoittaja Måns Gahrton, ohjaaja Catti Edfeldt ja samat pääosanäyttelijät. Evasta ja Adamista on tehty jopa sarjakuva. Elokuvalla on kaikki syy löytää yleisönsä myös Suomessa. Murrosikäisten tunnemaailmaan on päästy hyvin sisälle, mutta ehkä astetta pidemmällekin olisi voitu kurkottaa. Ihastumista, ujoutta, kateutta ja yksinäisyyttä käsitellään vähän ohimennen, vaikkakin ymmärtävin pienin elein. Eva & Adam on kovin kiltti elokuva kilteistä murrosikäisistä. Sikäli se on hyvin periruotsalainen.

Todella hiukan huvittavalta tuntuu tutkailla tätä arjen onnelaa, joka ei tunnu paljon uudistavan kuosiaan. Kaikki on todellakin yhtä suurta perhettä: Petran isukki yrittää vääntää hiphoppia ja Evan isoveljellä on Kiss-paita päällä. Veli itse soittaa Lepra-nimisessä pääkallobändissä. Eroaako se sitten juuri koulubändistä, jossa vanha sähkökitaristi yrittää vetää jotain rockin tapaista, jää arvailujen varaan. Mutta "mikäpä siinä", kaikki tuntuvat olevan leikkimielisyydestään kovin innoissaan. Lasten suista kritiikki "volvoja ja perhe-elämää" kohtaan ainoastaan vain miellyttää sulautumalla kansankodin sisuksiin kuin voi puuroon. Ruotsalaisessa lastenelokuvallakin on kliseensä kannettavanaan.

Nuorissa näyttelijöissä on viattomuuden hehkua; Carl-Robert Holmer-Kårell on unelias ihmettelijä - aivan kuin jostain Milos Formanin varhaistuotannosta. Villi Rosanna Munter taas on lataunut täyteen murrosiän vauhkoa energiaa.