Crash kotikatsomo

Helsingissä liikkuessa eri etnisistä taustoista tulevia ihmisiä näkyy katukuvassa jo kiitettävissä määrin. Pääkaupunkiseudulla on aivan normaalia kulkea metrotunnelissa rinta rinnan mustan, kiinalaisen tai meksikolaisen kanssa. Silti bussissa on yhä helppo valita se vapaa paikka, joka ei ole ulkomaalaisen vieressä. Tai jos uskaltaakin istahtaa ulkomaalaisen oloisen lähelle, tuntee olonsa sekä vapaamieliseksi että rohkeaksi. Ennakkoluulot eivät häviä itsestään, vaikka yhteiskunta kansainvälistyykin.

Paul Haggisin vaikuttava draama Crash porautuu syvälle ennakkoluulojen problematiikkaan. Elokuva myös osoittaa, ettei ennakkoluuloisuus ole yhteiskunnan monimuotoisuudesta kiinni. Los Angeles, jossa monet kulttuurit ja etniset taustat jatkuvasti kohtaavat, paljastuu elokuvassa yhtä ahdasmieliseksi kaupungiksi kuin Helsinki konsanaan. Kulttuurista riippumatta ihmiset suhtautuvat toisennäköisiin ja toisenlaisiin epäluuloisesti, epäillen heistä aina pahinta. Rasismin yleisyys ja arkipäiväisyys nostetaankin elokuvassa pöydälle eri kansallisuuksiin ja yhteiskuntaluokkiin liittyvien ennakkoluulojen ja stereotypioiden rohkealla käsittelyllä.

Parhaan elokuvan ja käsikirjoituksen Oscarit voittanut Crash on upeasti toteutettu henkilömosaiikki, jossa useat ihmiskohtalot asettuvat rinnakkain välillä toisiinsa törmäten. Taidokasta elokuvassa on hienovarainen kerronta, jossa niin monien ihmisten elämät risteytyvät ilman minkäänlaista väkinäisyyden tuntua. Hetkelliset tapaamiset ovat kaikessa brutaaliudessaankin aitoja, ja ne käynnistävät erilaisten tapahtumien ja ajatusten ketjun myös katsojassa. Elokuvan tarkoituksena onkin provosoida katsojaa keskustelemaan ja etsimään ratkaisuja ennakkoluulojensa ongelmaan.

Onnistuneen elokuvasta tekee tyylikkään kuvauksen ja taiturimaisen musiikin käytön lisäksi myös erinomainen näyttelijöiden valinta. Crash on pullollaan toinen toistaan nimekkäämpiä näyttelijöitä, jotka hyvän käsikirjoituksen lumoamina ovat tulleet mukaan tekemään pienempiäkin rooleja. Sellaiset tähtinäyttelijät kuin Matt Dillon, Don Cheadle ja Sandra Bullock nähdään nyt uudenlaisissa, ehkä heille epätyypillisissä rooleissa, jotka ovat varmasti tarjonneet myös näyttelijöille itselleen uusia kokemuksia. Näyttelijöiden innokkuus ja usko hyvään tarinaan välittyvätkin erinomaisina roolisuorituksina. Laajassa henkilögalleriassa kukin roolihenkilö on myös kirjoitettu kokonaiseksi persoonaksi, vaikka heidät nähdäänkin elokuvassa vain hetkellisesti.

Crash ei ole poliittisesti korrekti elokuva. Se käsittelee rasismikysymyksiä suoraan ja kiertelemättä, suostumatta nöyristelemään yhteiskunnallisten tabujen edessä. Elokuva peilaa yhteiskuntaa, näyttäen sen juuri sellaisena kuin se on, ilman kaunistelevia hienosäätöjä. Katsoja ei voi olla tunnistamatta itseään elokuvassa ja onkin pakotettu pohtimaan omia ennakkoluulojaan. Juuri siksi elokuva onkin niin järkyttävä, koskettava ja kaunis.