Todellisuuden äärillä – dokumenttielokuvaa valkokankaalta

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 22.–27. tammikuuta 2013. Festivaalin ohjelmisto on kattava kokoelma, sillä mukana on yli sata dokumenttielokuvaa kuudessatoista eri sarjassa. Mukana on sekä kansainvälisiä dokumenttihittejä että pienimuotoisempia ja kokeilevampia tuotoksia.

Festivaalin päävieraana on Ruotsissa asuva ohjaaja Jerzy Sladkowski. Hänet tunnetaan taidoistaan kuvata ihmissuhteita ja ihmisyyttä hienovaraisesti, mutta intiimisti. Festivaalin aikana Sladkowski luennoi työtavoistaan ja vastaa elokuvayleisön kysymyksiin. Ohjelmistoon on otettu mukaan viisi hänen elokuvistaan, joista tuorein kuvaus Vodka Factory (2010) piirtää realistisen ja melankolisen kuvan venäläisen syrjäkylän vodkatehtaan työntekijän Valentinan haaveiden ja arjen ristiriidasta.

Todellisuutta kotimaisen dokumentin silmin

DocPointissa on mukana laaja kattaus kotimaista dokumenttielokuvaa, joka on menestynyt viime vuosina erinomaisesti. Festivaalilla esitetään parhaimmistoa suomalaisista alan oppilastöistä ja kokeneempien dokumenttielokuvien tekijöiden tuoreita töitä, kuten Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion Yksitoista ihmisen kuvaa (2012) sekä Susanna Helken American Vagabond (2013).

Kotimaisista elokuvista itseäni puhuttelee eniten Ilkka Ruuhijärven ja Ulla Turusen Sukupolvi (2011), joka kuvaa vuonna 1985 Helsingissä koulunsa aloittaneiden elämää. Itse samana vuonna mutta eri Helsingin koulussa opintieni aloittaneena pystyin samaistumaan näihin koulumuistoihin, lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin sekä mielikuviin kaupungista ja muodista. Elokuvan lapset varttuvat eri kouluasteiden lävitse aina työelämän kynnykselle. Lopullisia vastauksia ei ihmiskohtaloista pyritä antamaan, vaan samalla tavalla kuin koulunkäynti alkaa kyselemättä, ammattiin valmistuminen ei tee kenestäkään valmista, vaan kukin jatkaa elämänpolkujensa etsintää tästä eteenpäinkin. Parin vuosikymmenen läpi kestävä kuvaus ei anna lopullisia vastauksia elämästä, mutta piirtää mielenkiintoisen kuvan helsinkiläisnuorten arkisista kokemuksista ja oman identiteetin rakentumisesta.

Huomion arvoinen on myös Petri Luukkaisen Tavarataivas (2012), joka saa alkunsa miehen kyllästymisestä luottokorttien vinguttamiseen, jatkuvaan kuluttamiseen ja tavaroiden ylenpalttiseen hankintaan. Petri lukitsee kaikki tavaransa varastoon ja antaa itselleen luvan hakea sieltä yhden tavaran vuoden jokaisena päivänä. Tavaroiden takaisinvalinnasta rakennetaan kuvaus elämän arvojen ja oman itsensä uudelleen löytämisestä.

Vuosittain festivaali myöntää Apollo-palkinnon suomalaisen dokumenttielokuvan parissa ansioituneelle henkilölle. Tänä vuonna palkinto menee ensimmäistä kertaa leikkaajalle nostaen esille elokuvanteon tätä puolta. Tuula Mehtonen on työskennellyt lähemmäs sadassa elokuvaprojektissa, eri ohjaajien kanssa. Ohjelmistossa on mukana palkittavan valitsemia elokuvia, mukaan lukien valikoima oppilastöitä burmalaisesta Yangon Film Schoolista, jossa Mehtonen on opettanut säännöllisesti vuodesta 2008 alkaen.

Universaalista yksityiseen, tunnelmasta toiseen

Dokumenttielokuvan suhde todellisuuteen määrittyy aina hieman eri tavalla kuin fiktioelokuvan. Jokainen aihe, joka valikoituu dokumentin kohteeksi, on aina myös eettinen tai kantaaottava kommentti siitä maailmasta, jossa me elämme. Ei olekaan yllättävää, että festivaalilla pureudutaan muun muassa ympäristökysymyksiin jopa kahden sarjan voimin. Underground-sarja pohtii maan uumenista saatavia luonnonvaroja ja niiden käyttöä ja Higher ground -sarja pureutuu luonnon kiertokulkuun maan päällä. Ranskalainen Planet Ocean (2012) on huikea ja kaunis kuvaus meren elämästä. Samalla dokumentti pakottaa katsojansa kyseenalaistamaan meren hyötykäyttöä ja ihmisen itsekkyyttä ja kykyä olla ymmärtämättä omaa osallistumaan luonnon kiertokulkuun.

Isojen teemojen ohella dokumenteilla on oiva tilaisuus piirtää eteemme yksityiskohtaisia ja myös ironisia kuvia kulttuuristamme. Yhdysvaltalaisen Alexandre Phillippen tarina mustekala Paulista, joka ennusti vuoden 2010 jalkapallon MM-kisoissa otteluiden tuloksia, on hupaisakin kuvaus triviaalin massailmiön synnystä. Vaikka The Life and Times of Paul the Psychic Octopus (2012) kaipaisi tiivistystä ja kerronnan selkeyttämistä, se nostaa esille kysymyksen siitä, onko ilmiö Paul osoitus länsimaiden rappiosta vai uudenlaisen henkisyyden etsinnästä.

Vaikka ohjelmistossa on mukana kuvauksia tunnetuista henkilöistä, kuten Sarah Palinista, on painopiste selvästi arjen ja tavallisten ihmisten kokemuksissa. Muun muassa tšekkiläisen Helena Třeštíkován Private Universe (2012) porautuu yhden perheen elämänmenoon 35 vuoden ajan. Elokuva alkaa perheen pojan, Honzan, syntymästä ja seuraa hänen kasvuaan aikuiseksi samalla kun hänen kotimaansa yhteiskunnalliset järjestelmät sortuvat ja rakentuvat uudelleen. Pitkäjänteinen kuvaaminen antaa perspektiiviä sekä yhteisön että yksilön kokemiin muutoksiin, mutta toisaalta materiaalin laajuuden takia kokonaiskuva jää episodimaiseksi, ja yksilö tuntuu elävän jopa hieman yhteiskunnasta irrallisessa, omassa todellisuudessaan.

Muutoin usein tuntemattomiksi jäävien ihmisten tarinoita lähestytään myös yhteiskunnassa hiljennettyjen kokemusten kautta. Festivaalilla on mukana elokuvia rangaistusvangeista ja epätavallisista ammateista. Tanskalainen dokumentti Au Pair (2011) kuvaa kolmea filippiiniläisnaista, jotka työskentelevät Tanskassa au paireina. Elokuva luo raadollisen kuvan siitä, miten hyvinvointiyhteiskunnassa hyväksikäytetään muualta tulevaa työvoimaa ja miten näihin naisiin suhtaudutaan kuin toisen luokan kansalaisiin. Kuvaus, joka kyseenalaistaa työntekijöiden tasa-arvoista kohtelua Pohjoismaissa, on herättänyt aiheellisestikin paljon keskustelua.

Festivaalilla korostuu tänä vuonna myös taiteen pohtiminen monellakin eri tasolla. Ensinnäkin monille ajatus dokumenttielokuvasta yhdistyy realistiseen kuvaukseen, mutta festivaalilla pohditaan myös toisenlaisia lähestymistapoja, kuten surrealistista elokuvaa edustavan Mario Ruspolin teoksissa. Toiseksi festivaaleilla nostetaan esille elokuvia taiteesta. Valokuvaaja Anton Corbijnista kertova Anton Corbijn: Inside Out avaa näköalan paitsi maailmantähtien, musiikkivideoiden ja elokuvien kuvaamiseen, myös yksityisyydestään tiukasti kiinni pitävän ja huomiosta sivuun vetäytyvän taitelijan omakuvaan. Corbjinin tummanpuhuvat ja tyylitellyt valokuvat ovat tehneet hänestä viihdemaailman hovikuvaajan ja dokumentissa useat artistit tuovatkin esille, miten kyseisen taiteilijan ottamat promokuvat ovat olleet keskeinen osa bändien, kuten U2:n ja Depeche Moden, imagon luomisessa.

DocPoint täydentää ja monipuolistaa Suomessa esitettävien elokuvien valikoimaa sekä mahdollistaa dokumenttien katselemisen laajalta valkokankaalta yhdessä muiden elokuvakävijöiden kanssa. Tänäkin vuonna teemat vaihtelevat universaaleista ongelmista ja ilmiöistä yksittäisiin ihmiskohtaloiden kuvauksiin. Laaja ohjelmisto takaa, että mukana on elokuvia useista eri maista, kulttuuripiireistä, aikakausilta ja tyylisuuntauksista. Kävijän kannalta festivaalin suurin ongelma onkin valtaisa valinnanvara.

Lisätietoa esitysajoista ja -paikoista www.docpoint.info

Arvostelut festivaalilla nähtävistä elokuvista:
- Knucklebonehead
- Laulu koti-ikävästä