Crash valkokangas

Suurkaupunki on sekarotuinen hirviö, joka itseinhossaan nielee omaa oksennustaan. Ihmiset kohtaavat vain autojen yhteentörmäyksissä. Rotu koskettaa rotua ase toisessa kädessä. Kaupunki on sulatusuuni, jossa ihmisraudat eivät sulaudu toisiinsa. Ihmisen luottamus lajitoveriin on surkastunut. Pelko synnyttää uhkaa. Rotu on pelon tila.

Rotusyrjinnän juuret USA:ssa ovat valkoisten mustiin kohdistamassa eriarvoistamisessa. Crash menee historiasta eteenpäin ja näkee nykyisen tilanteen monipolvisena kanssakäymisenä. Rotupyörä pyörii. Maitonaama epäilee neekeriä, neekeri kinuskia, kinuski saddamia, saddami texmexiä, texmex maitonaamaa. Yksilöllä on mahdollisuus irtaantua pyörästä, mutta yhteiskunnan rakenteet nojaavat vaarallisen vahvasti kansalaisten eriarvoisuuteen. On korrektia olla suvaitsevainen, mutta aina ei ole syytä olla korrekti.

Crash kertoo tosiinsa kietoutuvia tarinoita Los Angelesin asukkaista. Mahdollisuuksien kaupunki täyttyy poliiseista, lukkosepistä, kauppiaista, kotirouvista ja autovarkaista, joiden elämän ainoa turva on tieto turvattomuudesta. Miljoonakaupungin ihmiset ovat yksin ja eristäytyneitä. Kanssakäymisen rajallisuus purkaantuu onnettomina törmäyksinä. Pelti rytisee, luoti murskaa lihan, viha kiertää, ystävyys romahtaa. Crash on elokuva rasismista, jonka yhdeksi syyksi se esittää ihmisten välisen kommunikaation vajavaisuuden.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Paul Haggisin TV-sarjatausta (käsikirjoittajana mm. sarjoissa Lemmenlaiva; L.A. Law; Walker, Texas Ranger) näkyy laajassa ja hyvin hallitussa henkilögalleriassa. Million Dollar Babyn (2004) käsikirjoittaja on rakentanut Crashiin samanlaista intensiivistä ja syvää kaipuuta ihmiskosketukseen, jota nuoren nyrkkeilijän ja valmentajan suhde kuvaa.

Maailmankuvaltaan, rakenteeltaan ja estetiikaltaan Crash kuuluu samaan jatkumoon Magnolian (1999), Unelmien sielunmessun (2000), Monster’s Ballin (2001) ja Amores perrosin (2000) kanssa. Toisilleen vieraat ihmiset kohtaavat. Kohtaamisesta syntyy lisää vierautta tai uutta valoa. Elokuva ei usko utooppiseen rakastetaan-maailmaa-niin-maailma-rakastaa-meitä –yhteislauluun. Se uskoo kuitenkin ihmisen kykyyn muuttua. Crash on vakava olematta paatoksellinen, kantaaottava olematta mustavalkoinen, toivoton olematta epätoivoinen. Elokuva pakottaa katsojan törmäämään valkokankaaseen. Ja jälki on kaunista.

Elokuvan näkökulma rasismiin ei ole uutuudessaan mullistava, mutta se on vahva kannanotto, joka tulee huomioida. Crash olisi hyvä nähdä myös suomalaisessa kontekstissa tärkeänä keskustelunavauksena. Suomessa eri etnisyyksien rinnakkaiselo on suhteellisen uusi ilmiö ja yhteiskunnallinen lähtötilanne on erilainen kuin Vapauden Maassa. Suurkaupungin armottomuus ei kuitenkaan ole vierasta pienkaupunkien Suomessakaan. Metalli rysähtää ihoon yhtä lailla Lohjalla kuin Los Angelesissa.