2012: Kirjava elokuvavuosi

Kotimainen dokumentti oli vuoden yllättäjä

Film-O-Holicin toimituskunnan perinteikkäässä vuosiäänestyksessä vuoden 2012 parhaasta elokuvasta ei jäänyt epäselvyyttä. Harvassa olivat ne äänestyslistat, joissa ei ollut mukana ruotsalaisohjaaja Tomas Alfredsonin ohjaamaa hillityn tyylikästä vakoilujännäriä Pappi lukkari talonpoika vakooja. Brittituotantoa oleva elokuva oli täysin ylivoimainen keräten äänestyspisteitä kaksin verroin toiseksi tulleeseen verrattuna.

KovasikajuttuYkkössijan jälkeen olikin tasaista ja toisesta sijasta käytiin tiukka kamppailu. Wes Andersonin Moonrise Kingdom päihitti Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin dokumentin Kovasikajuttu vaivaisella pisteellä. Kolmannella sijallaan Kovasikajuttu on Film-O-Holicin vuodesta 2003 järjestetyn vuosiäänestyksen parhaiten sijoittunut kotimainen elokuva ja myös parhaiten sijoittuneita dokumentteja, ellei peräti parhaiten, sillä lienee hieman tulkintakysymys onko vuoden 2003 äänestyksessä toiseksi sijoittunut Michael Mooren Bowling for Columbine varsinainen dokumentti vai jotain muuta.

Dokumentilla ja erityisesti kotimaisella dokumentilla meni viime vuonna hyvin. Peräti viisi kotimaista dokumenttia keräsi ääniä ja Kovasikajutun lisäksi top-20:een nousi Katja Gaurliloffin hieno ja kiitelty Säilöttyjä unelmia, joka sijoittui viidenneksitoista. Viime vuosihan oli kotimaiselle elokuvalle ainakin katsojalukujen kannalta erittäin hieno ja menestys näkyi vuosiäänestyksessäkin. Kotimaiset katsojamagneetit eivät tosin mainintoja juuri keränneet, mutta muutoin useampi kotimainen näytelmäelokuva keräsi ääniä ja ensimmäistä kertaa listan historiassa kahdenkymmenen parhaan joukkoon nousi kolmaskin suomalaiselokuva. Saara Cantellin kauniin koskettava Tähtitaivas talon yllä ylsi sijalle kuusitoista.

Killer JoeKärkikolmikon takana neljänneksi sijoittui  William Friedkikin sysimusta Killer Joe. Raadollisen ja amerikkalaisen valtavirran ulkopuolisia polkuja tallaavan elokuvan nouseminen lähes palkintosijoille oli hienoinen yllätys, varsinkin kun taakse jäivät kaikki vuoden arvostelu- ja palkintomenestykset Hugosta The Artistiin.

Art house -osastoa edustavien Shamen, Poikani Kevinin ja Humisevan harjun yltäminen topkymppiin ei ollut yllättävää, kuten ei yllättänyt David Cronenbergin Cosmopolisin ja A Dangerous Methodin päätyminen kahdenkymmenen parhaimman joukkoon. Parhaan elokuvan Oscar-kisasta tippuneen uusimman Bondin ponnistaminen kärkikymmenikköön ei sen sijaan ollut aivan ennustettavissa.

Vuotta 2012 voi pitää monipuolisena ja kirjavana elokuvavuotena. Film-O-Holicin vuosiäänestyksessä melkein puolet vuoden 2012 ensi-illoista sai mainintoja. Vaikka hajonta oli suurta, kaksikymmentä parasta elokuvaa erottautuivat muista melko lailla selvästi.

Halutessaan jokainen arvostelija sai mainita myös vuoden huonoimman elokuvan tai pahimman pettymyksen. Tällä osastolla hajonta oli totaalista, mikä osaltaan kuvaa elokuvavuoden moninaisuutta. Äänestykseen osallistuneiden arvostelijoiden listat löytyvät alta.

Vuoden parhaat elokuvat 2012

Pappi lukkari talonpoika vakooja

  1. Pappi lukkari talonpoika vakooja
  2. Moonrise Kingdom
  3. Kovasikajuttu
  4. Killer Joe
  5. Shame
  6. Hugo
  7. Poikani Kevin
  8. Skyfall
  9. Humiseva harju
  10. The Artist
  11. Piin elämä
  12. Luihin ja ytimiin
  13. Koskemattomat
  14. Cosmopolis
  15. Säilöttyjä unelmia
  16. Tähtitaivas talon yllä
  17. Kukkulan tyttö, sataman poika
  18. This Must Be the Place
  19. Killing Them Softly
  20. A Dangerous Method

Kimmo Ahonen

1. Tie pohjoiseen
Protestiäänenä tasapaksulle elokuvavuodelle nostan ykköseksi kollegoiden lyttäämän, ehkä keskinkertaisenkin elokuvan, jossa oli kuitenkin häivähdys aitoa inhimillistä koskettavuutta

Tie pohjoiseen2. Killer Joe
3. Prometheus
4. Pappi lukkari talonpoika vakooja
5. Tähtitaivas talon yllä
6. Skyfall
7. Haywire
8. J. Edgar
9. Iron sky
10. Yön ritarin paluu

Pahin pettymys
Rouva presidentti
Lepsu ja jäsentymätön, kohdettaan kritiikittömästi nuoleskeleva patsastelu ei toivottavasti ole poliittisen dokumenttielokuvan mallina jatkossa.

Manu Haapalainen

1. Ranskalainen viikonloppu
Julie Delpyn sukukuvaus ei todellakaan ole elokuvataiteen mestariteos, mutta sen idylliin haluaisi muuttaa asumaan. Pikkaisen ankean elokuvavuoden rakastettavin elokuva.

Ranskalainen viikonloppu 2. Kovasikajuttu
3. Pappi lukkari talonpoika vakooja
4. Shame
5. Humiseva harju
6. Poikani Kevin
7. Luihin ja ytimiin
8. Moonrise Kingdom-
9. Veden peili
10. Ella ja kaverit

Outi Hakola

1. Koskemattomat
Tukevalla huumorilla maustettu ja samalla koskettava elokuva pyörätuoliin sidotun miehen ja työttömän lurjuksen ystävyydestä.

Koskemattomat2. Hunger Games
3. Moonrise Kingdom
4. Pappi lukkari talonpoika vakooja
5. The Avengers
6. Skyfall
7. The Artist
8. Looper

Pahin pettymys
Hobitti: Odottamaton matka
Paino sanalla pettymys.

Heidi Horila

1. Humiseva harju
Klassikkokirjan riisuttu ja karu tulkinta, joka kasvaa vaikuttavaksi ja armottomaksi kuvaukseksi epätoivoisesta rakkaudesta, ihmisen typeryydestä, vihasta ja kateudesta.

Humiseva harju2. Luihin ja ytimiin
3. Piin elämä
4. A Dangerous Method
5. Shame
6. Call Girl
7. Hugo
8. Poikani Kevin

Huonoin
Keinoja kaihtamatta
Ärsyttävän moukkamainen ja sovinnainen agentti-romcom-sekoilu, jossa kaksi agenttipölvästiä jahtaa samaa tyttöä.

Kimmo Hämäläinen

1. Pappi lukkari talonpoika vakooja
John le Carrén uralle hienoa kunniaa tekevä älyllinen ja verkkainen vakoojatrilleri, jollaisia vain britit osaavat tehdä.

Vallan kääntöpuoli2. Vallan kääntöpuoli
3. J. Edgar
4. Rautarouva
5. Skyfall
6. Turvatalo
7. Prometheus

Pahin pettymys
Yön ritarin paluu
Ylipitkä ja ennalta arvattava, eikä pelkkä viihdyttävyys yltänyt riittävän laadukkaaksi trilogian päätökseksi.

Jokke Ihalainen

1. Kukkulan tyttö, sataman poika
Goro Miyazaki lunastaa paikkansa isänsä rinnalla Studio Ghiblin loisteliaan perinteen jatkajana.

Kukkulan tyttö, sataman poika2. Haute cuisine – mestari keittiössä
3. Rock of Ages
4. The Best Exotic Marigold Hotel
5. J. Edgar
6. Pirates!
7. Hugo
8. John Carter
9. Ted
10. The Avengers

Huonoin
Rakkauden pelikenttä
Lajityyppinsä kliseille rakennettua hirveää huttua, jossa katsojan älyyn ei paljoa panosteta.

JP Jokinen

1. Pappi lukkari talonpoika vakooja
Täydellinen jännityselokuva, jonka jokaiseen pieneenkin yksityiskohtaan on panostettu.

The Cabin in the Woods2. Kovasikajuttu
3. The Cabin in The Woods
4. Looper
5. Hugo
6. Dredd
7. Killer Joe
8. Moonrise Kingdom
9. Luihin ja ytimiin
10. Take This Waltz

Pahin pettymys
Prometheus

Janne Kahila

1. Killing Them Softly
Tyly ja ankara amerikkalainen rikoselokuva on americanaa parhaimmillaan, Hemingwayn Tappajien sukulaissielu.

Killing Them Softly2. This Must Be the Place
3. Moonrise Kingdom
4. Argo
5. Pappi lukkari talonpoika vakooja
6. Diktaattori
7. Poikani Kevin
8. Medusan perintö
9. The Artist
10. Nikostratos pelikaani

Emmi Koivumäki

1. Pappi lukkari talonpoika vakooja
Harvinaisen kaunis ja monisäikeinen elokuva löytää pienieleisistä roolisuorituksista vahvan, joskin melankolisen maailman.

The Artist2. The Artist
3. Sota on julistettu
4. Moonrise kingdom
5. Kukkulan tyttö, sataman poika
6. Luihin ja ytimiin
7. Skyfall
8. The Cabin in the Woods
9. Piin elämä
10. Syvänsininen meri

Jussi Lahtonen

1. Moonrise Kingdom
Wes Andersonin tähän mennessä paras elokuva hehkuu lämpöä ja kaihoisan surumielistä nostalgiaa vailla väheksyvää ironisuutta. Pääosassa olevan lapsiparin viattoman totinen romanssi saa katkeran kyynikonkin vielä kerran uskomaan rakkauteen.

Moonrise Kingdom2. Yön ritarin paluu
3. Looper
4. The Avengers
5. Poikani Kevin
6. Pappi lukkari talonpoika vakooja
7. This Must Be the Place
8. Hobitti: Odottamaton matka
9. Diktaattori
10. Nikostratos pelikaani

Huonoin
The Grey – Suden hetki
Tökerösti etenevän ja kömpelösti dramatisoidun tekeleen epäviihdyttävyyden ylittää vain sen propagandistinen asenne, jonka suurin kohderyhmä lienee Sarah Palinin hengenheimolaisissa.

Sakari Lehtonen

1. Pappi lukkari talonpoika vakooja
Vuoden selkeä ykkönen. Taitavaa, vähäeleistä ja tyylikästä – elokuvakerrontaa parhaimmillaan.

Syvänsininen meri2. Killer Joe
3. Humiseva harju
4. Syvänsininen meri
5. A Dangerous Method
6. Shame
7. Killing Them Softly
8. Terraferma
9. Poikani Kevin
10. Kovasikajuttu

Jaakko Lenni-Taattola

1. Kovasikajuttu
Rokkidokkari kohoaa hurjaksi puheenvuoroksi ihmisyyden ja tasa-arvon puolesta.

Piin elämä2. Café de Flore
3. Koskemattomat
4. Piin elämä
5. Metsän tarina
6. Mission: Impossible – Ghost Protocol

Pahin pettymys
Piin elämä
Kritiikki kolahtaa elokuvan sijasta tekniikkaan. Visuaalisesti hulppea Piin elämä tarjosi runsaasti hetkiä, joissa kolmiulotteisuudella olisi voitu tukea tarinankerrontaa. Mutta kun ei, niin ei.

Juho Liukkonen

1. Killer Joe
Tracy Lettsin näytelmään perustuva jännäri säväytti, nauratti, järkytti ja arvelutti. Killer Joessa on virkistävää vaaran tuntua.

Cosmopolis2. Pappi lukkari talonpoika vakooja
3. Cosmopolis

Huonoin
Shame
Puisevan saarnaava ja jankkaava kärsimysnäytelmä, joka ei pääse lähtöasetelmastaan minnekään. Teknisesti toki moitteeton elokuva.

Tina Myllyniemi

Hugo1. Hugo
Lumoava ylistys elokuvalle ja tarinankerronnalle.

2. Piin elämä
3. Pappi lukkari talonpoika vakooja
4. The Artist
5. Koskemattomat
6. Shame

Sanna Olkkonen

1. Pappi lukkari talonpoika vakooja
Ihanat miehet tyylikkäässä vakoojaleikissä.

A Dangerous Method2. Kovasikajuttu
3. A Dangerous Method
4. Punaisen metsän hotelli
5. This Must Be the Place

Pahin pettymys
Matkalla
Hieno teos on saatu masentavan pitkäveteiseksi ja kliseiseksi elokuvaksi.

Toni Puurtinen

1. Kovasikajuttu
Nähtyjen elokuvien perusteella vaisun elokuvavuoden ehdoton yllättäjä. Vuoden kovin elokuvajuttu!

2. The DescendantsThe Descendants
3. Hugo
4. Pappi lukkari talonpoika vakooja
5. Piin elämä
6. Moonrise Kingdom
7. Carnage
8. Kilimanjaron lumet
9. Vuosaari
10. Get the Gringo

Lasse Rintakumpu

1. Pappi lukkari talonpoika vakooja
Ruotsalaisohjaaja Tomas Alfredsonin elokuva ahdistuneista miehistä on vähäeleinen, hidas ja pohdiskeleva, mutta myös kiehtovasti käsikirjoitettu, visuaalisesti briljantti ja täynnä hienoja, hienovaraisia näyttelijäsuorituksia. Gary Oldman tekee uransa upeimman roolin eläköityvänä agentti Smileyna.

2. Killer JoeSkyfall
3. Cosmopolis
4. Killing Them Softly
5. Skyfall
6. Hugo
7. Argo
8. Poikani Kevin
9. The Artist
10. Piin Elämä

Pahin pettymys
The Raid: Redemption
Festivaalikierroksella kaikkien aikojen – tai ainakin 2000-luvun – parhaaksi toimintaelokuvaksi tituleerattu taistelulajipläjäys paljastui kaikessa energisyydessään järjettömäksi, sieluttomaksi, sydämettömäksi ja mikä pahinta, tylsäksi.

Juha Rosenqvist

1. Killer Joe
Mestariohjaajan sysimusta tragikomedia ihmisyyden hauraudesta.

2. Tähtitaivas talon ylläTähtitaivas talon yllä
3. Säilöttyjä unelmia
4. Vuosaari
5. Kohta 18

Pahin pettymys
The Artist
Palkintoraateja nuoleskeleva ideaton pastissi, joka osoittaa, ettei elokuvaväki edes itse suhtaudu taiteenlajiinsa vakavasti. Jos joku tuhertelija maalaisi kansallisromanttisen maiseman, taulua tuskin aateloitaisiin vuoden maalaukseksi. Miksei mykkäelokuvaa voi tehdä 2000-luvun kerronnalla ja estetiikalla?

Aino Salonen

1. Kovasikajuttu
Ihana, aito ja tärkeä dokumenttielokuva musiikista, elämästä ja siitä, miltä tuntuu olla yhteiskunnan marginaalissa.

Shame2. Moonrise Kingdom
3. Humiseva harju
4. Shame
5. Luihin ja ytimiin
6. Skyfall
7. Yön ritarin paluu
8. Take This Waltz
9. This Must Be the Place
10. Koskemattomat

Annu Suvanto

1. Moonrise Kingdom
Ainutlaatuinen yhdistelmä söpöyttä ja rujoutta, niin kuin vain Wes Anderson sen osaa tehdä.

Poikani Kevin2. Kovasikajuttu
3. Säilöttyjä unelmia
4. Pappi lukkari talonpoika vakooja
5. Poikani Kevin
6. Urhea
7. Sota on julistettu
8. Humiseva harju
9. Take This Waltz
10. Koskemattomat

Lumi Tirronen

1. Pappi lukkari talonpoika vakooja
Tomas Alfredsonin tyylikäs ja melankolinen vakoiluelokuva hipoo täydellisyyttä.

Säilöttyjä unelmia2. The Artist
3. Shame
4. Säilöttyjä unelmia
5. Moonrise Kingdom
6. Palme
7. Faust
8. Sinivalkoinen valhe
9. Enkelten siivu
10. Kovasikajuttu

Huonoin
Twilight – Aamunkoi, osa 2
120 miljoonan dollarin budjetilla pitäisi pystyä parempaan.

Mikko Tirronen

1. Pappi lukkari talonpoika vakooja
Hallittu hillitty tyylikäs terävä.

2. ShameCarnage
3. Carnage
4. Cosmopolis
5. The Cabin in the Woods
6. Poikani Kevin
7. Skyfall
8. The Avengers
9. Looper
10. Killer Joe

Huonoin
Dark Shadows
Elokuva, josta kaikki vähänkään näkemisen arvoinen mahtuu muutaman minuutin traileriin, eikä trailerinkaan katsominen ole välttämätöntä.

Päivi Valotie

1. Shadow Dancer

2. HugoShadow Dancer
3. Tähtitaivas talon yllä
4. Kukkulan tyttö, sataman poika
5. Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja
6. Sota on julistettu
7. Poikani Kevin
8. Cosmopolis
9. Säilöttyjä unelmia
10. Kohta 18

Pahin pettymys
Piin elämä
Pitkäpiimäisesti ajelehtiva, tunkkaisen raskailla vertauskuvilla koristeltu new age -tyylin hömppähenkistyneisyyttä hengettömästi tuputtava 3D-fantasiointi, jossa tiikerin toivoi pistävän päähenkilön äkkiä lihoiksi – vaan kun ei!