Takaisin valoon kotikatsomo

Ihmiskauppa on Suomessa verrattain uusi ilmiö. Kriminalisointi tapahtui vasta vuonna 2004 ja vielä tänäkin päivänä ihmiskauppa ymmärretään lähinnä Itä-Euroopan ongelmana, joka koskee köyhistä maista saapuvia pakolaisia. Marissa Jaakolan tapaus kuitenkin osoittaa, että myös hyvin koulutetulla suomalaisella on mahdollisuus joutua helvettiin, jossa ihmiseltä riistetään itsemääräämisoikeus ja liikkumavapaus.

Vuonna 2007 liiketalouden linjalta vasta valmistunut Marissa otti vastaan assistentin paikan Turun seudulla toimivasta lakiasiaintoimistosta. Toimenkuva koski uuden toimipisteen avaamista Helsinkiin. Aluksi kaikki sujui ongelmitta, mutta pian Marissan tehtävät laajentuivat ulkomaille, jonne oli määrä avata lisää uusia toimipisteitä. Matka esimiehen kanssa Tunisiaan lopulta paljasti työpaikan todelliset tarkoitusperät.

Tunisiassa Marissan passi otettiin haltuun ja häntä kierrätettiin asuinloukosta toiseen esimiehensä toimesta. Tarkoitus oli myydä nainen eteenpäin, mutta tämän huonon kunnon takia kaupat jäivät toteutumatta. Alkoi nöyryytysten, pahoinpitelyiden ja raiskausten kierre, jonka jättämiä fyysisiä ja henkisiä jälkiä Marissa joutuu käsittelemään vielä tänäkin päivänä.

Arto Halosen ohjaama dokumenttielokuva Takaisin valoon on kertomus tapahtumista sekä selviytymisestä tilanteessa, jossa kaikki toivo on menetetty. Elokuvaohjaajana Halonen tunnetaan yhtäältä monien yhteiskunnallisten dokumenttien (Pyhän kirjan varjo, Valkoinen raivo) että myös fiktioiden (Isänmaallinen mies, The Guardian Angel – Suojelusenkeli) taustalta. Takaisin valossa yhdistyy nyt kummankin lajityypin ilmaisukeinot.

Takaisin valoon vuorottelee haastatteluiden ja dramatisoitujen kohtausten välillä. Näytellyillä osioilla tuodaan kuviksi Marissan ääneen lausumat kertomukset. Ratkaisu on dokumentaarisissa teoksissa usein käytetty ja äärimmäisen riskialtis. Näyteltyjen kohtausten hölmösti karrikoitu ja ankarasti läpipuskeva ilmaisukieli pahimmillaan halventaa kerrotun tositarinan vaikuttavuutta, eikä Halosen dokumentti ole tässä suhteessa poikkeus.

Ohjaaja ei hallitse puistattavan tosikertomuksen tehokasta elokuvallistamista. Huokeat ja televisiomaista estetiikkaa hehkuvat kohtaukset latistavat kerrotun tarinan painoarvoa visuaalisella alleviivailulla ja osoittelulla. Keinotekoisuuden jälki on läpinäkyvä ja lopputulos halpa ja kömpelön tuntuinen.

Tästäkin huolimatta Marissan henkilökohtainen tarina onnistuu puskemaan teoksen vajavaisen pintakuoren läpi. Naisen kertoma tarina osoittaa, että vapautuminen ihmiskaupan otteesta ei ole pelkästään pakenemisesta kiinni. Byrokratian viidakko tuntuu työntävä kapuloita rattaisiin silloinkin, kun Suomen suurlähetystö haluaisi tarjota auttavan kätensä. Koetun tuskan hyvittävä oikeus, jonka tämän kaiken pohjalta soisi tapahtuvan, ei läheskään aina toteudu.

Marissan omien sanojen mukaan kyse on kuitenkin ensisijaisesti henkisestä selviytymisestä. Usko ihmisiin ja kyky päästä takaisin jaloilleen on matka itsessään. Hoitavien instituutioiden tehottomuus ja välinpitämättömyys saa myös kylmän muistutuksen naisen kertomuksissa, vaikka tie kohti valoa alkaakin hiljalleen avautua. Kokemusten ja tuntemusten purkaminen paperille tarjoaa lopulta henkireiän, jonka vaikutuksiin dokumentti olisi voinut vielä laajemminkin pureutua.

Takaisin valoon ei ole huono elokuva. Se tarjoaa areenan tärkeälle ja arvokkaalle kertomukselle vailla kyynistä sensaatiohakuisuutta. Vahvasti fiktioilmaisuunsa nojautuvana kokonaisuutena se on kuitenkin taiteellisesti auttamattoman puutteellinen. Onkin mahdollista, että tapahtumien pohjalta luotu samanniminen kirja välittää Marissan puhuttelevan tositarinan elokuvasisartaan paremmin.