Prinsessan elämä

Paremmin dokumenttiohjaajana tunnetun Arto Halosen ensimmäinen teatterilevitykseen asti päässyt pitkä fiktioelokuva Prinsessa pohjautuu sekin todellisiin tapahtumiin. Elokuva kertoo tarinan Tuusulan Kellokosken mielisairaalassa yli 50 vuotta asuneesta Anna Lappalaisesta, joka uskoi tai uskotteli olevansa oikea prinsessa, joka asui Buckinhamin palatsissa. Hänen positiivinen elämänasenteensa teki vaikutuksen niin sairaalan henkilökuntaan kuin kyläyhteisöönkin. Vuonna 1995 Prinsessa sai oman muistomerkin Kellokosken sairaalan puistoon.

PrinsessaEnnen dokumenttejaan Arto Halonen ohjasi televisioteatterille elokuvat Onnellinen hääpäivä (TV 2, 1993) ja Koti (TV 2, 1995), joten mikään noviisi hän ei ole fiktionkaan puolella. Televisioteatterin draamatuotannon henki leijuu Prinsessankin yllä, mutta ei niin että se mitenkään häiritsisi, päinvastoin. Lievä teatraalisuus sopii hyvin mielisairaalan erikoiseen atmosfäärin ja sen erilaisten asukkien kuvaamiseen. Sekä potilaat että henkilökunta tuntuvat olevan rooliensa vankeja, liikkuvat ja puhuvat korostetun jähmeästi, etteivät roolit vain sekaantuisi keskenään.

Anna Lappalaisen elämä on ollut kovaa, mutta Prinsessana hänen olonsa on vihdoin siedettävä, ja hän omaksuukin roolin loppuelämäkseen. Hänen visionsa on niin vahva, että muutkin potilaat ja jopa osa kyläyhteisöä alkavat elää siinä mukana. Prinsessaleikistä ei oikeastaan ole kenellekään mitään haittaa, mutta koska mielisairaalan tehtävänä on parantaa ihmiset harhoistaan, yritetään Prinsessakin suistaa valtaistuimeltaan ja alentaa tavalliseksi kuolevaiseksi. Tähän ei Prinsessa kuitenkaan suostu.

PrinsessaSynkähköstä aiheestaan huolimatta valoisa ja inhimillinen elokuva onnistuu nostamaan esiin humaaneja puolia elämästä, kuten toivon paremmasta mielisairauksien ymmärtämisestä ja hoidosta sekä erilaisuuden hyväksymisestä. Pääosan esittäjän Katja Kukkolan (nykyään Küttner) roolisuoritus palkittiin Jussi-patsaalla, ja myös muut kotimaiseen kärkikaartiin lukeutuvat näyttelijät istuvat hyvin rooleihinsa. Peter Franzénin hienosti tulkitseman potilas Saastamoisen kohtalo muistuttaa kouriintuntuvasti Suomen psykohistoriasta ja pitkään vaietuista traumoista, nimittäin sodan kauhujen veteraaneihin jättämistä henkisistä arvista.

Prinsessa on jälleen kerran hieno osoitus siitä, että vähäeleinen, pienimuotoinen kerronta kantaa varsin hyvin, jos tarina vain on tarpeeksi mielenkiintoinen ja koskettava. Se antaa myös hyvän alkusysäyksen pohdinnoille siitä, miksi vain harvat ja valitut saavat olla prinssejä ja prinsessoja, tai muita silmäätekeviä. Joskushan nimittäin sattuu niin, että joukkohallusinaation verhojen hetkeksi raottuessa huomaamme ettei keisarillakaan ole vaatteita.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,9 / 8 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com