All We Imagine as Light valkokangas

Asunnon jakavat Prabha (Kani Kusruti) ja Anu (Divya Prabha) työskentelevät sairaanhoitajina samassa sairaalassa Mumbaissa. Prabhan aviomies on kadonnut tämän elämästä muutettuaan Saksaan. Anu yrittää pitää poikaystävänsä salassa. Prabhan ystävää Parvatia (Chhaya Kadam), joka myös työskentelee sairaalassa, uhkaa häätö kodistaan.

Nämä juonikuvausta teeskentelevät repaleet kertovat itsessään paljon siitä, mitä All We Imagine as Light pitää sisällään. Vaikka tietyt juonen säikeet kulkevat läpi elokuvan, ei tätä teosta ole mielekästä hahmottaa yhden tarinan tai episodien kautta. Hahmot istuvat hiljaa, puhuvat niitä näitä, kävelevät Mumbain katuja. Aika ajoin juoni etenee, ja lopussa on tapahtunut kehitystä, mutta elokuvan ei voi sanoa erityisemmin johdattelevan katsojaa. Tämä ei tietenkään ole uutta elokuvissa, All We Imagine as Light muistuttaa tältä osin jossain määrin esimerkiksi Richard Linklaterin varhaistuotantoa.

Ongelmaksi muodostuu, että elokuvan hahmot tai tilanteet, joihin he joutuvat, eivät ole omaperäisiä tai kiinnostavia. Anun romanssi tapailee kielletyn rakkauden perusaiheita, vanhempien välttelyä ja runollisuuteen tähtääviä intiimejä hetkiä. Prabhan yksinäisyys ja velvollisuuden tunne kadonnutta aviomiestä kohtaan ilmenee muutamissa kiinnostavissa hetkissä monia merkityksiä saavan riisinkeittimen kanssa. Orastava kiinnostus erään tohtorin suunnalta jää kuitenkin hengettömäksi sivupoluksi. Lähes kaikki paino on tunnelmassa, jota ainoastaan suurkaupungin täysillä kaduilta toisinaan on. Tarinan ja häilyvän tunnelman yhdistelmä kahden tunnin aikana on kuitenkin unettava.

Voi vaikuttaa triviaalilta kritisoida elokuvaa tylsyydestä, mutta joskus se voi olla tähdellinen ominaisuus elokuvassa. Kuten korkea viihdearvo, tylsistyttävyys ei ole vain sattumanvaraisesti määräytyvä arvo. Se rakentuu monista pienistä ratkaisuista, ja voi parhaimmillaan tai pahimmillaan vaikuttaa kaiken muun sisällön vastaanottamiseen dramaattisesti. Samalla tavalla kuin toimivan jännärin jokaista juonenkäännettä ei tule kyseenalaistaneeksi, uuvuttava elokuva estää eläytymästä niihinkään piirteisiin, jotka saattavat toimia. All We Imagine as Light voi mahdollisesti palkita kärsivällisen katsojan huomion, mutta se ei anna innostusta tai työkaluja kiinnostuksen ylläpitämiseksi.

Tyylillisesti ollaan jossain naturalismin ja romanttisen draaman hankalassa välimaastossa. Suurin osa kohtauksista on toteutettu pitkillä otoilla, joissa ei ole selkeää fokusta tai tarkkaa asetelmallisuutta. Toisinaan tämä onnistuu tuottamaan elämänmakuisia hetkiä, suurimman osan ajasta kohtaukset tuntuvat olevan vailla suuntaa. Roolisuoritukset ovat hyvin vähäeleisiä. Haettu vaikutus tuntuu olevan saavuttaa todellista elämää muistuttavia ihmiskohtaamisia, mutta lopputulos on enemmänkin aneeminen.

Elokuvassa on tiettyä autenttista sydämellisyyttä. Anteeksi pyytämisen hetket ovat siinä erityisen merkityksellisiä, ja soivat oikeassa nuotissa. Ylipäätäänkin sen keskeisissä ihmissuhteissa on kunnioitusta ja toisinaan jopa herkkyyttä. Osin tämän vuoksi käy kuitenkin myös niin, että mahdolliset ristiriidat ja jännitteet jäävät korkeintaan viitteellisiksi. Juuri mitään panoksia, tai niiden kautta kiintymistä hahmoihin, ei ole.

All We Imagine as Light on saanut ensi-iltansa monissa maissa jo viime vuoden aikana, ja kerännyt käytännössä universaalia kriittistä ylistystä. Se onkin juuri kriitikoiden toiveisiin vastaava teos. Sen yhteiskunnallinen ulottuvuus on kiistaton, mutta vailla alleviivaamista se ei etene tiukan tarinarakenteen ehdoilla. Se on kuvaus harvoin Intian ulkopuolella nähdystä elämästä, ja sen hahmot on esitetty vähäeleisesti jättäen paljon tulkinnanvaraa. Se on myös puuduttava kokoelma maailmanelokuvan prestiisiteosten ominaispiirteitä, joista ei rakennu kiinnostavaa kokonaisuutta.