Bigfoot – Isojalan poika valkokangas

Animaatioiden valtavirrassa kohderyhmänä on useimmiten koko perhe. Tavoitteena on mahdollisen laajalle ikäkirjolle sopiva elokuva maksimaalisten lipputulojen turvaamiseksi. Tämä ei useinkaan palvele itse elokuvaa eikä välttämättä kohderyhmäkatsojiaankaan. Jokaiselle jotakin -periaate jättää helposti osan katsojista ulkopuolelle.

Kohderyhmänsä tarkemmin haarukoivat lastenelokuvat ovat harvassa. Tämä näkyy siinä, että pikkulapsille kohdennettuja elokuvia ei näy teattereissa edes vuosittain, eikä isommillekaan lapsille suunnattuja elokuvia turhan usein näe, vaikka niille tarvetta olisikin. Kymmenvuotiaiden kiinnostus puhuviin härveleihin ja prinsessatarinoihin on jo rajallista. Empiirisen havainnoinnin perusteella kouluikäiset kaipaavat elokuvissa selvästi jo omalle elämälleen tutumpia samaistumiskohteita.

Ranskalaisbelgialaisessa animaatiossa Bigfoot – Isojalan poika on otettu rohkea askel kohderyhmän rajaamisessa. Elokuva on suunnattu kymmenen ikävuoden ympärille olevalle katsojakunnalle, eikä elokuvaan ole ympätty tätä nuoremmille toimivia tasoja, joten laajan ikäkirjon kokoperheen elokuvasta ei ole kyse.

Eurooppalaisesta alkuperästään huolimatta elokuva on sijoitettu Yhdysvaltoihin ja hyödyntää amerikkalaisessa kulttuurissa vahvasti elävää kertomusta mystisestä Isojalasta. Bigfootin keskiössä on isätön Adam, joka asuu äitinsä kanssa ja viettää tavallista koululaisen lähiöelämää. Koulussa kiusattu poika kuitenkin sisuuntuu selvittämään isänsä kohtalon, mikä vie hänet hurjan seikkailun pyörteisiin.

Elokuvan ensimmäinen puolisko on hyvin kirjoitettu ja tarinassa rakennetaan niin mysteeriä kuin jännitettä sopivasti annosteltuna. Puolenvälin jälkeen, kun tarinan ydinmysteeri on ratkottu, elokuva luiskahtaa toiminta- ja agenttielokuvien tavanomaisemmille poluille.

Kohderyhmäkatsojalle vauhdikas meno uppoaa kuin kuuma veitsi voihin, mutta toiminta- ja agenttielokuvilla marinoidulle aikuiskatsojalle elokuvan loppupuolen polut ovat hieman turhankin tuttuja. Olennaisinta kuitenkin on, että toiminnallinen seikkailuote pitää otteessaan kohderyhmäikäisen.

Bigfoot ei suinkaan ole rakennettu pelkän toiminnan varaan, vaan lasten ja varhaisnuorten maailmaan niveltyvät teemat ovat läsnä läpi elokuvan, mikä tuo tarinaan myös sisällöllistä ulottuvuutta. Vanhemman kaipuu, perheen tärkeys, erilaisuuden hyväksyminen ja terve itsekunnioitus sekä usko itseensä ovat lasten- ja nuortenelokuvien tuttuja mutta myös hyväksi havaittuja teemoja.

Eikä aikuiskatsojaakaan ole täysin unohdettu. Sopivasti viksallaan olevaan tarinaan on upotettu mukavan monipuolisesti humoristisia viittauksia populaarikulttuurin kenttään aina legendaarisesta isojalasta syrjäseudun banjonsoittoharrastukseen sekä agentti- ja toimintaelokuvien konventioihin.

Bigfoot – Isojalan poika täyttääkin tehtävänsä lapsen ja vanhemman yhteisenä elokuvakokemuksena. Onhan tämä yhtenäisyyden tärkeys elokuvan kantavia teemojakin.