Unleashed valkokangas

Luc Bessonin käsikirjoittama Danny the dog osoittautuu ehkä pettymykseksi niille, jotka odottavat perinteistä kung fu -mättöä, sillä elokuva luotaa ennemminkin draaman kautta ihmisyyden perusolemusta. Ne muutamat taistelukohtaukset joita leffassa on, ovat kuitenkin realistisia ja toimivia, ja brutaalin väkivallan suhde kasvutarinaan on tasapainotettukin kohtalaisen onnistuneesti. Hyvät alkuasetelmat ja mielenkiintoinen teema pitävät otteessaan pitkään, mutta lopussa ote alkaa vääjäämättä herpaantua. Onnistuneet roolisuoritukset antavat kuitenkin lisätehoa muuten hieman tyhjäksi jääneelle tarinalle.

Danny on kasvatettu koiran lailla, tappokoneeksi, joka lainoja perivän omistajansa käskystä pieksee tai jopa tappaa vastustajansa surutta. Eräänä päivänä sattuman kautta hän kuitenkin ilman isäntänsä valvontaa kohtaa sokean pianonvirittäjän Samin, jonka instrumentti tekee Dannyyn suuren vaikutuksen. Hän pääsee karkuun isännältään, ja Sam ottotyttärineen ottaa hänet hoiviinsa. Niin alkaa Dannyn muutos eläimestä takaisin ihmiseksi, joka etsii omaa menneisyyttään ja kaipaa rakkautta siinä missä muutkin ihmiset.

Elokuva hakee vastausta ihmisyyden perusolemukseen muistoista ja rakkaudesta. Perhe ja sen sisäinen rakkaus ovat lopulta ne mitkä tekevät ihmisen erilaiseksi eläimestä. Orvolla Victorialla on valokuvia muistoina äidistään ja isästään. Ratkaiseva askel Dannyn ihmisyyden löytymisessä on valokuva hänen äidistään, joka antaa avaimet miehen menneisyyden salaisuuksiin. Positiivisena puolena voi pitää sitä, ettei elokuva tuputa perinteistä ydinperheen mallia ainoaksi oikeaksi, vaan antaa tilaa mustaihoisen miehen, valkoihoisen ottotyttären ja kiinalaisen löydökin väliselle rakkaudelle. Lopulta kuitenkin näiden roolihahmojen ylenpalttinen hyvyys, sekä perheen ja rakkauden ilosanoman liiallinen levittäminen himmentää muuten ihan hyvin toiminutta elokuvaa. Myös Dannyn kasvu eläimestä ihmiseksi tapahtuu liiankin helposti, eikä saa tarvittavaa syvyyttä.

Jet Li tekee ehdottomasti parhaimman roolisuorituksensa länsimaissa tähän mennessä. Taistelukohtauksia ei ole useita, mutta niissä koreografiat ja miehen suoritus ovat huikaisevia, ja draamallisessa osuudessakin Jet Li onnistuu kohtalaisesti. Morgan Freemanin karisma saa antamaan anteeksi monia roolihahmon heikkouksia, mutta ottotytär Victorian esittäjällä ei tarvittavaa vetovoimaa vielä ole. Bob Hoskinsin roolisuoritus Dannyn kasvattajana ja isäntänä on selkäpiitä karmivan mahtava ja alleviivaavasti elokuva jättääkin jälkeensä kysymyksen kuka tarinassa lopulta olikaan eläin ja kuka ihminen. Massive Attackin melankolinen soundtrack toimii hyvin tarinan taustoittajana.