40 päivää ja 40 yötä valkokangas

Seksijutuista ammennetut komediat jaksavat harvoin naurattaa kyynisimpiä runkkareita. Alapääosaston huumorista on kuitenkin viime vuosina tullut elokuvien tavallisin naurattaja. Varsinkin teinihenkisissä komedioissa ilkamoidaan saamattomuudesta ja masturbaatiosta. Tällä kertaa asetelmaa on vinksautettu toiseen näkökulmaan, kun sydänsuruja poteva Matt (Josh Hartnett) haalii sänkyynsä kahmalokaupalla puristeltavaa. Hulvattomalla hydrauliikalla ei lemmenhuolia kuitenkaan selvitetä, joten Matt vannoo 40-päiväisen selibaattivalan katolisten paaston mukaan. On itsetutkiskelun ja puhdistautumisen aika.

Lähtökohdasta olisi voitu rakentaa joko vakavampi tutkielma seksin pinnallisuudesta suhteessa todelliseen parisuhteeseen tai vaihtoehtoisesti kouria esiin todella räävitöntä ja rajua komediaa. Nyt lopputulos on yhtä yllätyksellinen kuin amerikkalainen pornolehti. Pikkutuhmat vitsit, pyllyt ja parisuhdeongelmat vuorottelevat sekavassa kokonaisuudessa ja mitään uutta ei mistään asiasta saada sanottua. Amerikkalaiset ovat tyystin liian kaksinaismoralisteja kyetäkseen kunnollisen seksihuumorin viljelyyn.

En tiedä, onko maailma muuttunut jo niin pinnalliseksi, että romantiikkaa ja vakavaa seurustelua pitää peilata seksistä kieltäytymisen kautta. Yhtä kaikki nuorten aikuisten esittäminen lapsellisina haihattelijoina ja näennäisesti töitä muodikkaissa nettifirmoissa tekevinä, muodostaa jo niin etäännyttävän maailman, että samaistumisesta tarinaan ja henkilöihin ei juuri voi puhua.

Muka erilaisesta näkökulmasta huolimatta 40 päivää ja 40 yötä on perin juurin konservatiivinen tekele. Seksijutuilla leventelijät saavat jäädä nuolemaan näppejään periaatteen ja puhtoisuuden sankarin korjatessa herkkujen lopulliset nautinnot. Elokuvan keskeinen rasite on tyylittömyys, kun ei osata päättää viedäänkö tarinaa eteenpäin vakavalla vai vääntyneellä naamalla. Ohjaaja Michael Lehmann ei tavoita rahtuakaan siitä aidosta ihastumishankaluuksien hauskuudesta, jota hänen aikaisemmassa ihmissuhdekomediassaan Kaikenkarvaiset lemmikit oli vielä vilpittömästi tarjolla.

Tälle seksivitsailulle ei juuri elokuvallisia ansioita lankea, mutta sulojen esittely on paikoin sen verran aulista, että silmät eivät liikoja ehdi valkokankaalta harhautua. Ja saavatpahan paatuneimmatkin runkkarit virikettä kokoelmiensa täydentämiseen ilmeisellä pornoklassikolla In Diana Jones.