Bangkok Dangerous valkokangas

Pangin veljesten yhteisohjauksissa kannattaa pitää silmät auki, sillä he yhdistävät kauhu- ja rikosgenreihin näppärästi visuaalisuutta ja katseen tematiikkaa. He ovat tulleet kansainvälisesti tunnetuiksi Gin Gwai -elokuvasta (2002), josta myöhemmin kuvattiin myös amerikkalainen versio The Eye. Nyt Pangin veljekset ovat rantautuneet Hollywoodiin ja ensi töikseen he ohjasivat uusintaversion lähes kymmenen vuoden takaisesta esikoishitistään Bangkok Dangerous (orig. 1999)

Ennen kaikkea he ovat päivittäneet palkkamurhaajatarinansa amerikkalaiseen massaviihdemakuun. Kun alkuperäisessä versiossa Bangkokin alamaailman välejä selviteltiin paikallisin voimin, on tarinaan nyt lisätty amerikkalainen ammattilainen, joka saapuu toteuttamaan neljä tilaustyötä. Nicholas Cage esittää tilaustappajaa tyypillisellä ilmeettömyydellään, mutta tällä kertaa puisevuus sopii kyynikon rooliin ja uusintaversio pyöriikin lähes kokonaan hänen tuijotuksensa ympärillä.

Tarinasta löytyvät varsin tutut elementit, kun palkkamurhaajan viimeisellä keikalla ei kaikki sujukaan suunnitelmien mukaan. Tilaajat alkavat kurkkia kielletyn verhon taakse, mutta myös palkkamurhaaja sulkee silmänsä omilta säännöiltään. Yksinäisyyttä ja tunteettomuutta vaativa työnkuva on miehelle liikaa ja tiukoista eristäytymistä korostavista ohjenuoristaan huolimatta hän rakastuu kuuromykkään kaunottareen. Vaikkei elokuvan intensiivisyys yllä Luc Bessonin Leonin tasolle, yhdistävät ohjaajaveljekset hyvin ihmissuhdejännitteitä tappolistaan.

Amerikkalaiseen tyyliin Bangkok Dangerousin kerrontaa on virtaviivaistettu. Alkuperäisessä versiossa ohjaajat paneutuivat tarinaan takautumien avulla, mutta tuoreessa teoksessa asiat nähdään tapahtumajärjestyksessä. Pintakiiltoa rikkovat kuitenkin kuvakollaasit, jotka menneisyyden sijasta kääntävät katseen tulevaisuuteen ja jotka välähdysmäisesti tarjoavat vaihtoehtoja tarinan kululle.

Ohjaajat tulivat tunnetuiksi visuaalisesta otteestaan ja tämä ulottuvuus on onneksi ulottunut valtameren ylitse. Elokuvassa on useita hetkiä, joiden kuvallinen asettelu mykistää katsojan. Visuaalisia elementtejä käytetään erinomaisesti merkitysten esiintuomisessa. Erityisesti yksinäisyyttä, eriytymistä ja syrjäytymistä veljekset lähestyvät sen kautta, mitä voi näyttää, ei sen kautta, mitä voi kertoa.

Visuaalisesti korostetaan erityisesti katseen ja silmien merkitystä. Palkkatappajalle uhrien kuvat eivät merkitse mitään, ainoastaan heidän silmänsä. Lähestymistapa nojaa varsin perinteiseen ajatukseen siitä, että silmät toimivat sielun peilinä. Silmien syvyyksiin tuijotellaan useaan otteeseen ja sitä kautta tunnistetaan pahikset, hyvät tyypit ja rakastetut. Erityisen ansiokasta on, että myös palkkamurhaajan oma katse mitataan ja siten punnittavaksi joutuvat paitsi muiden, myös päähenkilön arvot.

Vaikka elokuva on täynnä genreytyneitä kliseitä alamaailmasta, viimeisestä keikasta, vauhdikkaista takaa-ajoista ja luotisateista, ovat veljekset sovittaneet nämä kokonaisuudeksi, jossa viihdearvon lisäksi on hieman pureskeltavaa vaativaan makuun. Hetkittäiset pysähtymiset ihmisyyden äärelle ja visuaalisesti vaikuttavat otokset saavat elokuvan erottumaan edukseen.