Mielenrauhaa etsimässä

Brittiohjaaja Stephen Frears muistetaan Hanif Kureishin käsikirjoittamasta Poikien pesulasta (1985), joka merkitsi läpimurtoa niin Frearsille kuin näyttelijä Daniel Day-Lewisillekin. Tuotteliaan Frearsin muita tunnettuja ohjaustöitä ovat esimerkiksi Valheet ja viettelijät (1988), High Fidelity (2000) ja The Queen (2006). Joukkoon mahtuu myös selkeitä epäonnistumisia, kuten muutaman vuoden takainen sarjakuva-adaptaatio Tamara Drewe.

PhilomenaHieman yllättäenkin Frearsin uutuus on valittu kisaamaan peräti neljästä Oscarista. Philomena ei ole erityisen viimeistelty elokuva, mutta sen sovinnollinen lämminhenkisyys ja pakkoadoption traumoja purkava tositarina ovat vedonneet niin yleisöön kuin kriitikoihinkin sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Oscar-raadin lienee vakuuttanut Judi Denchin roolityö herttaisena ja salaviisaana Philomenana. Denchillä onkin ainakin teoreettinen mahdollisuus voittoon, mutta parhaan elokuvan pystistä Philomena kilpailee liian kovassa seurassa.

Steve Cooganin ja Jeff Popen käsikirjoittama tarina perustuu journalisti Martin Sixsmithin kirjoittamaan kirjaan The Lost Child of Philomena Lee (2009). Kirja kertoo iäkkään irlantilaisnaisen yrityksestä löytää aikuinen poikansa, jonka katolinen nunnajärjestö myi adoptoitavaksi Yhdysvaltoihin 1950-luvulla. Sama kohtalo oli tuhansilla katolisilla naisilla ja heidän avioliiton ulkopuolella syntyneillä lapsillaan. Peter Mullan sivusi aihetta järkyttävässä elokuvassaan The Magdalene Sisters (2002), joka kuvasi irlantilaisten nunnien nuoria tyttöjä kohtaan harjoittamaa tyranniaa.

PhilomenaPhilomenassa 1950-luvun tapahtumia valaistaan vain hivenen irrallisiksi jäävissä takaumissa. Kerronnan painopiste on Philomenan ja Cooganin näyttelemän journalistin keskinäisessä suhteessa, josta irtoaa myös enin osa elokuvan hillitystä huumorista. Brittitoimittajien eliitistä sivuraiteelle ajautunut Sixsmith on ylimielinen snobi, joka pitää rakkausromaaneja ahmivaa Philomenaa vähän hassahtaneena mummuna. Hän kuitenkin auttaa tätä etsinnöissä saadakseen aikaiseksi myyvän lehtijutun. Parivaljakko seuraa erinäisiä johtolankoja Yhdysvaltoihin, ja vähitellen Philomenan kunnioittava suhtautuminen kanssaihmisiin saa koppavan Sixsmithin tarkistamaan omia arvojaan.

Vaikka Philomena on sympaattinen pieni elokuva tärkeästä aiheesta, siinä on myös sellaista asetelmallisuutta ja opettavaisuutta, joka saa kriittisemmän katsojan hieman ihmettelemään varauksetonta vastaanottoa. Alusta asti on selvää, että päähenkilöistä vain toinen tulee kasvamaan ihmisenä – toisen ollessa jo valmiiksi viisas ja hyvä. Toisaalta, elämänkokemuksen opettamia vanhoja naisia ei näy valkokankailla ainakaan tungokseksi asti. Ehkä juuri siksi Philomena Lee on toivotettu niin lämpimästi tervetulleeksi.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 4 henkilöä