Viileetäkin coolimpi

Steven Soderberghin Mieletön juttu heittää Elmore Leonard -adaptaationa lisää löylyä vanhan mutta coolin ruutikirjailijan elokuvasovitusbuumille. Ei ole mikään ihme, että Leonard on elokuvaväen otollisessa suosiossa. Hän kirjoittaa herkullista ja nasevaa dialogia sekä luo mielenkiintoisia henkilöhahmoja surkeimmistakin luusereista. Leonardin kirjojen juonikuviot etenevät ikään kuin ihmismielen impulsiivisten ajatuskulkujen sanelemina eivätkä ne vaikuta väkisin väännetyiltä koukeroilta. Lisäksi kirjailijan tuotokset ovat tulvillaan nykyään muotia olevaa "tarantinomaista" juonikuviosta irrallisena leijuvaa tunnelmamaalailua, absurdia ja äkillistä väkivaltaa sekä lakonista, sysimustaa huumoria. Etenkin tässä mielessä Leonardin Mieletön juttu on tarjonnut kerrassaan upeat puitteet, jotka George Clooney kumppaneineen, ohjaaja Soderbergh, käsikirjoittaja Scott Frank ja Get Shortystä (1995) tuttu tuottajapoppoo ovat muuntaneet hersyväksi tragikomediaksi. Ja eihän Elmore Leonard ole turhaan ollut lähes legendaarisen Charles Bronson -klassikon, Mr. Majestykin, (1974) käsikirjoittaja!

Out of Sight - (c) 1998 Universal City Studios © 1998 Universal

Jack Foley (George Clooney) on noin 200-kertainen pankkiryöstäjä, joka pakenee Floridan Gladesin rangaistuslaitoksesta. Häntä avustaa vanha ja luotettava kumppani Buddy Bragg (Ving Rhames) sekä täystumpelo pilviveikko Glenn Michaels (Steve Zahn), entinen linnakundi hänkin. Paon yhteydessä tapahtumiin sekaantuu sattumalta liittovaltion sheriffi Karen Sisco (Jennifer Lopez), joka yhdessä Foleyn kanssa sysätään pakoauton takaluukkuun.

Ja kuinkas ollakaan he ihastuvat pakkomielteisesti toisiinsa, vaikka Karen pakeneekin pikapuoliin. Elämä kuljettaa sekä Foleytä että Karenia omaan suuntaansa, mutta kumpikaan ei saa toista pois mielestään. Niinpä jälleennäkeminen on enemmän kuin odotettavissa. Mutta mitkä ovat silloin tunteet ja tunnelmat? Kumpi painaa enemmän vaa’assa, velvollisuus vai intohimo? Varsinkin, kun tarjolla on epärehellisen liikemiehen viiden miljoonan dollarin arvoinen timanttisatsi.

Loistavat näyttelijät kruunaavat pulp-kokonaisuuden

Mieletön juttu ammentaa riemastuttavan hillitöntä Leonard-tulkintaa mukiinmenevän Get Sortyn ja loistavan Jackien Brownin (1997) peesissä. Steven Soderbergh on etsinyt suuntaansa sitten vuoden 1989 läpimurtonsa Seksiä, valheita ja videonauhaa, ja alunperin hän kuulostikin kummalta valinnalta Mielettömän jutun ohjaajan pallille. Tulos puhuu kuitenkin puolestaan: elokuvan tekijätiimi on loksauttanut kaikki palat kohdalleen. He ovat saaneet aikaiseksi loistavaa elokuvaviihdettä, joka kutkuttaa nauruhermoja ja jälkipuintia pitkään teatterista poistumisen jälkeenkin. Mieletön juttu on musiikkiaan myöten viimeisen päälle hiottu perinnetietoinen pulp-pläjäys, joka hurmaa monilla elokuvakulttuurisilla viitteillään ja jonka tarinassa tyhmyys todellakin tiivistyy.

Visuaaliselta puolelta esimerkiksi kuvan jäädyttäminen tyylikeinona ja tiettyjä pointteja painottavana kikkailuna on hallittua kuvakieltä, joka tuo muistoja 1970-luvun amerikkalaisesta elokuvasta tasapainottaen äärimmilleen hiotun dialogin oikeaa suoraa suhteessa viimeistään Pulp Fictionista (1994) uudelleen omaksuttuun epäkronologiseen juonirakenteeseen ja värikkäillä henkilöhahmoilla brassailuun.

Mielettömässä jutussa sekä laskelmoidun karismaattinen George Clooney että Jennifer - minihameessaan seksikkäin koskaan pumppuhaulikkoa kantanut lainvalvoja - Lopez tyylittelevät tähän mennessä hallituimmat luomuksensa valkokankaalle, vaikka heidän roolihahmonsa "tuskin" edustavatkaan ammattiryhmänsä keskivertotallaajia. Clooneytä ja Lopezia tukee kerrassaan virtuoosimainen sivuosakaarti, jonka etunenässä irrottelevat Ving Rhames Jack Foleyn kumppanina, Don Cheadle ex-nyrkkeilijänä ja nykyisenä rikosyrittäjänä Maurice "Snoopy" Millerinä, Steve Zahn patologisena pilvihörhönä sekä Albert Brooks rikollisena liikemiehenä. Tässä yhteydessä tylsää luetteloa voisi jatkaa pitkäänkin, mutta on pakko vielä mainita monista elokuvista tuttu vakiokasvo Luis Guzmán maanmainion homoseksuaalisen vankikarkurin roolissa. Ja kuin kuorrutuksen täydelliselle castingille antavat Dennis Farina, Paul Calderon, Michael Keaton ja Samuel L. Jackson hulppeissa cameo-rooleissaan.

Tarantinon mestarilliseen tarinankerrontaan verrattuna Mieletön juttu ei pärjää. Siinä missä Jackie Brown vain herkeämättä tiivistää verkkaista kerrontaansa loppuaan kohti, niin Soderbergh menettää Mielettömässä jutussaan lujimman otteensa etenkin puolivälin jälkeen joksikin aikaa. Elokuvan loppurutistus korjaa kuitenkin tätä puutetta, mutta ankarasti arvioiden Mieletön juttu ei aivan yllä Jackie Brownin tasolle. Lähelle kuitenkin.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,4 / 5 henkilöä



Lue myös