The Guardian Angel – suojelusenkeli valkokangas

Tanskassa tapahtui vuonna 1951 epäonnistunut pankkiryöstö, jonka yhteydessä ryöstäjä ampui kaksi pankin työntekijää. Ryöstäjä jäi hetimiten kiinni. Poliisissa alettiin kuitenkin epäillä, ettei ryöstäjä toiminut yksin vaan hänet oli hypnotisoitu tekemään ryöstö entisen sellitoverinsa toimesta. Molemmat saivat lopulta tuomion.

Elokuvantekijä Arto Halonen tapasi ryöstäjän, Pelle Hardrupin, parikymmentä vuotta sitten ja on suunnitellut elokuvaa hypnoosimurhista jo pitkään. Dokumenteistaan tunnettu Halonen on saanut pitkän projektinsa päätökseen ja tehnyt hypnoosimurhista tositapahtumia tarkoin seuraavan elokuvan The Guardian Angel – suojelusenkeli.

The Guardian Angelin voimavara on sen likipitäen uskomattomalta kuulostava tositarina, jonka elokuvallinen dramatisointi jää kuitenkin tavanomaiseksi. Guardian Angel on rakennettu samaan tapaan kuin esimerkiksi David Fincherin Seitsemän (1995), jossa rikosmysteeri on vain puolet tarinasta. Kun rikollinen on saatu selvitettyä, alkaa rikollisen ja häntä jahtaavan poliisin psykologinen peli. Fincher vei pelin äärimmilleen syviksi kirjoitettujen hahmojen avulla. Samaan hahmojen syventämiseen ja jännitteen kiristämiseen Halonen ei ole kyennyt.

Guardian Angelin hahmojen taustat kyllä selvennetään huolella, mutta ihmisinä heistä ei ole onnistuttu saamaan kiinnostavia. Hahmot ovat kuin mistä tahansa rikossarjasta. Tässä ilmeneekin toden ja tarun yksi selkeimpiä eroja. Vaikka totuus olisi kuinka ihmeellistä tahansa, se ei fiktiossa yksin riitä, vaan tarvitaan samaistuttavia hahmoja, joiden kautta tapahtumat avataan ja koetaan. Guardian Angel jää tarinan kuvittamiseksi, josta uupuu emootio eivätkä tarinaan limittyvät yleisemmät teematkaan ihmisten manipuloinnista kunnolla avaudu. Sujuvaa fiktiota enemmän elokuva muistuttaakin dramatisoitua dokumentaatio historian tapahtumasta.

Kun elokuvassa on pieteetillä tavoiteltu tapahtumien tosipohjaista kuvaamista, kielivalinta synnyttää jo heti alusta etäännyttävän kokemuksen. Miksi 1950-luvun Tanskassa puhutaan englantia, ja osa hahmoista vielä oudosti murtaen? Elokuvan teon kannalta kyse on käytännön syistä: kansainvälinen tuotanto, kansainvälinen näyttelijäkaarti ja kansainvälinen levitys edellyttävät englanninkieltä.

Kun kielessä on jo lähtökohtaisesti jouduttu joustamaan, niin miksi tarinaa ei olisi samalla sovitettu toiseen aikaan ja paikkaan, jossa englanti ei kuulostaisi oudolta ja myös teemat kättelisivät suoremmin nykyisyyttä? Tarina ydin eli hypnoosi ja mielen manipulointi eivät millään muotoa ole tarinan aikaan ja paikkaan sidottuja. Rohkeammalla sovittamisella lopputuloksena olisi voinut olla todella kiehtova trilleri.

Estetiikaltaan Guardian Angeliin on otettu vaikutteita film noirista. Valojen ja varjojen kontrastinen dynamiikka on paikkapaikoin onnistunutta, mutta jostain syystä se kanna koko elokuvan tyylinä. Muutamien visuaalisesti vaikuttavien kohtausten rinnalla on latteasti valaistuja ja televisiomaisesti rajattuja sisä- ja ulkokohtauksia, jotka tuovat valkokangaselokuvan sijaan mieleen televisiotarjontaan suunnatun tavanomaisen eurojännärin, jollaiseksi The Guardian Angel kokonaisuutena jääkin kiehtovasta tarinastaan ja yksittäisistä onnistumisen hetkistään huolimatta.