My Beautiful Laundrette kotikatsomo

Etelä-Lontoon pakistanilaisyhteisö 1980-luvulla. Collegen keskeyttänyt Omar (Gordon Warnecke) saa sedältään Nasserilta (Saeed Jaffrey) hoidettavakseen rapistuvan pesulan, jota hän alkaa kunnostaa lapsuuden ystävänsä Johnnyn (Daniel Day-Lewis) kanssa. Johnny kuitenkin kuuluu paikalliseen äärioikeistolaiseen punk-jengiin, jotka ahdistelevat Omaria ja tämän sukulaisia, kuten rikollisiin toimiin itse sekaantunutta Salimia (Derrick Branche). Eikä valmiiksi kireää tilannetta helpota ystävysten välille piilossa kasvava romanssi.

Stephen Frearsin elokuva Poikien pesula (My Beautiful Laundrette, 1985) on saavuttanut klassikon aseman ohjaajansa ja Day-Lewisin valkokangasuran alun merkkiteoksena. Näkökulmaltaan lähes yksinomaan pakistanilaisyhteisöön keskittyvä elokuva tarjoaa Omarin vetäytyneen isän (Roshan Seth) ja menestyneen sedän kautta kaksi erilaista suhtautumista brittiläiseen yhteiskuntaan sopeutumiseen samalla, kun nousevat rasistiset äänenpainot kuuluvat taustalla voimakkaina.

Brittiläiselle mainosrahoitteiselle Channel 4:lle tehty puitteiltaan pieni televisioelokuva pääsi festivaalimenestyksensä myötä maailmanlaajuiseen teatterilevitykseen. Sen rajallinen budjetti tuki aiheen vaatimia Lontoon sivukatujen hylättyjen talojen täyttämiä tapahtumapaikkoja sekä filmimateriaalin rosoisuutta, joista välittyy yhä kasaritunnelma. Parempi laatuinen kotiteatterijulkaisu antaa silti vielä odottaa itseään.

Poikien pesulan keskiössä on nuoren Omarin oman tiensä löytäminen pienyrittäjänä sekä todellisen rakkauden saavuttaminen sukulaistensa heteroseksuaalisista vihjailuista ja salasuhteista välittämättä. Omarin ja Johnnyn suhde kehittyy ystävyydestä työsuhteeksi ja lopulta rakkaudeksi. He ovat kuin oman aikansa Romeo ja Julia tasapainoilleessaan kahden eri yhteisöön kuulumisen jännitteiden välissä. Erilaisten suhteiden ja rakkauden esittämisessä elokuvassa onnistutaan ansiokkaasti.

On ilo nähdä roolituksessa pääosin intialaistaustaisia näyttelijöitä, joista monet ovat tuttuja pari vuotta aiemmin julkaistusta suurelokuvasta Gandhi (1982). Saeed Jaffrey tuo elokuvaan kosketuksen komediaa kummisetämaisena perheenpäänä, joka on tottunut navigoimaan yritysmaailmassa. Myös Day-Lewis toistaa aiemman nuoren kapinallisen roolinsa, josta löytyy yllättävää pehmeyttä ja samastumispintaa, vaikka tapansa parantavan nuoren äärioikeistolaisen hahmotyypistä on tullut myöhemmin turhankin käytetty.

Frearsin elokuva hajoaa loppua kohden dramaturgisesti turhan moneen suuntaan eikä täysin tiedä keskittyäkö rakkaustarinaan, rasismiin vai aloittelevan yrittäjän kokemiin vaikeuksiin. Vastakkainasettelun purkautuminen äärioikeistolaisten ja pakistanilaisyhteisön kesken on vain ajankysymys, mutta katsojan kiinnostus on ennemmin yksilöiden välisissä suhteissa. Brittiläisen elokuvan monipuolisuudesta todistavaan Poikien pesulaan uppoutuu silti yhä sen vettä ja saippuaa pulppuavaan musiikkiraidan tavoin.