Dirty Pretty Things valkokangas

Nigerialaissyntyinen Okwe (Chiwetel Ejiofor) työskentelee öisin ylellisen lontoolaishotellin vastaanotossa, ajaa päivisin pimeää taksia ja pureskelee piristäviä lehtiä pysyäkseen jotenkuten hereillä. Hän nukkuukin toisinaan; turkkilaisen muslimitytön Senayn (Audrey Tatou) pienessä asunnossa, sohvalla, Senayn ollessa töissä. Siirtolaisviranomaiset valvovat Senayta, joka on paennut kotimaastaan järjestettyä avioliittoa.

Eräänä yönä Okwe etsii hotellihuoneen pytystä viemäritukoksen syytä ja kaivaa putkesta ihmissydämen. Hän kantaa tyrmistyneenä elintä muovipussissa yrittäen saada selitystä sen alkuperälle. Paperittomana siirtolaisena hän ei voi puhua poliisille, mistä seuraa onnettomuus: hän alkaa tahtomattaan sotkeutua hotellin näkymättömään, mutta järjestelmällisesti johdettuun hämäräbisnekseen. Baltic Hotelin lipevä espanjalaisjohtaja, häpeämättömän moraaliton Sneaky (Sergi Lopez) operoi salakuljetuksen ja mustan pörssin puistattavimmilla alueilla.

Okwessa on kaikki hyvän ihmisen ominaisuudet. Hän on epäitsekäs, loputtoman auttavainen, peräänantamaton, moraalinen. Tätä korostaa se, että elokuvan jännityksestä suuri osa liittyy asetelmaan, jossa oikeamielisenä esitelty ihminen asetetaan kiduttavien moraalisten ratkaisujen eteen. "Käsikirjoittaja halusi kirjoittaa ihmisistä, jotka ovat vaikeuksissa, mutta haluavat säilyttää omanarvontuntonsa", toteaa ohjaaja Stephen Frears itse hahmojensa mielenlaadusta. Vasta elokuvan lopussa opimme Okwen menneisyydestä tosiasioita, joiden valossa voi ymmärtää hänen surumielisyyttään ja vakaumuksellisuuttaan.

Elokuvan todellinen sydän onkin teatterinäyttelijä Chiwetel Elioforin roolityö Okwena. Hänellä on vahva luonnollinen karisma, joka valaisee elokuvan ja tekee hänen hahmostaan todellisen, ilman että hän oikeamielisyydessään olisi hetkeäkään imelä tai tekopyhä. Häneen rakastuu. Näyttelijävalinnat tuntuvat muutenkin onnistuneilta. Kun kerrotaan nimettömistä ja vaietuista, on uskottavaa, ettei rooleissa nähdä kaikkien tuntemia tähtiä. Kuuluisin taitaa olla Audrey Tatou, joka kantaa suloisen Amélien roolia varmaan pitkään otsaansa merkittynä. Senayn vakavamielisyys ja viattomuus pukevat Tatouta, joka on huolellisesti opetellut turkkilaisen aksenttinsa.

Frearsin elokuva on vavahduttavasti alkava, tiiviisti kerrottu trilleri. Se etenee jäntevästi ja on jännittävä, muttei ole pelkästään sitä. Frears on aina osannut ylittää genrejen rajoja. Elokuva on myös tyrmäävä tutkielma laittomien siirtotyöläisten todellisuudesta, heistä, joita siirtolaispoliisit jahtaavat, mutta talouselämä hyväksikäyttää laajasti pimeänä työvoimana.

Elokuvan henkilökaarti koostuu juuri näistä näkymättömistä. Frears itse vitsailee, että hän teki kaikkensa puhdistaakseen elokuvansa "valkoisista". Hotellin vakiprostituoitu, käheä-äänisenä kehräävä "Juliette", ovimies Ivan, Okwen shakkiystävä, ruumishuoneen kiinalainen viisas mies Guo Yi. Tavassa, jolla Frears kuvaa sankareidensa keskinäistä solidaarisuutta, on jotain hiukan lapsekasta, sadunomaista. Kuitenkin, kun elokuva käsittelee näin pöyristyttäviä yhteiskunnallisia epäkohtia ja raskaita kohtaloita, sen hyväksyy ilolla.