Becoming Led Zeppelin valkokangas

Suomennosten värikkäässä historiassa hilpeän ilopillerin asema lienee edelleen Led Zeppelinin vuoden 1976 konserttielokuvan The Song Remains the Same suomennoksella Laulu jää pystyyn. Tuore Zeppelin-dokumentti ei nimellään kirjoittane itseään historiaan, sillä sen on viisaasti annettu olla vain Becoming Led Zeppelin.

Kuten nimi viittaa, dokumentti keskittyy Led Zeppelinin syntytarinaan ja läpilyöntiin. Äänessä ovat bändin jäsenet Jimmy Page, Robert Plant, John Paul Jones ja arkistomateriaalien kautta vuonna 1980 menehtynyt John Bonham.

Zeppelinistä on kirjoitettu paljon ja erinäisiä dokumenttejakin on tehty, mutta yhtyeen jäsenet eivät mitenkään vuolaasti ole itse asioistaan kertoneet, joten dokumentin mielenkiintoisin anti lepääkin yhtyeen jäsenten omissa kertomuksissa ja aiemmin näkemättömissä materiaaleissa. Sarjasta American Epic – juurimusiikin juurilla (2016–2017) sekä siitä tehdystä elokuvaversiosta (2017) muistettava ohjaaja Bernard MacMahon on tehnyt Zeppelin-dokumenttiin kattavaa taustatyötä, mikä vakuutti bändin jäsenet lähtemään mukaan projektiin.

Monista bändidokumenteista poiketen Becoming Led Zeppelinissä ei kuulla puhuvina päinä lukuisten asiantuntijoitten ja alan vaikuttajien ylisanoja, vaan yhtyeen jäsenet sanoittavat tarinansa itse. Hyvä näin, sillä asiantuntijajorina olisi yhtyeen kohdalla ollut puuduttavaa itsestäänselvyyksien toistelua, sillä kyse on rockin kiistattomasta toteemista, pitää Zeppelinin musiikista sitten enemmän tai vähemmän.

Aikakauden rockin suurkuluttajana ja entisenä musiikkitoimittajana tulee väistämättä välillä miettineeksi Led Zeppelinille annettua asemaa. Ottamatta mitään pois bändin merkityksestä – puhumattaan sen parhaimmillaan taianomaisen hienosta musiikista – varsinkin nykyään puhe vanhemmasta rockista kulminoituu välillä luvattomankin helposti Zeppeliniin, jolloin katveeseen jää lukematon määrä aikakauden hienoja yhtyeitä, jotka olivat luomassa sitä kulttuuria ja musiikkia, josta nykyään puhutaan rockina. On hyvä muistaa, että Zeppelin ei ollut ensimmäisen aallon pioneeribändi vaan perustettiin ja nousi menestykseen rockin kultakauden aallonharjalla 1960- ja 1970-lukujen taitteessa.

Dokumentin ensimmäinen tunti valottaa yhtyeen jäsenten taustoja niin musiikillisesti kuin henkilöhistorioiden kautta. Kerronnassa aikakauden musiikilla on painoarvoa niin ajankuvan luomisessa kuin bändin vaikuttimien ilmentäjänä. Toinen tunti keskittyy Zeppelin alkuaikaan ja toisen albumin tuomaan maailmanmaineeseen ja menestykseen, minkä myötä dokumentti päätyy bänditarinoiden tavanomaisemmille poluille.

Musiikkidokumentissa on lähtökohtaisesti aina hienoa, kun itse asialle eli musiikille annetaan arvoa eli nähdään ja kuullaan kokonaisia kappaleita. Kääntöpuolena on keston pidentyminen, millä saattaa olla vaikututusta kerronnan jännitteeseen, kun musiikkiesitykset ottavat oman tilansa. Kyse on tasapainoilusta ja siitä, minkälaisen arvon kukin antaa arkistoista kaivetuille musiikkiesityksille.

Itse aikakauden rockmusiikin ja -kulttuurin kannalta dokumentin ensimmäinen tunti on antoisa, kun bändin jäsenten tarinoiden kautta avautuu kuva maailmasta, jossa nykymuotoinen rock syntyi. Rock on lähtöisin Yhdysvalloista, mutta nykyiseen ja varsinkin raskaampaan muotoonsa se jalostettiin ennen kaikkea Isossa-Britanniassa, jossa sorrettujen afroamerikkalaisten musiikki, blues ja soul, loihti valloilleen aivan uudenlaista luovuutta.

Toisen maailmansodan jälkeen sodasta toipuvassa ja niukkaa elämää tarjoavassa Isossa-Britanniassa amerikkalainen yltäkylläinen elämäntapa näyttäytyi unelmana. Valtameren takaa vyöryvät levyt toivat mukanaan musiikkia, joka resonoi brittiläisen työväenluokan nuorissa aivan eri tavalla kuin amerikkalaisten lähiöiden pirtelöbaareissa. Brittinuoret ammensivat kaiken mustilta mestareilta ja kehittivät sen pohjalta uutta ja omaa. Britannia oli 1960-luvun lopulla niin kyllästetty hienoilla rockbändeillä, että Zeppelinkin joutui hakemaan menestyksensä ensi alkuun Yhdysvalloista.

Merkityksellistä on myös, miten paljon töitä ja harjoittelua ajan nuoret muusikot tekivät. Tekemisen palo ja harjoittelu antoivat eväät luovuuden toteuttamiseen aikana, jolloin tietokoneilla ei voitu paikata ja silottaa omaa osaamattomuuttaan. Rock ei tosin koskaan ole ollut täydellisyyden hakemista, ei edes pedantin Pagen musiikillisesti luotsaaman Zeppelinin soitossa.

Dokumentti synnyttää tältä osin hieman haikeitakin mietteitä. Tuolloin uusi sukupolvi katsoi tulevaisuuteen ja loi vanhan pohjalta uutta musiikkia ja kulttuuria, joka on jäänyt pysyväksi osaksi yhteiskuntaa ja elämää. Nykyisissä uusissa sukupolvissa samaa luovuutta ja muutosvoimaa on haastavampaa nähdä. Epäilyksen alle jää, mahdetaanko nykymusiikista tehdä dokumenttielokuvia vielä puolen vuosisadan kuluttua. Tehdäänkö enää lauluja, jotka jäävät pystyyn?