Vilpittömän ja täsmämarkkinoidun rajamailla

Kun 500 Days of Summerin ensiminuuteilla ruutuun tungetaan Joy Division -paitaa, The Smithsin ja Clashin levynkansia sekä Regina Spektorin musiikkia, pelkää jatkonkin olevan pelkkää viittauksia täynnä olevaa indiepopparin toiveunta. Kohderyhmä on onneksi laajempi, vaikka elokuva yrittääkin liian paljon olla indie ja hip. Se on täsmäisku kaikille tosirakkaudesta haaveileville runopojille ja -tytöille, mutta onnistuu voittamaan puolelleen miellyttävyydellään.

Paljon musiikkivideoita ohjanneen Marc Webbin esikoiselokuvan voi sijoittaa romanttisen komedian genreen, mutta se ei silti toista umpikulahtaneita konventioita ja moneen kertaan nähtyä tarinaa pariskunnasta, joka loppujen lopuksi saa toisensa. Kuten elokuvan mainoslause asian tiivistää, poika tapaa tytön, poika rakastuu, tyttö ei.

500 Days of SummerPariutumistarinan sijaan 500 Days of Summer kertoo Tomin (Joseph Gordon-Levitt) näkemyksen niistä 500 päivästä, kun hän oli Summerin (Zooey Deschanel) pauloissa. Tarina hyppii eestaas eri päivien välillä epäkronologisesti, keskittyen suhteen alkuun ja loppuun. Ja kun tarinan loppu on tiedossa alusta asti, nousevat pääosaan Tomin muistot ja näkemykset tapahtumien kulusta. Kepeän sanailun lisäksi huumoria luodaan kerronnan kautta. Kun Tom ja Summer ensimmäistä kertaa harjoittavat kanssakäymisen karnaalisempaa puolta, tuodaan itsevarmuutta puhkuvan Tomin ajatukset sen jälkeen julki musikaalinumeron kautta. Itsesäälissä rypevää Tomia puolestaan kuvataan lyhyillä Fellini- ja Bergman-pastisseilla.

500 Days of SummerTyylinvaihteluja ei kuitenkaan ryöstöviljellä liikaa, ja idea kertoa elokuva Tomin muistojen kautta on saatu toteutettua sujuvasti. Kronologian rikkomisestakaan ei ole tehty itseistarkoitusta, ja loppujen lopuksi elokuva edustaa helposti seurattavaa Hollywood-kerrontaa. Keinon suurin hyöty onkin huomion kiinnittämisessä tarinan sijasta tunnetiloihin ja pieniin yksityiskohtiin. Hölmöt juonenkäänteetkin on unohdettu, Tomin ja Summerin suhteen toimimattomuudelle ei ole mitään elämää suurempaa syytä. Niin vain joskus käy.

Banaalia toteamusta ei käsitellä elokuvassa suurena viisautena, mutta sen päälle on rakennettu viehättävä elokuva, missä toteutuksen lisäksi pääparin valinta on osunut nappiin. Kolmas kivi auringosta -sarjasta tuttu Gordon-Levitt on kuin kotonaan jatkuvasti hölmistyneenä romantikkona ja tarkoituksella etäiseksi jäävää Summeria näyttelevä Deschanel onnistuu tekemään hahmosta vilpittömän. Jos tekijöillä olisi ollut enemmän särmää, olisi lopputuloskin voinut olla muuta kuin vain miellyttävä.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,9 / 14 henkilöä