Seikkailu meren syvyyksissä

Eurooppalainen animaatio on vakaissa aikeissa vallata valkokangasta amerikkalaisilta megatuotannoilta. Jokin aika sitten ensi-iltansa saanut Apinan tarina oli hieman taantumuksellinen yritys, mutta alkuvoimansa Tanskasta ammentanut Apua! Olen kala on jo täysiverinen ja hulppeasti toteutettu seikkailuanimaatio, joka imee syvyyksiinsä niin lapset kuin aikuisetkin.

Help! I’m a FishKun kolme nassikkaa kohtaavat hupsun professorin ja siemaisevat hänen taikajuomaansa, joka muuttaa ihmiset meren eläviksi, alkaa huikea seikkailu meren syvyyksissä. Lasten on löydettävä mereen uponnut taikajuoman vasta-aine, joka on päätynyt kalojen haltuun. Kalojen johtajaksi on noussut vasta-ainetta nautittuaan älyn lahjat saanut hain loiseläjäkala, jonka nuppi hurahtaa pahan kerran diktatuuriseen hulluuteen.

Help! I’m a FishKerrankin elokuvaa sai katsoa sille tarkoitetun kohderyhmän joukossa, kun alakoululaiset olivat vallanneet teatterin penkit. Karkkipussien rapinat ja supinat vaimenivat hyvin pian, sillä Apua! Olen kala -leffassa mennään suoraan asiaan eli toimintaan. Keskittyneen hiljaisesti lapset seurasivat elokuvan tapahtumia ja naurullekin oli hauskoissa kohdissa sijansa. Elokuvan ikäraja kyllä hieman ihmetyttää, sillä elokuva on siinä määrin jännä ja juoneltaan haastava, että se soveltuu paremminkin kymmenen ikävuoden vaiheilla oleville katsojille kuin alle kouluikäisille.

Apua! Olen kala -leffassa on myös vakavammin otettavia jopa sivistystämme puntaroivia elementtejä. Professori kehittää kalarohtonsa maapallon lämpenemisen ja veden nousun pelossa, kun taas kalojen johtajaksi nousevalla diktaattorilla on erinomaiset puheenlahjat ja ensimmäisinä toiminaan hänellä on orjien saaminen, näköispatsaansa luominen sekä vallan lisääminen. Kalakansalle diktaattori antaa ympäripyöreitä lupauksia keskittyen vaalimaan vain omaa etuaan. Karrikoitu kaladiktaattori onkin mieleenpainuva muistutus meidän ihmisten luoman sivistyksen mittareista ja arvoista.

Lapsille tärkeän toiminnallisen huumorin ja menevän musiikin melskeisiin on myös sisällytetty suvaitsevaisuuden ja toisten huomioonottamisen painotuksia, kun eripuraisten lasten ystävyys lujittuu yhteisissä seikkailuissa. Aikuisia elokuvanystäviä hemmoteltiin myös visuaalisilla viittauksilla. Matka halki uponneeseen matkustajahöyryyn luodun kalakaupungin toi elävästi mieliin niin Viidennen elementin kuin Blade Runnerinkin visiot tulevaisuuden kaupunkikuvasta.

Apua! Olen kala on esimerkillinen osoitus eurooppalaisen animaation voimasta ja lumosta, jonka toteutuskaan ei häviä piirun vertaa amerikkalaisille unelmatehtaille. Tätä elokuvaa ei voi kuin suositella kaikille lapsille ja lapsenmielisille.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä