The Queen valkokangas

Ohjaaja Stephen Frearsin ansioluetteloon mahtuu monenlaisia elokuvia Oscar-palkitusta pukudraamasta Valheet ja viettelijät (1988) maahanmuuttajien ongelmia käsitelleeseen Dirty Pretty Things (2002) -elokuvaan. Myös irlantilaisia teemoja usein käsitellyt ohjaaja ottaa tällä kertaa tarkastelunsa kohteeksi perienglantilaisen instituutin, kuningasperheen. Rohkea valinta nostaa The Queenin aiheeksi lähihistorian tapahtumat, jotka avataan faktaa ja fiktiota yhdistämällä.

The Queenin kietoutuu prinsessa Dianan kuoleman ympärille, mutta sen perimmäiseksi tarinaksi muodostuu modernin yhteiskunnan ja konservatiivisen monarkian yhteentörmäys. Juuri pääministeriksi valittu, nuori ja uudistusintoinen Tony Blair (Michael Sheen) pyrkii ymmärtämään vanhoihin perinteisiin ja etikettiin turvautuvaa kuningatarta (Helen Mirren). Yhteiskunnalliset muutokset Iso-Britanniassa ovat piilleet pinnan alla pitkään ja kulminoituvat Dianan onnettomuuteen. Kuningasperhe herää muuttuneeseen maailmaan, joka vaatii muutosta myös heiltä.

Frears yhdistelee totuutta ja tarua. Vanha uutiskuva ja fiktiivinen tarina sekoittavat todellisuuden rajoja. Vahvaa tunnelmaa lisää hiljaisuuden ja Alexandre Desplatin kauniin musiikin välinen vuorovaikutus, joka valaisee kuningattaren tarkoin kätkettyä surua ja pelkoa. Tirkistely kuninkaalliseen elämään ja rutiineihin on kuvattu arkisesti, ja saa katsojan ajoittain unohtamaan seuraavansa vain näyttelijöitä valkokankaalla.

The Queenin vahvuuksia on sen voimakas näyttelijäkaarti, joka ei pyri imitoimaan esikuviaan, vaan nostaa esiin olennaisimmat piirteet. Helen Mirrenin useita ehdokkuuksia ja palkintoja kahminut roolisuoritus jättää säteilyllään muut varjoonsa. Hänen hahmonsa on kävelytapaa myöten viimeistelty ja henkii tunnetta hallitun pinnan alta. Michael Sheen ei kuitenkaan jää Mirrenin jalkoihin sympaattisena ja nuorena Tony Blairina.

Vaikka The Queen käsittelee vuoden 1997 tapahtumia, se tarkastelee samalla nykyisen Britannian hallintoa. Nuoren radikaalin Tony Blairin kohtalo linkittyy kuningattaren kohtaloon. Putoaminen korkealta tapahtuu nopeasti ja odottamatta, eikä siitä selviä ilman nöyryyttä ja itsensä uudistamista. Historia toistaa itseään, kysymys kuuluukin olemmeko me oppinet siitä mitään.