Asterix ja viikingit valkokangas

Taas kerran yritetään piirroselokuvan keinoin puhaltaa henkiin René Coscinnyn ja Albert Uderzon jo 1950-luvun lopulla luomat sarjakuvasankarit Asterix ja Obelix. Tällä kertaa asialla ovat tanskalaiset animaatiokaverukset Stefan Fjeldmark ja Jesper Møller, joiden käsistä on lähtöisin meilläkin nähty lastenpiirretty Apua! Olen kala (2000).

Tanskalais-ranskalaisena yhteistyönä tuotettu Asterix ja viikingit perustuu sarjakuva-albumiin Asterix ja normannien maihinnousu, joka julkaistiin suomeksikin jo vuonna 1970. Tarinaan on kuitenkin tehty erinäisiä poistoja ja lisäyksiä, joilla ilmiselvästikin kosiskellaan uutta varhaisteini-ikäistä katsojakuntaa.

Gallialaiskylän elämänmenon sekoittaa päällikkö Aladobixin veljenpoika Poppix, joka on lähetetty Parisiumista periferiaan miehistymään. Asterixin ja Obelixin kontolle lankeaa laiskan ja velton teinipopparin kouliminen soturin ruotuun. Kaiken sotkevat kuitenkin lopullisesti Galliaan rantautuvat Pohjolan viikingit, jotka nappaavat pelkurijuipin mukaansa, joten pelastusretkellehän tarinassa päädytään tutun Asterix-kaavan mukaan.

Asterixin ja Obelixin seikkailuista on tehty vuosien saatossa useita animaatioelokuvia ja ranskalaiset ovat sortuneet tekemään jopa kaksi oikeaa näytelmäfilmiäkin. Mutta koskaan ei mielestäni ole päästy edes lähelle alkuperäisen sarjakuvan nokkelaa ja mehevää huumoria, joka on suunnattu nimenomaan aikuisille. Myös Asterix ja viikingit -elokuvan kompastuskivenä on dialogin latistuminen toiminnallisuuden jalkoihin. Sarjakuvan nokkelat sanaleikit loistavat poissaolollaan ja anakronismeille rakentuvat vitsit ovat vähissä. Tuloksena on lattea ja tasapaksu piirrosfilmi, joka ei ainakaan aikuista katsojaa liiemmiten liikauta.

Teknisesti Asterix ja viikingit on ihan mukiinmenevästi toteutettu, joskin animoinnin taso hieman vaihtelee kohtauksesta toiseen. Suomenkielinen dubbaus ei häiritse, jos ei toisaalta häikäisekään. Elokuvassa soi perinteisten elokuvaviulujen ohella myös muutama popkappale, joiden valinnoista lienee vastannut tuotantoryhmän tylsin tyyppi. Sarjakuva-Asterixin faneille filmatisointi ei paljoa anna, jos ei muillekaan. Gallialaiseen hulluuteen kannattaakin tutustua mieluummin alkuperäisten sarjakuva-albumien kuin tällaisten puolivillaisten leffasovitusten kautta.