Ritarin tarina valkokangas

Britit ovat hieno kansa. Heillä on värikäs historia, josta he eivät ole koskaan epäröineet ammentaa kirjoittaessaan romaaneja tai filmatessaan elokuvia. He ovat keksineet niin kuningas Arthurin kuin Robin Hoodinkin, Brittiläisestä Imperiumista nyt puhumattakaan. Heillä on taipumusta ajoittaiseen mahtipontisuuteen, mutta he osaavat toisaalta nauraa härskisti itselleen. Sitten heillä on se jalkapallo. Glamour rock ei olisi voinut syntyä ja menestyä missään muualla kuin Britanniassa. Vain tällaisista lähtökohdista voi syntyä sellainen elokuva kuin Ritarin tarina.

Ällistyttävä elokuvakokemus alkaa turnajaiskentän laidalta, jossa epäonnisen ritari Ectorin palvelijat Williamin (Heath Ledger) johdolla koittavat potkia eloon vastikään edesmennyttä isäntäänsä. Kun muu ei auta, pukee William ritarin varusteet niskaansa ja ratsastaa koko turnajaisten voittoon. Haltioitunut keskiaikainen yleisö iskee tahtia kuin Tappara-TPS-ottelussa, ja saman tien rävähtää vanhan kunnon Queenin rymyeepos "We will rock you" soimaan. Pelin (ja elokuvan) henki tulee kerralla selväksi, ja samalla katsoja alkaa pohtia tekijöiden sielunelämää ja päättää, ettei halua oikeastaan tietää enempää…

Williamin ensimenestyksen jälkeen elokuvan tarinantynkä alkaa noudatella tuttuja, täysin ennalta arvattavia latuja. Nuori ritarinalku ottaa taiteilijanimekseen Sir Ulrich von Lichtenstein ja luo maineikkaan uran Ranskan turnajaiskentillä, mikä huipentuu maailmanmestaruuskisoihin (sic!) Lontooseen. Asiaan kuuluvat sekä ihana prinsessa, jota koetetaan valloittaa, että voittamaton musta ritari, jota yritetään päihittää. Onneksi Williamilla on taustatukenaan asiantunteva tiimi, jonka teknistä puolta edustaa näpsäkkä seppärouva Kate (Laura Fraser), joka taitaa mm. teräksen karkaisun! Sisällöntuottajana hääriikin sitten itse Geoffrey Chaucer (Paul Bettany), joka ryhmän aivona auttaa sankariamme tämän pyrinnöissä ja kerää samalla itselleen materiaalia kirjailjankutsumustaan silmällä pitäen. Kun tähän vielä lisätään hyvää tuuria ja isoisten mielisuosio, on sankaritarina valmis.

Miehekästä mättöä 1300-luvun malliin

Ritarin tarina on perin juurin hämmentävä elokuva. Se on kuin Disneyn piirretty oikeilla näyttelijöillä ja vain pikkuisen roisimmalla huumorilla. Turnajaisvastustajatkin mätkähtävät maahan lystikkäästi, eikä verta vuoda juuri tippaakaan. Muutenkin turnajaisotteluita on riemastuttavan paljon, sillä pohjimmiltaan Ritarin tarina on urheiluelokuva, jossa lajina on tyrkätä vastustaja peitsellä hevosen selästä. On voittamisen riemua ja häviön katkeraa kalkkia, palkintojenjakoja, kuuluttajia, fanaattisia kannattajia ja välineurheilulle tyypillistä teknistä kikkailua. Tiesittekö muuten, että jo keskiajalla Wembleyllä kohosi näyttävä stadion?

Henkilöhahmot ovat ohuita kuin riisipaperi, ja ainoa hiukankin koskettava rooli on annettu Williamin vanhalle isälle. Koska joukossa on kuitenkin ihan kyvykkäitä brittinäyttelijöitä, voidaan uskoa (ja toivoa), että heille kokemus on ollut hauska välipala vaativampien töiden lomassa. Tietty kepeys välittyy usein melko huolimattomasti kokoonkursituissa kohtauksissa. Heath Ledger on sopivan rehdin näköinen mies pääosaan, ja Housut pois -elokuvasta tuttu Mark Addy sekä Alan Tudyk ovat mainioita sivustapotkijoita. Shannyn Sossamonissa on oikeanlaista prinsessahehkua, vaikka hänen vaate- ja hiussuunnittelijansa käsitys keskiaikaisesta muodista on sanalla sanoen kauhistuttava. Maailman kaunein mies Rufus Sewell tekee perinteisen pahiksen roolin kopeana kreivinä. Onpahan hänen ja Williamin kohtaamisissa tunnelmaa kuin Schumacherin ja Häkkisen kamppailussa konsanaan.

Historiallista autenttisuutta vaalivat ja muut tosikot pysytelkööt kaukana tästä elokuvasta. Tarina on sijoittuvinaan 1300-luvun Ranskaan ja Englantiin, mutta viittaa iloisesti kintaalla mm. sellaisille asioille kuin musta surma ja satavuotinen sota. Itse elokuva on suoranaista anakronismien juhlaa. Hauskinta Ritarin tarinassa on nykyajan rockmusiikin (Queenin lisäksi mm. David Bowie ja AC/DC) käyttö, ei ainoastaan taustamusiikkina, vaan myös osana muuten joten kuten keskiaikaisena näyttäytyvää maailmaa. Keskiaikaisia aselajeja tuntevat saavat todennäköisesti kohtauksen elokuvaa katsoessaan, mutta muille riittää räminää, räiskettä ja miehekästä menoa koko rahan edestä. Ritarin tarina on kuvia kumartamaton ja häpeilemättömän tyhjänpäiväinen tekele, joka riisui ainakin allekirjoittaneen täysin aseettomaksi.