Kaaos Bangkokin kujilla

Bangkok Dangerousin aloitus on vaikuttava. Seepiansävyinen, jyräävällä musiikilla taustoitettu pätkä näyttää nuoren tappajan kävelemässä varmoin askelin yleiseen käymälään. Hän niittaa luodin uhrinsa päähän ja kävelee pois. Veri ei lakkaa virtaamasta, se tekee lammikoita kaakelilattiaan. Seuraavaksi kuljetaan kylmänvihertävissä väreissä suurkaupungin kaduilla ja baarissa vähäpukeisten naistanssijoiden ja gangstereiden seassa. Hienosti kuvattu ja taitavasti leikattu elokuva jää kuitenkin lopulta vain pintapuoliseksi komeiluksi. Juonessa ei sinänsä ole mitään vikaa, traaginen tarina alamaailman tappajista ei vain kanna ylipitkän tekeleen loppuun asti.

Kong (Powarit Mongkolpisit) on kuuromykkä, kool ja komea palkkamurhaaja. Hänen ainoita ystäviään ovat strippariluolassa työskentelevä kyyninen kaunotar Aom ja hänen rakastajansa Joe, joka on myös Kongin oppi-isä. Joe on aseenkäytön ja murhastrategioiden lisäksi opettanut Kongille rujoa filosofiaansa: ystävyyskin on jotain mikä ansaitaan, mistä jäädään velkaa.

Kong on tappajana ylivertainen, hän ei tunteile uhriensa edessä vaan hoitaa työnsä luotettavasti. Hän ei kuitenkaan ole sisuksiaan myöten paatunut, koska rakastuu apteekissa työskentelevään sydämelliseen Foniin. Tyttö on luonnollinen ja ihastuttava villivarsa. Lyhyen aikaa he ehtivät kokea jotain yksinkertaisen puhdasta ja kaunista, mutta onnen taivaalle kerääntyy uhkaavasti synkkiä pilviä. Kong sekaantuu liian syvälle verisiin sotkuihin kostaessaan ystäviensä puolesta, eikä tietä normaaliin elämään ole.

Tappajan umpikuja on ilmeinen jo alusta lähtien. Henkilöiden ja tapahtumien yllätyksettömyys on sekä elokuvan köyhyys että ansio. Vaikka kuvaus ja sävytys tavoittelevat tietynlaista hektistä ja harkittua musiikkivideomaista tyylikkyyttä, on juoni äärimmäisen realistinen. Kong on jo pienestä lähtien ollut hyljeksitty ja syrjäytynyt. Hänellä eikä hänen ystävillään ole mitään mahdollisuutta pelastua siinä epätoivon maailmassa, jossa he elävät. Edes rakkaus ei Bangkokin likaisilla kujilla voita. Mutta se juuri on tämän inhimillisellä tavalla epätoivoisen elokuvan ydin. Ihmeitä on turha odottaa.

Bangkok DangerousViehättävintä elokuvassa on hetkeksi esiin pilkahtava toivon valo kaiken kyynisyyden keskellä. Kongia näyttelevän Mongkolpisitin käpertyneet kasvot avautuvat lyhyeksi ajaksi, kun hän mustassa maailmassaan tapaa tytön, joka on läpeensä hyvä. Koko elämänsä aikana ei mies ole saanut kokea rakkautta ja onnea. Nuori, kiltti tyttö pystyy antamaan hänelle jotain, mikä liikuttaa kivettyneitä tunteita. Nuorten tapaaminen on hyvin viaton, he tuskin koskettavat toisiaan. Mutta he tuovat toistensa elämään iloa ja läheisyyden tunnetta - edes päiväksi tai pariksi.

Elokuvan ohjaajat, thaimaalaiset kaksoisveljet Danny ja Oxide Pang ovat konkareita Hongkongin tv- ja elokuvamaailmassa. Oxide käsittelee teoksissaan yhteiskunnallisia ääri-ilmiöitä. Hänen aiemmat lyhytelokuvansa ovat kertoneet muun muassa raiskauksen uhrista ja kerjäläisestä. Danny on puolestaan yksi arvostetuimmista leikkaajista Hongkongissa.

* * *
Arvostelukäytännöt