Scifi-elokuva ilmastonmuutoksesta

Lähitulevaisuuden Suomi: nuori ja nerokas fyysikko Henrik kehittää opiskelukavereidensa kanssa puhdasta energiaa tuottavan fuusioreaktorin, joka voisi pelastaa maapallon ympäristökatastrofilta. Reaktori valjastetaan kuitenkin kaupalliseen käyttöön, mikä, kuten hetkeä myöhemmin käy ilmi, on varsin huono päätös. Vuonna 2064 maailma on ilmastonmuutoksen jäljiltä rampa. Nyt jo varttuneempaa ikään ehtinyt Henrik lähetetään YK:n toimesta ajassa taaksepäin muuttamaan historian suuntaa.

Arto Halosen ohjaus Jälkeemme vedenpaisumus tarttuu suomalaisittain harvinaiseen lajityyppiin: dystooppiseen scifiin.

Halosen ei ollut alun perin tarkoitus tarttua Ossi Hakalan käsikirjoitukseen muuten kuin palautemielessä. Halosen ja Hakalan yhteistyö sai alkunsa Halosen monen elokuvan dramaturgina toimineen Olli Suonion kautta.

Vuosi ennen kuolemaansa Olli laittoi minut ja poikansa Ossin yhteen toisen hankkeen puitteissa. Ollilla oli jo tuolloin tämä ilmastonmuutosta käsittelevä käsikirjoitus työn alla.

Käsikirjoitus kuitenkin kosketti ja pysäytti. Halonen tiesi ensilukemalta, että halusi tehdä tämän elokuvan:

Koin, että siinä on monta hienoa tasoa. Se oli juuri sellainen elokuva, jonka halusin tehdä. Käsikirjoituksessa ilmastonmuutos kietoutui kiinnostavalla tavalla yksilön kasvutarinaan ja laajemminkin ihmiskunnan vastuukysymyksiin.

Elokuvan nimi, Jälkeemme vedenpaisumus, avaa monenlaisia tulkintamahdollisuuksia, jotka ulottuvat aina Ranskan hovista Dostojevskiin ja Raamatun kertomuksiin. Yhteistä näille tulkinnoille on ajatus välinpitämättömyydestä ja vastuuttomuudesta.

Elokuvan nimi kantaa mukanaan historiallista ja kulttuurista merkitystä – ei vain uskonnollista – ja se kuvaa hyvin myös sitä välinpitämättömyyttä, jota näemme ympärillämme.

Kansainvälinen yleisö kiinnostui

Arto Halonen tunnetaan ennen kaikkea pitkän linjan dokumenttiohjaajana, vaikka uran lähtikin käyntiin fiktion parista.

Molemmat lajityypit ovat minulle rakkaita. Dokumentissa on toki aina enemmän naimisissa tosiasioiden kanssa ja prosessi on erilainen.

Varsovan elokuvafestivaalin Free Spirit -kilpasarjassa ensi-iltansa saanut Jälkeemme vedenpaisumus on saanut kansainvälistä huomiota ja tunnustusta. Se valittiin muun muassa Italian Triesten Science+Fiction -elokuvafestivaalin Méliès-kilpasarjaan. Triesten Festivaali on Italian merkittävin tieteiselokuviin keskittyvä tapahtuma.

Triestestä mukaan lähti Silver Méliès -palkinto. Palkinto tarkoittaa, että elokuva kilpailee lokakuussa 2025 parhaan eurooppalaisen fantasiaelokuvan Golden Méliès -palkinnosta yhdessä kahdeksan muun Silver Méliès -palkinnonsaajan kanssa.

Mitä ajatuksia kansainvälinen menestys herättää?

Inhoan sitä, että elämme hyvinkin subjektiivisen taiteen saralla kilpailun maailmassa. Samalla kansainvälinen menestys tarkoittaa uusia mahdollisuuksia ja vaikuttaa positiivisesti elokuvan levitykseen ja myyntiin, mitä kautta saamme uusia ihmisiä katsojiksi. Se on tietysti tärkeää.

Kansainvälinen oli tuotantokin. Halonen kertoo, että Suomessa Tampere valikoitui kuvauspaikaksi paikallisen rahoituksen ja hyvien kuvausolosuhteiden vuoksi. Tuotanto oli kuitenkin monella tapaa haastava, erityisesti budjetin rajallisuuden vuoksi.

Latviasta saimme aika paljonkin paikallista rahoitusta ja käytössä olevia verohelpotuksia ja merkittävää tukea myös Riian kaupungilta, mikä oli tärkeää budjetin näkökulmasta. Lisäksi löysimme Latviasta loistavia kuvauspaikkoja.

Taide muuttaa meitä ja siten maailmaa

Yksi elokuvan visuaalisesti vaikuttavimmista kohtauksista näyttää rapautuvan Senaatintorin. Kansallisesti tunnistettava ja kulttuurisesti tärkeä paikka on yksi keino avata ajatuksia kohti tarvittavaa muutosta.

Lämpöennätyksiä rikotaan, Brasilian luontokokous päättyi ilman lopputulemaa ja Azerbaidzhanin ilmastoneuvottelut päättyivät laihaan sopuun. Milloin astuimme harhapolulle ja minne kauas meidän pitäisi aikakoneellamme matkata?

On totta, että tietynlainen kehityksen vääristymä on ollut olemassa jo pitkään. Silti uskon, että ratkaisu löytyy tulevaisuudesta, ei menneisyydestä.

Mutta voiko taiteella maailmaa? Ehkäpä.

Kahtia jakautuneesta, pirstaloituneesta ja kuplittuneesta maailmasta huolimatta uskon, että taiteella on mahdollista vaikuttaa. Taide voi inspiroida ja antaa suuntaa ja murtaa myös perinteisiä ajattelumalleja. Taiteen äärellä defenssimme ovat enemmän alhaalla.

Toivon, että katsojat voisivat pysähtyä pohtimaan ja löytämään enemmän empatiaa toisiamme kohtaan. Empatia tuntuu olevan tässä maailmassa joko kadoksissa tai hyvin vähäistä. Toivon, että elokuva voi tarjota eväitä juuri tähän muutokseen.

Lue myös